tiistai 20. toukokuuta 2014

Villin puutarhan satoa: fetanokkospiirakka


Fetanokkospiirakka kesän sato- ja säilöntäkauden odotuksessa



Ja niin helle joutui jo taas pohjolaan – ja huhhuh, huokaillaan. Ukkonen painostaa. Kuuma kuivaa suuta. Suolaa, suolaa, ruumis huutaa. Vettä!

Viikonlopun villin puutarhan retkeltä junatuliaisena oli iso pussillinen nokkosia, suloisia pikkuisia nokkosen taimia, jotka nekin polttavat sormia kuin hehkuvana helottava aurinko heiniä haravoivaa. Nokkoset kulkivat hattuhyllyllä kevyinä vihreinä tuliaisina. 

Polttavat tuliaiset odottavat pesemistä, juurista ja varsista puhdistamista ja ryöppäämistä.

Nokkoset odottivat seuraavaan iltaan, että pääsivät ryöpättäviksi. Koko koti sai nokkoskasteen keitinveden hajullaan, joka ei suoraan sanottuna ole mikään sulotuoksu. Sen sijaan tuoreet pikkunokkoset tuoksuvat raikkaille, ne tuoksuvat tulevalle kesälle, joka taas yhtäkkiä leimahti täyteen kukoistukseensa.

Villi puutarha on ollut hoidotta melkein kymmenen vuotta. Siellä on upeita pioneja, unikkoja ja kaiken maailman perennoja, joille ei ole nimiä – ainakaan harjoittelevien puutarhan hoitajien mielessä. Vanhoja kukkapenkkejä peitti pitkä kuiva heinä, jonka joukosta haravalla ja rapsutusharavalla etsimällä alkoi löytyä pikkuruisia taimia ja versoja. Puutarhasta on muistinvarainen kukkien kartta, mutta kartalla ei kerrota, mikä on sellainen kukka, jonka taimi on viininpunainen.

Villin puutarhan lumo on ihmeellinen. Puutarhasta tietää, että siellä on jotain pitkään kasvatettua ja hyvin hoidettua. Tuntuu siltä, että puutarhalla on salaisuus, jota se alkaa pikkuhiljaa paljastaa. Se näytti jo pääsiäisenä esiin kaivetun narsissien ja skillojen valtakunnan. Mutta se ei kerro kaikkea heti: edessä on kesän mittainen jännitys, ilo ja kasvun ihme. 

Puutarha ei kaipaa vielä uusia kasveja; vanhat haluavat nousta ensin esiin ja näyttää kauneutensa. Vettä! Vettä! Nekin huutavat helteellä, odottavat antoisaa kättä, haluavat kukoistaa niin kuin joskus ennen, kun niitä hoidettiin päivittäin. Vierestä vietiin nokkoset, juolavehnät, vuohenputket ja annettiin ylpeille kukille tilaa olla omassa ylväässä rauhassaan.

Nokkossotaa käytiin ja sitä käydään. Pikkunokkosten kitkemisestä ja muutaman nokkosen syömisestä ei taida olla paljon iloa. Ne ovat sikiävää sorttia – niitä saisi syödä joka päivä ja joka ikinen yö, jos niistä syömällä haluaisi päästä eroon. Nokkosista voisi keittää lannoitettakin, mutta keittämisen ja keitinliemen haju on niin vahva, että se on parasta tehdä kesäkeittiössä ulkotulilla.

Kerran vuodessa siis nokkosista ruokaa. Tällä kertaa piirakkaa perinteisen fetapinaattipiirakan tapaan. Se on suolaista: sopivaa helleruokaa, vaikka piirakan paistaminen helleiltana onkin hulluutta. Uuni lämmittää, ulkoilma lämmittää, ihoa polttaa vielä yhtäkkinen auringonpaiste. 

Elämä on paradoksi, mutta villin puutarhan herkkuja täytyy saada – lisääkin, jos vain annetaan. Pari kourallista nokkosia on pakkasessa; pakkasesta saa alkukesän maun pakkasessa. Huhhuh, säilöntäkausi on alkanut!


Fetanokkospiirakka (gluteeniton)

Pohja

1,5 dl hienoa riisijauhoa
1,5 dl perunajauhoa
0,5 dl maissitärkkelystä
2 dl kermaviiliä
1 kananmuna
2 tl leivinjauhetta

Sekoita jauhoihin leivinjauhe. Lisää taikinaan kermaviili ja kananmuna.
Laita taikina voideltuun piirakkavuokaan (25 cm halkaisija). Paista pohjaa noin 10 minuuttia tai kunnes pohjan pinta alkaa hieman nousta ja revetä.

Fetanokkospiirakka valmiina uuniin esipaistetulla pohjalla.

Täyte ja koristeet

200 g fetajuustoa palana
1 pienehkö kesäkurpitsa
1 sipuli
nyrkin kokoinen nyytti ryöpättyä nokkosta (n. 2 dl)
½ dl kermaa
1 kananmuna
1 tl mustapippurirouhetta
1 rkl tuoretta basilikaa
oliiviöljyä

Kuori kesäkurpitsa. Leikkaa kesäkurpitsa ensin poikittain puoliksi. Leikkaa puolikkaista ohuita siivuja, jotka laitat myöhemmin piirakan päälle. Säästä kauneimmat siivut piirakan päälle. Pilko loput kesäkurpitsasta pieniksi kuutioiksi.

Pilko sipuli pieneksi. Kuullota sipulia ja kesäkurpitsakuutioita oliiviöljyssä. Lisää joukkoon nokkosnyytti. Kun vihannekset ovat hieman kypsyneet, kaada ne sekoituskulhoon.

Soseuta vihannekset. Murustele puolet fetajuuston palasta. Sekoita vihannessoseen joukkoon ensin kerma, sitten fetamurut, mausteet ja lopuksi yksi kananmuna.

Levitä täyte esipaistetulle piirakkapohjalle. Koristele kesäkurpitsan ja fetajuuston siivuilla.
 



Paista piirakkaa vielä 15 – 20 minuuttia noin 200 asteessa (kaasu-uuni 210 astetta).

 
 

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kakkupäivän jälkeen: voimainen parsakaalikeitto



Kakkuja, kakkuja on pullollaan kaikki ruokalehdet, nettisivut, blogit. Kakkua on syöty monessa perheessä äitienpäivänä – ja vielä monta kakkujuhlaa on edessä toukokuussa, kesäkuussa, heinäkuussa ja vielä elokuussakin. 

Äitienpäiväruusut puutarhahuivissa ja voimainen parsakaalikeitto

Kesän pitkä kakkukausi on aluillaan: valmistujaisia, syntymäpäiviä, protujuhlia, rippijuhlia, häitä. Kaikki kakut ovat sokeria ja sokerihumalan jälkeen maistuu mikäpäs muukaan kuin suolainen keitto, joka keventää kevättä ja kesää.

Voimainen parsakaalikeitto antaa voimaa kevätväsymykseen, viimeisiin viikkoihin ennen lomaa, joka sitten tuo tullessaan ne kakut. 

Valmistin ensimmäisen kerran samaan tapaan tehtyä keittoa Claudia Rodenin Italialaisen keittokirjan mukaan pinaatista. Kirjan resepti on nimeltään Pinaattikeitto modenalaisittain. 

Keittokirja, jonka välissä on lehdistä kerättyjä reseptejä ja muistilappuja - ajalta ennen netin reseptikokoelmia.

Sain tuoretta pinaattia naapurin pojalta, joka oli tuolloin toisella kymmenellä. Hän oli kasvattanut pinaatit omalla palstallaan ja antoi ylijäämäsatoa minulle. Muistan pojan keiton mausta, joka on poikkeuksellisen vahva.

Pinaatti oli pieni lahja, jonka muistaa, koska se oli ainutlaatuinen ja itsetehty niin kuin äitienpäiväkortit ja kakutkin: aina ainutkertaisia, koska lapsi kasvaa ja lahja muuttuu lapsen myötä. Samanlaisia ainutkertaisia lahjoja voi antaa myös kesän juhlijoille: jotain sellaista, joka ei unohdu.

Voimainen parsakaalikeitto ei saa unohtua jääkaappiin. Se täytyy syödä heti kuumana ja vahvistavana. Se sopii hyvin alkuruoaksi liemimäisenä keittona, mutta jos sen kanssa tarjoaa tuhtia leipää, niin se toimii pääruokanakin. 

Keitto on hyvää myös silloin, kun on menettänyt ruokahalunsa. Ja milloinkas herkkusuu menettää ruokahalunsa? Joskus niinkin käy: kun esimerkiksi sairastuu tai rakastuu. Molemmissa tapauksissa kevyt keitto pitää kuitenkin hengissä. Voista saa voimaa, parsakaalista C-vitamiinia. Molemmilla jaksaa ja jaksaa – toipuu ja elpyy talvesta.
 

Voimainen parsakaalikeitto
kuudelle hengelle

500 g parsakaalia
400 g kesäkurpitsaa
4 kananmunaa
1 ½ dl parmesaaniraastetta
50 g voita
1 – 1,5 l liha- tai kasvislientä (luomukuutiot)

Höyrytä parsakaalin kukinnot melkein kypsiksi. Kuori kesäkurpitsa ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi. Kuullota kesäkurpitsan palat pehmeiksi voissa. Siirrä ne kulhoon. Paista parsakaalin kukinnot samassa voissa tai lisää voita, jos se on imeytynyt jo kokonaan kesäkurpitsoihin. Siirrä parsakaalit samaan kulhoon ja soseuta vihannekset esim. sauvasekoittimella.

Keitä sillä aikaa liha- tai kasvisliemi. Lisää liemeen parsakaalien höyrytysvesi. Huuhtele joukkoon myös vihannesten paistoliemi.

Sekoita parmesaaniraasteeseen kananmunat. Vatkaa kananmunajuustoseos vihannesseokseen.

Pienennä kiehuvan liemen lämpöä ja vatkaa voimakkaasti vihannesmunajuustoseos liemeen.

Keiton on tarkoitus olla kermamaista. Siitä tulee tällä liemimäärällä ohuehkoa, mutta voimakasta maultaan.

Keiton vihannekset voi korvata esim. 800 grammalla pinaattia tai nokkosta tai käyttää puolet pinaattia ja puolet kesäkurpitsaa.

Keittoa kannattaa valmistaa vain kerralla syötävä määrä, koska kananmuna ja liha/kasvisliemi pilaantuvat herkästi.