Löytöjä ruokaretkillä: juustomantelinen kesäkurpitsakeitto

Sateisen ja kylmän kesän aikana on hauskaa tehdä ruokaretkiä Italiaan eli on vähän hulluakin lukea italialaisia ruokablogeja, jotka ovat täynnä kuumuuteen sopivia kylmien ruokien reseptejä. Niistä voi kuitenkin soveltaa tihku- tai kaatosateiseen suomalaiseen todellisuuteen sopivia kesäruokia. Haaveilen kesäkurpitsapestosta, josta olen nähnyt erilaisia muunnoksia netin uutisvirrassa. Sen aika on sitten, kun vähän lämpenee…

Kesäkurpitsoja oli runsaasti varattuna mökkielämään; grillaamiseen kun ei ilima oikein antautunut, niin niitä oli. Kesäkurpitsoista syntyi keitto peston aineksilla: mantelia, pinjansiemeniä, juustoa. Keitto lämmittää ja luo illuusion kesästä, ainakin kesä-sanan sisältävällä raaka-aineellaan.

Juustomantelinen kesäkurpitsakeitto pestosilmällä

Kesäretkiäkin voi tehdä, vaikka vähän paleltaakin. Kesäkonsertteihin pääsee sisätiloihin. Ja aina voi syödä hyvin, tehdä ruokaretkiä kesäkotipaikkojen ravintoloihin, kun sateen ropina huopakattoon alkaa liikaa unettaa.

Kolilla syntyi kaksi ruokaretkeä. Ensin käytiin Ylä-Kolilla eli Sokos Hotel Kolilla illalliskonsertissa, jossa oltiin Sibeliuksen jalanjäljillä. Konsertissa Jussi Makkonen soitti ystävineen Merikantoa ja Sibeliusta. Illan erikoisvieras oli Jean Sibeliuksen lapsenlapsenlapsenlapsi Ruusamari Teppo, joka säesti Makkosta. Makkonen kertoili hauskasti Sibeliuksen ja Pielisen suhteesta, mm. siitä, kuinka häämatkalla soudettiin taffelipiano yöpymispaikkaan. Konsertti oli osa Pielinen soi – tapahtumaa. http://pielinensoi.fi/konsertit/festivaali-2014/ohjelma/

Illalliskonsertin aikaan ravintola oli aivan täynnä ruokailevia kuuntelijoita, jotkut seurueet kyllä vaikuttivat keskittyvän enemmän seurusteluun ja välillä naurunremahdukset kaikuivat korkeammalle kuin sellon syvä ääni ja dramaattinen säestys. Illalliseksi valitsin klassikkotyyliseltä listalta ylikypsää porsaanniskaa, jonka kanssa oli mm. haudutettua fenkolia, mikä oli oivallinen yhdistelmä. Yleensähän fenkoli tarjoillaan kalan kanssa, mutta sen aniksisuus tasapainotti hyvin tukevan rasvaista pehmoista possua. https://www.sokoshotels.fi/fi/koli/sokos-hotel-koli/ravintolat

Kolin toinen klassikko on Alamajan kahvila, joka on Kolin satamassa. Kahvilan klassikko on paistetut Pielisen muikut, jotka saa pyydettäessä gluteenittomassa jauhossa paistettuna tai kokonaan ilman jauhokuorrutusta. Ilman jauhokuorrutusta ne ovat parhaita: ruskean rapeita ja varsin suolaisia. Lounasaikaan muikkuannokseen voi yhdistää salaattibuffet’n, jossa tällä kertaa oli tarjolla perussalaattia, rapsakoita kylmiä makeahkoja juureksia punasipulissa, pirteää muikkusalaattia ja suolamuikkuja. Lounasbuffet’ssa (16,90 e) oli myös riistakäristystä, perunamuusia ja haudutettua kevyen etikkaista punakaalia. Muikut olivat tuttua laatua mutta buffet-pöydän juures- ja muikkusalaatit yllättivät herkullisuudellaan. Keittiöstä saa pyydettäessä myös gluteenitonta kahvilan omaa leipää ja marjamuffinsseja.  http://www.koliactiv.fi/index.php/alamaja

Alamajan maisema on hieno. Se on periaatteessa sama kuin Ylä-Kolinkin: näkyy samat saaret, mutta lähempää – ja tietenkin Ylä-Kolin eli Ukko-Kolin ravintolasta näkyy koko Pielisen avaruus.

  

Matka jatkui Pielisen rantaa pitkin kohti etelää Kiteelle asti. Kiteellä on ainakin kaksi kokeilemisen ja vakituisen käymisen arvoista ravintolaa. Toinen on Koivikon kievari Puhoksessa kuutostien varressa. Sen sunnuntailounas oli taas kerran runsas 19 euron hintainen herkkupöytä.. Alkuruoaksi oli juustoista kukkakaalikeittoa, joka oli tuhti aloitus koko komeudelle. Salaattipöydässä oli sekä tuoreita vihanneksia (punavihreää salaattia, vesimelonia), yrttimarinoitua fetaa, katkarapuomenasalaattia, punajuuri- ja perunasalaattia, kurpitsalla ryyditettyä paahtopaistia ja kermassa marinoitua matjes-silliä. http://www.koivikonkievari.fi/

Pääruokapöytäänkin jäi vähän ruokahalua: paikan erikoisuus on lähihärkä ja sitä oli tällä kertaa tarjolla uunissa haudutettuna häränrintana korvasienikastikkeessa. Koivikon kievarikin tarjosi muikkuja, mutta ruisjauhoissa kieriteltyinä.  Ruokakumppanin mukaan muikut olivat vähäsuolaisempia kuin Alamajan muikut, mutta muuten mauissa ei paljon eroa ollut. Ei siis erota kalasta, onko se Pielisen vai Puruveden muikkua. Pielisen muikut olivat ehkä kooltaan erilaatuisia: Alamajan annoksessa oli sekä pieniä että keskikokoisia muikkuja; Puruveden muikut näyttivät olevan kooltaan tasakokoisen keskikokoisia.

Ruokaretkeilijän huippu sattui kuitenkin kaatosateiseen maanantaihin. Kiteen keskustassa on uusi ravintola Reino, jonka seiniä koristavat Nightwishin levynkannet ja ravintolan perällä on hyllyssä Nightwishin Tuomaksen ja Markon Reino-tossut. Sateisena maanantaina itse Tuomas Holopainen sattui ravintolaan samaan aikaan. Hän astahti ravintolaan sisään Kupiaisen kauppakeskuksen käytävästä lierihattu päässään, katseli ujosti lierin alta – ja ravintolasalia hoitavan ystävällisen ihmisenkin posket alkoivat punoittaa. Niin kuin meidän kaikkien, jotka tajusimme olevamme samassa ravintolassa maailmantähden kanssa tämän kotikulmilla ja yritimme olla niin kuin emme olisi koko tähteä tunteneetkaan, vaikka tietenkin kaikki tunsivat ja tiesivät. http://www.restaurantreino.fi/fi/etusivu/

Keski-Karjalan laulun lahja maailmalle Katri-Helena on saanut nimetyn raittinsa Tohmajärvellä.

Ruokahalu ei kuitenkaan kadonnut jännittäviin katsekontakteihin vaan lounaan runsas – tämäkin – buffet-pöytä oli taas herkullinen. Hinta on erittäin kohtuullinen: 11 euroa. Pöydässä oli kaatosateisena maanantaina vihersalaattia, isoäidin juustosalaattia, jossa oli yhdistetty puolukoita ja kurpitsansiemeniä tuorejuustoon, graavia lohta. Alkukeitoksi oli samettista kantarellikeittoa, joka ei ollut liian kermaista vaan liemi oli tasapainoisen sieninen ja kokonaiset pienet kantarellit maistuivat keitossa kunnolla. 

Pääruoaksi oli tarjolla kaalilaatikkoa, kunnon kotiruokaa siis, mutta tällä kertaa laatikko oli enemmän jauhelihapataa, jossa oli kaalia mausteena, kuin perinteistä kaalilaatikkoa, jossa on lihaa mausteena. Liha oli kuitenkin erittäin maukasta, samoin kuin uuniporsas omenakastikkeessa, jota ehdin maistella pienen palasen ruokakumppanin lautaselta. Tämä kun sai paikan viimeisen annoksen sitä. Päivä oli kiireinen ja ruokailijoita oli paljon, mm. paljon paikallisia ja lomalaisia ostosretkillä ja iso venäläisturistien seuruekin. Loppulounaalle pääruoaksi valmistui broileria kermakastikkeessa, joka oli ihan hyvää, muttei uuniporsaan veroista. 

Jälkiruoaksi olisi ollut raparperihyvettä, joka sopii vehnänsyöjille. Muuten kaikki Reinon ruoat ovat gluteenittomia ja laktoosittomia. Gluteeniton ruokailija sai keittiöstä vielä parempaa eli Vuonoksen jäätelön raparperisorbettia. Ihanan kirpeää, muttei liian makeaa kotisorbettia, jossa siinäkin oli tuoteselosteen mukaan karamellisoituja pinjansiemeniä. Ne eivät kuitenkaan näkyneet eivätkä maistuneet sorbetissa. http://www.vuonoksenjaatelo.fi/index.php

Puhoksentien löytö: Viimeisen runonlaulajan kivi

Karjalan laulumailla ruokakin on sydämen asia. Hyvällä sydämellä tehdään hyvää ruokaa – ja sitä kannattaa matkustaa maistelemaan. Kokeilemalla löytää.

 

Juustomantelinen kesäkurpitsakeitto

2 – 4:lle

400 – 500 g kesäkurpitsaa

 1 rkl oliiviöljyä

2 dl vettä

1 dl parmesaaniraastetta

2 dl raejuustoa

50 g mantelilastuja

30 g pinjansiemeniä

mustapippurirouhetta maun mukaan

½ - 1 tl suolaa

Kuori kesäkurpitsat ja pilko ne suurehkoiksi kuutioiksi. Kuullota ne oliiviöljyssä keittokattilassa. Kun ne ovat saaneet hieman väriä, lisää kattilaan 2 dl vettä. Anna kiehua niin kauan, että palaset pehmenevät. Soseuta kesäkurpitsat keitinveteen.

Murskaa keiton kiehuessa mantelilastut ja pinjansiemenet morttelissa jauhomaisiksi. Seoksiin saa jäädä sattumia.

Lisää keittoon juustot ja hämmennä.  Kuumenna keittoa siten, että juustot alkavat sulaa. Lisää manteli- ja pinjansiemenrouhe sekä mausteet.

Ripottele keiton päälle kokonaisia pinjansiemeniä. Laita keittolautaselle teelusikallinen pestokastiketta. Nauti kuumana.

Saariston lapsille: riisipannukakkua

Riisistä syntyy Ahvenanmaan pannukakkua. Mukana herkkua Itä-Suomen viimekesäisiltä soilta.

Elämä melkein saaristossa ison järven rannalla tuo mieleen Ahvenanmaan ja pannukakun. Postia ei tosin tarvitse hakea veneellä, mutta lapasia tarvitaan, kun astelee ison selän rannalla postinhakuretkellä. Selältä puhaltaa pohjatuuli, joka tuo tuulahduksen suoraan Jäämereltä.

Kerran kesäkuussa Jäämerta päin mennessäni otin mukaani talvitakin. Eteläiset matkakumppanit nauroivat paksulle varustukselle – toisessa määränpäässä Valkoisella merellä Solovetskin luostarisaarella olivat kateellisia. Kysyivät, miten tajusin talvitakin. Kun on kokemusta arktisista kesistä ja joka kesä tarvittavasta toppatakista, tietää. 

Saaristotunnelma syntyy myös autolautasta, joka kaksi kertaa päivässä antaa elonmerkin vesiliikenteestä. Yksinäinen purjevene lipuu lahdella – harvinaisuus, jota mennään katsomaan. 

1970-luvun tunnelmaa oli juhannuksena: vesitasolla lennätettiin juhannuksen iloksi turisteja yläilmoihin. Taivaallinen pikapyrähdys pääskysen näkökulmasta kesti muutaman minuutin. Rannalta vilkutettiin vesitasoille jo lapsena. Koneesta käsin katsoja ei kyllä vilkuttajia näe: keskittyy vain maisemiin ja pienkoneen lennon jännityksen kestämiseen. Koneesta näkee tutut maisemat, tunnistaa kartan kaukaa ja läheltä.

Lampaita ei ole tässä saaristossa muita kuin pilvilampaat. Koskelo ui rannassa, pikkulinnut hautovat vielä pesissään, juhannusruusu kukkii. Ei ole oikein kesä eikä syksykään, vaikka metsässä illalla tuoksuu kevyesti syksy – kesäkuussa juhannuksen aikaan.

Mökissä on lämmin. Puurokin lämmittää. Jos elettäisiin 1970-lukua, haettaisiin maitoa naapurista. Siitä tulisi viiliä ja lettuja. Nyt lähikaupan juhannuksen jälkeisissä tarjouksissa oli täysmaitoa – ja ah, riisipuuroa syntyi siitä. Riisipuuron lopusta taas syntyy pannukakkua – kardemummalla maustettua riisipannukakkua, melkein kuin Ahvenanmaan pannukakkua.

Ahvenanmaan pannukakun tuoksussa voi kuvitella seurakseen Saariston lapset ja ne lampaatkin.

Riisipannukakku kohoaa kuohkeaksi leivinjauheella.

Riisipannukakku

3 dl haaleaa kevyesti suolattua riisipuuroa

2 rkl sokeria

1 rkl voita

2 tl kardemummaa

2 munaa

2 rkl hienoa riisijauhoa

2 rkl perunajauhoa

 1 tl leivinjauhetta

Sekoita haaleaan riisipuuroon sokeri, voi ja kardemumma.

Sekoita munien rakenne rikki haarukalla. Sekoita muniin puuro mausteineen ja lopuksi peruna-, riisijauhot sekä leivinjauhe. Vatkaa taikinaa kevyesti siten, että se on juoksevan jähmeää, ei täysin jähmeää eikä myöskään nestemäistä.

Voitele uunipannu ja levitä taikina tasaiseksi pannulle.

Paista noin 200 asteessa 40 minuuttia.

Kardemumma tuoksuu ja maistuu.

Tuoksua, tulta: Kedgeree – riisiä ja kalaa

Tätä tuoksua ette saa, ellette itse valmista Intiaa kotiinne. Keittiö tulvii currya, kardemummaa, chiliä. Kuinka voikin mausteiden tuoksu tuoda mukanaan kokonaisen maailman!

Kedgree yhdistää riisiin curryn, kalan ja kananmunan.

Kedgeree on brittien siirtomaa-aikojen ruoka. Sitä sanotaan aamiaisten kuninkaaksi. Sitä syötiin Britanniassa jo kuningatar Victorian aikaan. Se on sekoitus Intiaa ja Britanniaa. Perinnetietoiset britit käyttävät siinä savustettua koljaa, jota Suomesta ei nyt ihan joka kaupasta saa. Fuusiokokit lisäävät siihen lohta – ja niin Signora Salviakin keksi käyttää graavia lohta, joka Suomessa kuuluu lähikauppojenkin valikoimiin. 

Sillä kedgeree on oikeasti yksinkertainen aamiaisruoka, joka maistuu erityisen hyvälle juhlien jälkeisenä päivänä.

Kedgeree lämmittää miedolla tulisuudellaan, se ei polta suuta, mutta tuo laiskan pintaan hien. Lomalainenkin pääsee hikoilemaan, kun sää lähinnä tuo tarpeen villa- ja sadetakille.

Baker Street 221B

Kedgereellä olisi voinut aamiaisekseen herkutella itse Sherlock Holmeskin sateisessa, vetoisessa Lontoossa, osoitteessa Baker Street 221B, jossa sijaitsee nykyisin fiktiiviselle salapoliisille omistettu museo. Se on viehättävä pieni käyntikohde turistille, joka haluaa tutustua viktoriaaniseen kaupunkielämään. 

Museoon on koottu arkeen liittyvää esineistöä ja tietysti kaikille Sherlock-faneille tärkeitä salapoliisin välineitä sekä Sherlockin tunnusmerkkejä. Museoon saa jonottaa, mutta fanit jaksavat tihkusateessakin sen noin tunnin odotuksen, joka vie, kun turistit päästetään kapeisiin portaisiin ja pieniin huoneisiin pikkuryhmissä valokuvaamaan ja nauttimaan sherlockiaanisesta fiktiosta.

Jokainen saa olla Sherlock Holmes.

Museo-opas hämmästyy ruokaturistin kysymystä: Mitä Sherlock Holmes söi aamiaiseksi? Mutta vastaus tulee sitten kuin matkalaukkuhyllyltä: Kedgereetä hän olisi voinut syödä.

Viktoriaaninen kattaus Sherlock Holmes -museossa.

On siis Sherlock Holmesin aamiaisen aika. Some kedgeree, please. Mukana myös tuoksu.

Kedgeree – riisiä ja kalaa

2 - 4 hengelle

 

2 dl basmatiriisiä

5 dl vettä

1 iso sipuli tai 4 pientä alkukesän sipulia

1 valkosipulinkynsi

n. 40 g voita

1 rkl currya

1 punainen chilipalko (mieto) leikattuna ohuiksi siivuiksi

1 kardemumman siemen murskattuna (ei välttämätön)

60 g tonnikalaa

150 g graavia lohta

nippu lehtipersiljaa tai korianteria

2 kananmunaa

Keitä basmatiriisi kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan ilman suolaa. Keitä samoin munat koviksi.

Pilko sipulit ja valkosipulin kynsi pieniksi paloiksi. Kuullota niitä miedolla lämmöllä runsaassa voissa.

Lisää sipulin joukkoon mausteet. Murskaa kardemumman siemen morttelissa ennen kuin lisäät sen.

Paista sipulimausteseosta niin, että mausteiden voimakas tuoksu leviää keittiöön. Lisää joukkoon tonnikala.

Lisää kypsä riisi ja sekoittele. Anna mausteiden imeytyä kunnolla riisiin. Sekoita joukkoon lehtipersilja silppuna.

Leikkaa graavista lohesta joukkoon siivuja ja anna lohipalojen kypsyä kuuman riisin seassa.

Lisää kedgereen päälle puolikkaiksi leikatut munat – ja nauti kuumana.

Jos lämmität ruokaa myöhemmin, lisää siihen lämmitettäessä voita.