keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Saariston lapsille: riisipannukakkua



Riisistä syntyy Ahvenanmaan pannukakkua. Mukana herkkua Itä-Suomen viimekesäisiltä soilta.

Elämä melkein saaristossa ison järven rannalla tuo mieleen Ahvenanmaan ja pannukakun. Postia ei tosin tarvitse hakea veneellä, mutta lapasia tarvitaan, kun astelee ison selän rannalla postinhakuretkellä. Selältä puhaltaa pohjatuuli, joka tuo tuulahduksen suoraan Jäämereltä.

Kerran kesäkuussa Jäämerta päin mennessäni otin mukaani talvitakin. Eteläiset matkakumppanit nauroivat paksulle varustukselle – toisessa määränpäässä Valkoisella merellä Solovetskin luostarisaarella olivat kateellisia. Kysyivät, miten tajusin talvitakin. Kun on kokemusta arktisista kesistä ja joka kesä tarvittavasta toppatakista, tietää. 

Saaristotunnelma syntyy myös autolautasta, joka kaksi kertaa päivässä antaa elonmerkin vesiliikenteestä. Yksinäinen purjevene lipuu lahdella – harvinaisuus, jota mennään katsomaan. 

1970-luvun tunnelmaa oli juhannuksena: vesitasolla lennätettiin juhannuksen iloksi turisteja yläilmoihin. Taivaallinen pikapyrähdys pääskysen näkökulmasta kesti muutaman minuutin. Rannalta vilkutettiin vesitasoille jo lapsena. Koneesta käsin katsoja ei kyllä vilkuttajia näe: keskittyy vain maisemiin ja pienkoneen lennon jännityksen kestämiseen. Koneesta näkee tutut maisemat, tunnistaa kartan kaukaa ja läheltä.

Lampaita ei ole tässä saaristossa muita kuin pilvilampaat. Koskelo ui rannassa, pikkulinnut hautovat vielä pesissään, juhannusruusu kukkii. Ei ole oikein kesä eikä syksykään, vaikka metsässä illalla tuoksuu kevyesti syksy – kesäkuussa juhannuksen aikaan.

Mökissä on lämmin. Puurokin lämmittää. Jos elettäisiin 1970-lukua, haettaisiin maitoa naapurista. Siitä tulisi viiliä ja lettuja. Nyt lähikaupan juhannuksen jälkeisissä tarjouksissa oli täysmaitoa – ja ah, riisipuuroa syntyi siitä. Riisipuuron lopusta taas syntyy pannukakkua – kardemummalla maustettua riisipannukakkua, melkein kuin Ahvenanmaan pannukakkua.

Ahvenanmaan pannukakun tuoksussa voi kuvitella seurakseen Saariston lapset ja ne lampaatkin.

Riisipannukakku kohoaa kuohkeaksi leivinjauheella.



Riisipannukakku

3 dl haaleaa kevyesti suolattua riisipuuroa
2 rkl sokeria
1 rkl voita
2 tl kardemummaa
2 munaa
2 rkl hienoa riisijauhoa
2 rkl perunajauhoa
 1 tl leivinjauhetta

Sekoita haaleaan riisipuuroon sokeri, voi ja kardemumma.

Sekoita munien rakenne rikki haarukalla. Sekoita muniin puuro mausteineen ja lopuksi peruna-, riisijauhot sekä leivinjauhe. Vatkaa taikinaa kevyesti siten, että se on juoksevan jähmeää, ei täysin jähmeää eikä myöskään nestemäistä.

Voitele uunipannu ja levitä taikina tasaiseksi pannulle.

Paista noin 200 asteessa 40 minuuttia.

Kardemumma tuoksuu ja maistuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti