maanantai 4. elokuuta 2014

Vaihtelua voileivälle: Oliiviratatouille ja italialainen leipäpiirakka




Italiainen leipäpiirakka oliiviratatouilletäytteellä Marimekon Kompotti-liinaisella pöydällä.

Piirakkaa ei välttämättä tarvitse leipoa itse. Eihän tarvitse itse maalatakaan kaikkia tauluja.
Piirakan voi leipoa leivän sisään ja hienoja maalauksia pääsee katsomaan näyttelyihin.

Helsingin taidehallissa päättyi su 3.8. Heikki Marilan Kukkia ja perkeleitä –näyttely, jonka suuret maalaukset antoivat eri katselukerroilla erilaisia näkyjä. Erityisen kiinnostavaa oli se, että Marilan maalauksesta Omakuva lyötynä saa irti kameran kautta katsottuna lyödyt kasvot, mutta näyttelytilassa kasvot hahmottuvat piirteettömäksi massaksi.

Teokset ovat kaikkineen hyvin vahvoja niin valtavat barokkiset kukkamaalaukset kuin suuret kasvokuvatkin. Näyttelyn jälkeen ei voi mennä toiseen näyttelyyn heti, koska kuvat painavat silmissä ja jäävät ajatteluttamaan. 

Teoksien nimiä en katso ennen teosta enkä välttämättä teoksen katsomisen jälkeenkään. Näyttelyn postikortteja selatessani yllätyin: maalaus, jonka hahmotin katseellani jäniksen kalloksi ja korviksi, onkin nimeltään Kristuksen jalat. Sitä juuri koskettava taide on: yllätyksellistä, uutta vanhaan tarjoavaa.

Heikki Marila, Kristuksen jalat, Taidehalli 3.8.2014


Samalla tavalla oliiviratatouille uudistaa perinteistä ratatouillea. Munakoison happo on vaihdettu oliivien happamuuteen ja suolaan, jota ruumis huutaa helteellä. Italialainen leipäpiirakka taas antaa sekä leivälle että piirakalle uuden muodon.

Piirakka antaa eväsleiville vaihtoehdon. On palattu töihin kuumiin huoneisiin, paahdetta läpäisevien ikkunoiden ääreen. Hiki virtaa, pää pehmenee, suolavesi maistuu, mutta niin maistuu myös oliiviratatouille hikiselle aivotyöläiselle, joka siivoaa työhuonetta jatkuvan kesän jälkeistä syksyä varten. 

Heikki Marila, Taidehalli 3.8.2014
Heikki Marilan töistä mieleen painuvimpia on miehen irti leikattu pää, joka hohtaa taivaansineä. Aivotyöläisen pääkin saisi olla sisällöltään avoin ja sininen – seesteinen. Kieltä ei tarvitse leikata eikä päätäkään, kun maistelee maalauksia ja leipäpiirakkaa. Taivaallista, voisi niinkin sanoa. Välimerellistä, ainakin.



Oliiviratatouille syntyy perinteisistä aineksista ilman munakoisoakin.

Oliiviratatouille ja italialainen leipäpiirakka

Oliiviratatouille

3 pientä keltasipulia
3 eriväristä paprikaa, joista ainakin yksi vihreä
3 pientä kesäkurpitsaa kuorittuina
1 - 2 dl tomaattimurskaa (Mutti tai luomu)
½ dl vihreitä oliiveja puolikkaiksi pilkottuina
½ tl suolaa
välimerellisiä yrttejä: basilikaa, timjamia, rosmariinia, salviaa
oliiviöljyä

Pilko kaikki ainekset suuriksi paloiksi. Kuullota ne oliiviöljyssä kaikki erikseen. Laita kattilan pohjalle kiehumaan tilkkanen vettä. Lisää paistetut sipulit ja paprikalohkot, sekä lopuksi paistetut kesäkurpitsat ja tomaattimurska. Sekoita vihreiden oliivien puolikkaat kiehuvaan pataan. Laita joukkoon yrtit: ne voivat olla niitä, joita juuri on keittiössä eli timjamia, rosmariinia, salviaa, basilikaa… mutta ei tilliä.

Keittele pienellä tulella noin 2 tuntia siten, että neste haihtuu ja vihannespata alkaa maistua makealle. Ratatouille sopii syötäväksi sinällään perunoiden, riisin tai hyvän leivän kanssa, mutta se sopii myös hyvin leipäpiirakan täytteeksi.

Italialainen leipäpiirakka


8 – 10 palaa leipää, esim. Vuohelan herkut, Anneli viipaloitu vuokaleipä tai jokin paahtoleipä
1 dl maitoa
125 g mozzarellajuustoa eli yksi pallo
2 palaa Wasan gluteenitonta ja laktoositonta näkkileipää
2 dl tuoretta parmesaani- tai pecorinoraastetta

Laita paistosvuoan pohjalle hieman hyvää oliiviöljyä. Leikkaa leipäviipaleista kuoret pois ja asettele ne öljyn päälle. Valele leipäviipaleiden päälle maitoa ruokalusikalla. Lisää ratatouillea leipien päälle sekä mozzarellajuustopallo siivutettuna.

Lisää leipää taas yksi kerros ja valele leipäpalaset maidolla.

Murskaa morttelissa 2 palasesta Wasan gluteenitonta ja laktoositonta näkkileipää korppujauho. Raasta pecorico- tai parmesaanijuustosta n. 1  ½ dl raastetta. Sekoita näkkärijauho ja raaste.

Lisää tasaisesti juustonäkkäriseosta leipien päälle. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes leipäpiirakan kuori on ruskettunut. Anna makujen tasoittua noin 10 minuuttia ja tarjoile.

Piirakka on erityisen hyvää kuumana, mutta se maistuu myös kylmänä vaikkapa eväsruokana.

Piirakan voi täyttää niillä vihanneksilla, joista pitää. Myös paistetut perunat sopivat täytteeksi.

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti