sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Omenoiden aikaan: Omenataatelipiirakka



Omenataatelipiirakka pitsiauringon päällä


Omenat tuoksuvat houkuttelevasti vieraiden puissa. Ne notkauttavat oksat alas. Niihin voisi tarttua, ottaa omenan käteen, viedä kädestä suuhun, haukata hampaiden väliin ison palasen, rouskuttaa niin, että mehu sihisee suupielissä.

Vaan vieraan omenapuu on vieras puu. Puu on aidan takana, niin korkean, että tarvittaisiin ketteräjalkainen kiipeämään. 

Vieraan puun emäntä tai isäntä jättää aidan viereen omenalaatikon. Siitä omena puuttomalle. Ne kaksi omenaa, jotka omenataatelipiirakkaan tarvitaan.

Omenaretkelle pääsee iltakävelyllä, taateliretkelle päiväkävelyllä etniseen kauppaan. Taatelipalmut eivät huoju tuulessa vaan tuoreiden taateleiden pahvilaatikon kannessa. Pahvilaatikko on sympaattinen pakkaus: se on vanhanaikainen ja ekologinen. Kun nostaa vierasmaisemaisen kannen, sisällä on mustanruskeita, violetinkin kiiltoisia taateleita kuin suuria oliiveja. Ne on aseteltu riveihin. Joku on omin käsin tehnyt symmetrisen taateliasetelman.

Otan taatelin, maistan sitä. Makea täyttää suun. 

Muistan työtoverin, joka sanoo muistavansa minut taateleista. Muistan Kontulasta linja-auton kuljettajan, joka tulee bussiin taatelilaatikon kanssa. Muistan työtoverin, joka toi tuliaisiksi taateleita Iranin matkaltaan. Muistan joulut ja taatelikakun. Muistan ystävän 40-vuotissyntymäpäivät, kun itse olin vielä 32. 

Taatelia en ole koskaan nähnyt, en ole kiivennyt taatelipalmuun.

En ole kiivennyt omenapuuhunkaan, en ole ollut omenavarkaissa. Paljon on jäänyt kokematta, mutta kaikkea voi maistaa, yhdistää, ja tuntea suulla muistin ja maailman.

Omenataatelipiirakan pohja on pehmeä, makea ja kevyen sitruunainen.


Omenataatelipiirakka (gluteeniton)

Pohja
halkaisijaltaan 25 cm piirakkavuoalle

n. 100 g tuoreita taateleita (n. 12 kpl)
1 keitetty keskikokoinen porkkana
1 dl juoksevaa smetanaa, esim. virolainen hapukoor
1 tl luomusitruunan kuorta raasteena (eli puolikkaan luomusitruunan kuori)
1 muna
1 dl hienoa riisijauhoa
1 dl perunajauhoa
1 tl ruokasoodaa
auringonkukkaöljyä

Täyte

2 kirpeää pientä omenaa
½ luomusitruunan mehu
1 dl juoksevaa smetanaa
7 tuoretta taatelia

Kuori omenat ja poista siemenkodat. Leikkaa omenat ohuiksi viipaleiksi. Kastele omenaviipaleet sitruunamehulla.
  
Piirakan valmistus

Puolita taatelit ja poista kivet. Survo sauvasekoittimella taatelit ja keitetty ja jäähdytetty porkkana sekaisin.

Lisää taikinaan sitruunankuoriraaste, muna ja smetana. Sekoita tasaiseksi.

Sekoita toisessa astiassa jauhot ja ruokasooda. Lisää jauhoseos taikinaan.

Öljyä piirakkavuoka 1 tl auringonkukkaöljyä.

Kaada taikina vuokaan ja esipaista piirakkaa 10 minuuttia 225 asteessa/sähköuuni tai 250 asteessa/kaasu-uuni. Valmista sillä aikaa täyte.

Omenaviipaleet ja taatelit esipaistetun piirakkapohjan päällä.

Kun piirakan pinta on hieman kovettunut mutta kuitenkin vielä pehmeä, lisää omenaviipaleet piirakan päälle. Koristele viipaleiden välit puolikkailla taateleilla. Levitä lopuksi lusikalla smetanaa omenaviipaleiden ja taateleiden päälle.

Paista piirakkaa vielä 20 - 25 minuuttia 200 asteessa/sähköuuni tai 230 asteessa/kaasu-uuni.

Huomaa: piirakka ei sisällä lisättyä sokeria, sillä taatelit ovat hyvin makeita. Jos taatelit jättää pois täytteestä, piirakka on kirpeämpää ja vähäsokerisempaa.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti