sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Tyhjennystä ja täyteyttä: lohisalviapasta



Kulttuurin tuottaminen ja nauttiminen on touhukasta toimintaa ja siirtymistä nopeasti paikasta toiseen, jos haluaa täyttää elämänsä ja aivonsa uusilla ajatuksilla. Luopua vasemman etuotsalohkon kontrollista ja vapauttaa luovuutensa.

Jääkaapin tyhjentäminen ja siivoaminen, samoin kuin aivojen nollaaminen ovat mahdollisuuksia uuden tekemiselle. Säästäväisen ihmisen jääkaapista löytyi pussikaupalla kuivia juustonjämiä, muinaisia ruokasuunnitelmia varten hankittuja vihanneksia, homekerroksen peittämiä hillopurkin pohjia. Mikä vapautus, kun sai heittää ne surutta biojätteisiin ja ottaa uudeksi  periaatteekseen sen, että syö sen, minkä hankkii.

Yhden ihmisen talouteen on vain hankala hankkia juuri sopivia annoksia, jos kokkaa itse eikä suostu valmisruokien samankaltaiseen makumaailmaan. Graavia lohta saa onneksi 150 gramman pakkauksissa pikaillalliseksi lähikaupasta, joka on auki klo 23:een ja jonne ehtii iltaisten kulttuuririentojen jälkeenkin.

Italialaiset ovat mestareita kehittämään nopeita, yksinkertaisia pastakastikkeita. Kaikkein yksinkertaisimmillaan kastike on öljyä, valkosipulia ja pippuripaprikaa. Tulisen pikanttia piristystä.

Oma pikakastikkeeni ja aromaattinen herkkuni on lohisalviakastike. Salvian huumaava tuoksu leviää keitettäessä kotiin, se rauhoittaa kiireen, tuo lämmön ja elvyttää elämän.

Aivot nollautuvat illalla rauhalliseen vaikkakin pikaisesti valmistettuun illalliseen. Samalla tavalla sanoista ja puheesta rasittuneet aivot saavat lepoa ja virkistystä musiikista. 

Lohisalviakastíkkeen seuraksi sopivat kevätsävelet, kuten Anton Dvorakin energinen 9. sinfonia Uudesta maailmasta, jonka Helsingin kaupunginorkesteri soitti perjantaina 15.3. Orkesteri soitti hurmiossa, kapellimestari Olari Elts johti orkesteria terävän säpäkkäästi, otti tehot irti omalla johtamisen teknotyylillään. Sinfonia soi päässä pitkään.

Toisaalta salvian tuoksu vie tietenkin kesään, vaikka talvea vielä eletään. Talvisen illan, mutta keväisen päivän hektisen auringonpaisteen, lumimaiseman säkenöivän kirkkauden vastavoimaksi sopii gregoriaaninen kirkkomusiikki.

Salvian ja lohen liitto on kuninkaallinen. Se vie mennessään suoralle tielle, tyhjentyneeseen mieleen ja kieleen. Illallinen ei ole oikopolku eikä päivän päätös vaan pitkän tien alku uneen ja elämään. Aivojen uudistumiseen tyhjästä taas täydeksi.



Lohisalviapasta
kaksi annosta

2 dl ruokakermaa
1 – 2 rkl juustoraastetta
150 g graavia lohta
20 salvian lehteä

Kiehauta ruokakerma, johon olet huuhtonut purkista vesitilkalla loputkin kermatipat. Lisää kermaan hiukan juustoraastetta ja salvian kuivatut lehdet kiehumaan. Keittele kastiketta kokoon.

Keitä samaan aikaan riisinuudelit tai jos syöt vehnää tai gluteenitonta pastaa spagetit tai tagliatellet al dente –kypsiksi.

Kun pasta on melkein valmista, lisää kermaan graavin lohen suikaleet. Älä lisää suolaa. Keitä hetkinen niin, että lohi säilyy kokonaisina paloina.

Kaada kastikkeen joukkoon valutetut pastat ja lämmitä kokonaisuus vielä kuumaksi kattilassa.

Tarjoile sellaisenaan ilman juustoraastetta, jonka voi kastikkeestakin jättää pois, jos kerma on kastikemaisen sakeaa ilman sitä.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti