sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Aurinkoa mustikkametsässä



Lähdetään kauas pois sinne mis on lämmin. Niin paljon elävämmin loistaa tähdet ja kuu. Ei se voi olla väärin, lähtee maailman ääriin. Haluan sun kanssasi poistuu, laulaa Raappana. Laulu toistaa reggaerytmillä pohjoisen ihmisen haaveen ikuisesta kesästä: lämpimästä tuulesta, tuulen voimasta keinuvasta bungalowista, näkemisestä ja kokemisesta, paikassa, jossa lumesta voi nähdä vain unta.

Samaan letkeyteen pääsee lähempänäkin kuin tropiikissa: mustikkametsässä. Viimekesäisistä mustikoista on vielä muutama pussukka jäljellä pakastimessa. Niistä saa sinisenvioletin piirakkaisen, jolla suun saa makeaksi.

Makeaa mahan täydeltä ennen mustikkapiirakkaa taas tulee polentapohjaisesta sipulipiirakasta, joka on sovellus ranskalaisesta pissaladière-piirakasta. Se taas on eteläranskalaisten pizzaa, jonka nimi suomeksi herättää lähinnä huvittuneita mielikuvia ja vitsin pissapiirakasta. Se ei kyllä ole mitään pissisten piirakkaa vaan maistuu armottomimmeillekin gourmet-herkuttelijoille. Väri on kyllä maissipohjalla vaaleankeltainen.
Sipulipiirakkaa paloina

Illallisen kruunaa makea bataattikesäkurpitsakeitto, jonka syvä oranssinkeltainen väri hurmaa.
Mustikkametsän ja auringon värimaailmaa on Jyväskylän Solo Sokos Hotel Paviljongissa, jonka design-sisustuksen on suunnitellut Kaisa Blomstedt. Valoisassa yhden hengen huoneessa on valtava mustikkainen vuode. Koristetyynyn keveä harmaaseen vivahtava ruskeus on metsän varvikkoa. Sängyn yläpuolella on aurinkoa: 1970-luvun aaltokuviointia muistuttava peilin syvänkeltainen koristepinta antaa huoneelle tilaa ja lisää valoa, muttei toista huonetta liikaa.

Mustikkametsän vihreys on hotellin ala-aulassa. Eero Aarnion pallotuoleissa voi sukeltaa lehden vihreyteen, unelmoida tai vaikkapa nukahtaa hiljaisuuteen.

Koko hotelli on täynnä herkkuja. Aamiaispöytä tarjoaa hienostuneesti parman kinkkua, jonka seuraksi voi valita melonia hedelmäpöydästä. On myös paikallisia paistettuja makkaroita, joista fenkolivalkosipulinakki terästää päivän hyvin alkuun. Ja tietenkin aamiaisella saa kaikkea sitä, mitä muuallakin: pehmoista munakokkelia, pekonia, savulohta, salamia, kalkkunaleikettä, juustoa, hilloja, mysliä, puuroa… Kaikkia näitä tyylikkäästi aseteltuina ilmavina asetelmina.

Äitini nimesi ennen yöpymistä hotellin Buljongiksi – tosin tuokin nimi hienostuneena lihaliemen nimenä hotellille sopisi – mutta buljonkia ei aamiaisella ollut tarjolla. 

Sen sijaan yhden hengen huone tarjosi vielä yhden herkun eli kylpyhuoneen kylpyammeen. Hauskinta kirjallisuusihmiselle oli WC-paperi: rakkausrunoilla koristettu! ”Oli lokakuinen/aamu, kun / tapasimme 29/ vuoden jälkeen / bussissa sattumalta / ja siitä se / alkoi.”

Ei siis tarvitse lähteä kauas pois. Riittää, että matkustaa Jyväskylään, nauttii mustikkametsän väreistä. Tai sitten rakentaa kotiin syvänkeltaisen ja mustikansinisen illallisen.  



Bataattikesäkurpitsakeitto

600 g bataattia
600 g kesäkurpitsaa
1 iso sipuli
oliiviöljyä
tuoretta timjamia
1 dl kevytkermaa
10 basilikan lehteä

Pilko sipuli isoiksi kuutioiksi. Kuori bataatti ja leikkaa se kuutioiksi. Samoin kuori kesäkurpitsa ja leikkaa se puolikuiksi tai isoiksi kuutioiksi.

Kuullota sipulia hyvässä oliiviöljyssä. Lisää bataattikuutiot kuullottumaan. Lisää öljyä, jos on tarpeen. Lisää kesäkurpitsan palaset seokseen ja kuullottele niitäkin hetkinen. 

Lisää kiehuvaa vettä keitoksen päälle niin, että vihannekset peittyvät. Lisää keitoksen päälle muutama oksa timjamia.

Keitä niin kauan, että bataatti on pehmeää.

Kaada vihannekset lävikön läpi toiseen astiaan ja säästä keittoliemi. Soseuta vihannekset. Lisää niiden joukkoon keittolientä siten, että syntyy sakea keitto. 

Lisää sosekeiton joukkoon 1 dl kevytkermaa, tuoretta timjamia yksi oksa ja basilikan lehtiä ( noin 10).

Tarjoile kuumana esim. sipulipiirakan tai hyvän leivän kanssa.

Bataattikesäkurpitsakeittoa ja sipulipiirakkaa

Sipulipiirakka eli gluteeniton pissaladiére

7 dl polentapuuroa (ks. ohje polentaryynien pussin kyljestä)
1 dl hienoa riisijauhoa
0,5 dl perunajauhoa
1 keltuainen
1 - 2 tl leivinjauhetta

Keitä puuro ohjeen mukaan. Anna jäähtyä hieman. Sekoita joukkoon riisijauhot. Anna jäähtyä vielä vähän. Sekoita taikinaan yksi keltuainen. Anna taikinan vieläkin jäähtyä.
Sekoita perunajauhoihin leivinjauhe. Vatkaa voimakkaasti perunajauhot puuroon.

Levitä kostutetulla veitsellä pellille. Paista 200 - 250 asteessa 15 minuuttia. Lisää kuullotetut sipulit, koristele sardellifileillä ja oliiveilla. Paista vielä 15 minuuttia.

Pissaladière-täyte

1 kg sipulia
mustia tai vihreitä oliiveja
1 prk öljyssä säilöttyjä sardellifileitä
oliiviöljyä ja voita
1 – 2 rkl sokeria
Leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi. Kuullota sipulit ajan kanssa voin ja oliiviöljyn seoksessa pehmeiksi. Lisää paistokseen 1 – 2 rkl sokeria.

Mustikkasuu makeaksi

Helppo mustikkapaistos(gluteeniton)

Pohja:

100 g voita tai voimargariiniseosta
2 dl sokeria
2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

200 g pakastemustikoita
hieman sokeria

Sulata rasva ja anna jäähtyä. Sekoita pohjan ainekset. Varo vatkaamista, jottei synny liisteriä.

Kaada taikina piirakkavuokaan ja levitä mustikat pinnalle. Ripottele mustikoille sokeria. 

Paista 175 – 200 asteessa noin 25-30 minuuttia, kunnes pohjan reunat ovat ruskettuneet. Paistamisen aikana pohja leviää täytteen päälle, mutta kutistuu sitten lopulta.

Ota paistosta lusikalla lautaselle. Tarjoile esim. kermavaahdon tai vaniljakastikkeen kanssa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti