torstai 11. heinäkuuta 2013

Mökkielämää: fetamureketta


Mökillä eloilu ja oloilu on toisenlaista kuin kaupunkielo. Ainakin ruokaa saa laittaa suurempia annoksia kuin kotona – ja useammin. Mökkikokkina oleminen on hauskaa vaihtelua työarjelle, vaikka mökkikokkaaminenkin kyllä käy työstä. Kahdeksalle hengelle lounaan laittaminen vie kaikkine esivalmisteluineen ja jälkitöineen neljä ja puoli tuntia. Luit oikein: neljä ja puoli tuntia.

Höh, sanoisi joku. Eihän mökillä tarvitse tehdä muuta kuin paistaa takkamakkaraa tai heittää grilliin ne samat makkarat. No, voi tietysti toimia niinkin – kukin tehköön makkaran mieleisekseen, mutta oikeasti on kiva syödä hyvin kesäoloissakin. Raitis ilma, saunan, pihan, mökin huoltaminen ja kunnostaminen, uiminen kylmässä vedessä saa himoitsemaan kunnon ruokaa.

Koska vieraitakin käy ja tulee omine aikoineen, heille on kiva laittaa tuloksi jotain herkkua pöytään.

Lapsena mökillä syötiin äidin ulkokeittiössä laittamaa ruokaa: leipäressua ja melkein päivittäistä kalakeittoa. Leipäressua tehdään kuivista leivistä. Ulkona syötiinkin, jos ei satanut vettä. 

Nyt samaan tapaan käytetään edellisen päivän ja juhlan ruokien aineksia taas uusiin ruokalajeihin. Pääasiassa syödään sisällä. Kuka muuten jaksaisi kantaa pihalle kahdeksan hengen astiastot ja ruoat joka päivä?

Miksi sitten kahdeksan syöjää? Miksei vain yksi? Miksi kahdeksan sukulaista tai oikeastaan perheenjäsentä viettää yhdessä mökillä aikaansa? Joskus on enemmänkin porukkaa. Joidenkin mielestä ajatus siitä, että mökillä on iso porukka, on kamala. Heidän näkemyksensä mukaan mökille mennään erakoitumaan, hiljentymään, rauhoittumaan.

Suurijoukkoiset mökkiläiset taas nauttivat yhteisestä puuhailusta. Yhdessä siivoamisesta, rakentamisesta, retkeilystä, seurapelien pelaamisesta, lettukesteistä ja yhteiseen ruokapöytään kokoontumisesta.

Samassa pöydässä sitten nyt jo aikuiset lapset muistelevat, mitä kummallisia ruokia saivat kokeilevan mökkikokin keittiössä. Sitruunakana on jäänyt eräälle mieleen kammottavana, toinen muistaa kvinoasalaatin. Kaikki rakastavat mummon leivinuunissa paistamia karjalanpiirakoita, joita myös talkoilla sadepäivinä tehtiin.

Isommalle mökkiläisjoukolle ruoan laittaminen on oma lajinsa. Ruoka ei saa olla liian monimutkaista, ettei keittiössä tarvitse viettää sitä neljää viittä tuntia enempää. Ruoan pitää olla sellaista, että se maistuu kaikille tai ainakin melkein kaikille. Sellaisia ruokia ovat itse asiassa perushyvät kotiruoat. Kalakeittoakin syö mielikseen melkein joka päivä, kun kalan saa tuoreena, jos saalista vain tulee.

Mökkimenu 1: fetamureke, kantarellikastiketta, keitettyjä perunoita, porkkanoita ja kukkakaalia

Yksi hyvä ison porukan ruoka on lihamureke lisäkkeineen. Tällä kertaa lihamurekkeeseen pääsi keitettyä perunaa, kesäkurpitsaa ja fetaa, jotka olivat jääneet jääkaappiin odottamaan uusiokäyttöä.

Lihamureke maistuu myös kylmänä. Ja kun sen kanssa kuumana syötiin kesän ensimmäinen kantarellikastike, niin seuraavan päivän kylmänä lisäkeruokana sen seurana oli edellisen päivän vihanneksista ja perunoista tehty salaatti. Pääruokana taas oli kaalilaatikko, puolukkasurvos, sokerisuolatut kurkut ja tomaattisipulisalaatti.

Fetamureke
kahdeksalle

750 g naudan jauhelihaa
400 g sika-nautajauhelihaa
2 sipulia
1 keskikokoinen kesäkurpitsa
4 keitettyä pientä perunaa
2 dl fetajuustoa murusina
1 kananmuna
3 tl kapriksia
10 lehteä tuoretta salviaa
2 tl mustapippuria rouheena
1 rkl suolaa

Paista sipulit pieniksi pilkottuina pannussa. Kuori kesäkurpitsa. Raasta se karkealla terällä raasteeksi. Paista kesäkurpitsaraaste sipuleiden kanssa. Jäähdytä paistettuja vihanneksia hetkinen. Raasta keitetyt perunat samoin karkealla terällä.

Sekoita taikina. Sekoita lihat, lisää niiden joukkoon vihannesraasteet, fetajuusto esim. haarukalla murustettuna, kananmuna ja mausteet.

Muotoile taikinasta mureke vuokaan. Paista 200 asteessa tunti, puolitoista niin, että murekkeen pinta on kauniin ruskea.

Tarjoile hyvien perunoiden, kokonaisena höyrytetyn kukkakaalin, kokonaisina keitettyjen porkkanoiden ja kermaisen kantarellikastikkeen kanssa.

Seuraavan päivän perunasalaatti perunoista, porkkanoista ja kukkakaalista

Seuraavan päivän perunasalaatti

6 keitettyä perunaa (siiklit ovat erityisen hyviä)
4 keitettyä porkkanaa
keitettyä kukkakaalia
1 maustekurkku
10 cm sipulinvartta

Sinappiöljykastike
2 tl sinappia
½ dl oliivöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
½ tl sokeria
hyppysellinen suolaa

Laita kastikeainekset kannelliseen lasipurkkiin. Ravistele purkkia ja kaada kastike pieniksi pilkottujen salaattiainesten päälle. Sekoita salaatti.

Mökkimenu 2: kaalilaatikko, sokerisuolatut kurkut, tomaattisipulisalaatti, puolukkasurvos ja seuraavan päivän perunasalaatti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti