sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Yllätysillallinen: parsakaalipasta




Viikko sitten sain illalliskutsun seuraavalle illalle. Mikä ilo! Ei tarvinnut sopia viikkotolkulla etukäteen, katsoa kalenteria, sovitella aikatauluja. Emäntä valmisti nopeasti ja helposti syntyvää parsakaalipastaa. 

Ruokapöydän ääressä meitä oli alkuun neljä herkkusuuta ja Italia-innostunutta, myöhemmin seuraan liittyi vielä naapurikin. Koko hauska ruokajuhla syntyi melkein improvisoimalla.

Illallisen alla ja sen aikana tutustuttiin: emäntä tunsi meidät kaikki, mutta me muut olimme toisillemme vieraita. Löytyi yhteisiä aiheita. Yksi niistä oli tietenkin ruoka ja keittokirja Ranskalaisen keittiön salaisuudet, 1980-luvulla Suomeen tullut ruokaeepos, josta meistä ainakin kahdella on runsaasti kokemusta. Sen avulla on opeteltu kokkaamaan, minä opiskelija-asunnossa mm. kalaa valkoviinissä ja toinen seurueesta coq au vinia.

Ilta oli ihana. Sain kuulla uusien ihmisten uusia tarinoita tutuista paikoista niin Suomesta kuin Italiastakin.

Sain itselleni uuden ruoan: parsakaalipastan, jonka valmistaminen on vaivatonta. Sellaisena se on juuri parasta kotiruokaa: se sopii juhlapöytään hienostuneena makuna; se sopii arkipöytään nopeana kevyenä ruokana.

Buon Appetito!

Paistinpannulla kaikki yhdessä: parsakaalit ja maccheronit


Parsakaalipasta

½ - 1 parsakaalia/syöjä
1 chilipippurin palko
3 valkosipulin kynttä
4 – 5 sardelli- tai anjovisfilettä
(mitat yhdelle parsakaalille)
oliiviöljyä
suolaa

Keitä parsakaali kokonaisena al dente –kypsäksi suolatussa runsaassa vedessä. Kun parsakaali on kypsää, nosta se reikäkauhalla toiseen astiaan odottamaan.

Keitä maccheronit eli sarvimakaronit kypsiksi parsakaalin keitinvedessä.

Paista oliiviöljyssä suurella syvällä paistinpannulla ensin chilipippurin palkoa, lisää kuoritut ja puolitetut valkosipulinkynnet. Tarkkaile sipuleita, että ne eivät pala. Palaneina ne maistuvat kitkeriltä.
Lisää maustuneeseen kuumaan öljyyn kypsä parsakaali suupaloiksi pilkottuna. Pyöräyttele palasia öljyssä. Lisää joukkoon kalafileet pieninä paloina.

Jos seos tuntuu kuivalta, lisää tilkkanen öljyä tai keitinvettä.

Kun maccheronit ovat kypsiä, valuta ne ja lisää pannulle. Sekoita parsakaaliseoksen kanssa.

Nauti kuumana. Älä lisää annoksen päälle juustoraastetta. Kun pastan kastikkeessa on kalaa, Italiassa ei ole tapana höystää annosta enää juustolla vaan antaa kalan aromin maistua sellaisenaan.
 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti