sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Sunnuntaispagettia: sahramia ja artisokkia



Sunnuntaina sataa aina ja taas on sunnuntai. Sunnuntaina, kun sataa, ei lähdetä ostoksille. Sunnuntaina, kun koivu kukkii, istutaan sisällä, roikutaan netissä, selaillaan arkistoja. Sunnuntaina katsotaan kaappiin: mitä sunnuntaita saisi olla kaapin uumenista. 

Sunnuntaina yksinkertainen on kaunista ja hyvää. Sunnuntaina kaapissa on sahramia ja artisokkia. Sunnuntaina syödään spagettia, kullankeltaista. Valkoisella lautasella keltainen sahramispagetti on kuin narsissi rakeiden lumettamalla maalla.

Artisokat sahramin keltaisina.

Sahramia ja artisokkaa – yksinkertaisen hieno makuyhdistelmä. Sunnuntaina saa syödä yksinkertaisesti. Sunnuntai on kerran viikossa – toukokuu on kerran vuodessa. Keltainen toukokuu, mikset sä jo tuu. Mutta se tuli jo valkoisen hunnun kanssa.

Sunnuntaina saa herkutella oliiviöljyllä, sitä saa lorauttaa pannuun reilulla kädellä. Sunnuntain sahramispagetti on kevyttä ja kaunista, niin syvän keltaista, että kamera ei tavoita sen keltaisuutta. Keltainen synnyttää inspiraatiota, antaa luovan minän tulla ulos harmaasta kuorestaan. Keltainen kirjoittaa itsensä näkyviin. 

Anja Snellmanin romaanissa Pääoma kirjoitetaan näkyviin ihminen, joka oli elämänsä piilossa, joka viihtyi komerossa, omassa maailmassaan. Romaani on kaunis, romaanin kieli on sahramia. Sen ajatukset ovat artisokan sydämiä; romaani on kirjoitettu sydämellä. Romaani on kuin muistoista kiertyvää spagettia, jonka sisällä on kirjoittava minä.

Sahramispagetissa on minää ja toista. On tuttu arkinen spagetti – ja on toiseus: uusi yksinkertaisuus. Se, joka elämässäkin kirkastuu keltaisenvalkoiseksi valoksi. Valoon, lumeen, avaruuteen.


Spagettia, artisokkia ja sahramia

250 g spagettia
150 g säilöttyjä artisokan sydämiä
2 salottisipulia
¼ pussi sahramia
 1 – 2 rkl oliiviöljyä

Keitä spagetit pakkauksen ohjeen mukaan al dente –kypsiksi. Valmista niiden kiehuessa kastike.

Pilko salottisipulit pieniksi kuutioiksi ja artisokan sydämet neljäs- tai kuudesosiksi.

Kuullota sipuleita oliiviöljyssä pehmeiksi. Oliiviöljyä saa olla runsaasti. Lisää artisokan sydämet. Paista sen verran, että alkaa tuntua kypsän artisokan tuoksu. Lisää pannulle sahrami ja pyöräytä vihanneksia mausteöljyseoksessa. Jos seos tuntuu kuivalta, lisää joukkoon spagetin keitinvettä ½ dl kerrallaan.

Valuta kypsät spagetit ja kaada ne kastikkeen joukkoon. Kuumenna vielä hetki ja tarjoile heti. Älä lisää juustoa annokseen vaan anna sahramin ja artisokan hienon makuyhdistelmän viedä kielesi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti