lauantai 22. elokuuta 2015

Perustusta: perunamuffinit




Perunamuffini italialaiseen tapaan: täytteenä mozzarellaa, aurinkokuivattua tomaattia ja basilikaa.
Perusta periaatteelliselle perusaterialle on peruna. Pottu kuin pottu mutta perunoissakin on eroja niin kuin ihmisissäkin. On timoja, siiklejä, rosamundia, vangogheja, nicoloita, sinisiä, punaisia, mustia, keltaisia. Namnam puikuloita, pyörylöitä, soikiloita.

Perusperunaa perusaterialla: uusia perunoita ja silliä, tilliä, voita. Vaan kun perunaa ja sillitilliä jo on silmät, nenä ja suu täynnä, niin mitä sitten?

Kristiinankaupungissa on tänä viikonloppuna perunafestarit: Potato Scandinavia. Perunafestareilla on paikallisille kokeille perunaleivonnaisen kilpailu. Siihen ei nyt Signora Salvian perunamuffinit ehdi mutta niiden valmistaminen sai innoituksensa ko. kilpailusta. Kristiinankaupunkilainen vinkkasi kisasta ja näin virtuaalisesti pääsee kisatunnelmaan kotikeittiössä.

Perunamuffinit sopivat syötäväksi kuumina tai kylminä. Ne sopivat kevyeksi pääruoaksi tai vaikkapa pihvin seuralaiseksi. Perunamuffinien resepti on peräisin mistäpä muualta kuin Italiasta, mutta kyllä suomalaisetkin ovat jo keksineet perunamuffinit. Suomalaisten resepteissä toistuu ylijäänyt perunamuusi muffinien raaka-aineena, mutta kun muffinit tekee esimerkiksi herkullisista siikleistä, saa myös kesän maun muffineihin.

Perunaa siis perusteellisesti. Olkaa hyvät monikulttuuriset perunamuffinit.

Kypsät ja kauniisti kohonneet perunamuffinit värikkäissä silikonivuoissa.

Perunamuffinit
6 kpl

4 keskikokoista siikliperunaa
1 kananmuna  
1 – 2  rkl oliiviöljyä
1 – 2 rkl maitoa
1 dl paistettua sipulia pieninä paloina
½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa

Täyte 1
mozzarellakuutioita
aurinkokuivattua tomaattia
tuoretta basilikaa

Täyte 2
paistettuja kantarelleja
paistettua sipulia
tuoretta persiljaa

Täyte 3
paistettua pekonia
mozzarellakuutioita tai muuta sulavaa juustoa

Keitä perunat kypsiksi. Kuori yksitellen ja muussaa saman tien kuumana haarukalla. Lisää joukkoon oliiviöljyä.

Kun seos on jäähtynyt, lisää joukkoon kananmunan keltuainen ja sekoita tasaiseksi. Sekoita joukkoon muut ainekset paitsi kananmunanvalkuainen.

Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi ja sekoita vaahto varovasti perunataikinan joukkoon.

Valmista muffinit. Laita muffinivuokaan 1 rkl perunataikinaa. Upota siihen kevyesti valitsemasi täytteen ainekset. Laita toinen ruokalusikallinen perunataikinaa täytteen päälle.

Perunamuffnit ovat kuohkean lohkeavia valkuaisvaahdon ansiosta.


Paista muffinit 15 – 20 minuuttia 180 astetta/kiertoilmauuni, 200 astetta/sähköuuni, 230 astetta/kaasu-uuni.

Tarjoile kuumina tai kylminä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti