perjantai 4. tammikuuta 2013

Loppiaisen herkkuja: sillikaviaaria, lohikuhapateeta ja poronpaistia

Loppiainen on ovella – loppiainen on ovela. Se on pyhä arjen keskellä – välipäivien ostoshuuman jälkeinen juhla.

Sinänsä mielenkiintoinen nimitys joulun ja uudenvuoden väliin jääville päiville on välipäivät. Välitila huippukohtien välissä. Tänä vuonna loppiaiseen asti vietetään välipäiviä, koska HSL tiedotuksessaan on nimennyt liikenteen harvennettujen vuorojen kestävän välipäivien ajan eli 4.1.2013 asti. Englanniksi välipäivät on käännöksessä nimetty: the days between Christmas and New Year.

Loppiaisena perinteisesti riisutaan kuusi, raivataan joulukoristeet laatikoihin odottamaan seuraavaa joulua. Joulun loppuessa kirjoitan joulukortin seuraavaa joulua varten: kirjoitan, keitä on tavattu, mitä jouluna on tehty, millaisessa säässä joulua on vietetty. Seuraavana jouluna luen joulukirjeen ja aloitan joulun valmistamisen. Joulukirje säilötään joulukoristelaatikkoon, joka kolmen muun joulukoristelaatikon kanssa sijoitetaan yläkaappiin, erityiseen joulun kaappiin.

Loppiainen on ovela juhla: se ei oikein ole juhla, mutta ei se kyllä arkeakaan muistuta. Juhlavuutta loppiaislounaaseen saa kalaherkuilla ja kunnon paistilla. Samoja herkkuja voi kyllä syödä muissakin juhlissa, varsinkin jouluna ja uutenavuotena. Seuraavan kerran niillä herkutellaan vaikkapa vappuna.

Ranskalaiset syövät loppiaisena kolmen kuninkaan kakkua, galettea. Sellaisia voitaikinakakkuja toin tuliaisiksi 20 vuotta sitten Pariisista. Työkaverit maistelivat niitä ihmetellen. Kukaan ei juhlinut mantelisesta kakusta löytämäänsä kolikkoa, joka tuo perinteen mukaan onnea. Miksi olisikaan juhlinut? Suomessa kun ei loppiaista omilla herkuilla ja toiveilla juhlita.

Loppiaiseksi siis vielä yhden kerran kala-alkupaloja ja yrttistä poronpaistia.



Lohikuhapatee

400 g lohifileetä
100 – 200 g keitettyä kuhaa
150 g kylmäsavulohta
4 keltuaista
2 dl kuohukermaa
3 rkl perunajauhoa
1 tl suolaa
1 rkl konjakkia
1 rkl sitruunanmehua
tilliä

Nypi lohesta ruodot. Leikkaa lohi palasiksi ilman nahkaa. Soseuta lohi sauvasekoittimella. Lisää seokseen 3 keltuaista, kerma, suola, konjakki, sitruunanmehu ja lopuksi 2 rkl perunajauhoa.

Sekoita keitetyn kuhasilpun joukkoon yksi keltuainen ja yksi rkl perunajauhoa. Mausta suolalla ja valkopippurilla.

Pilko kylmäsavulohi pieniksi kuutioiksi tai tulitikkumaisiksi viipaleiksi.
Vuoraa noin litran vetoinen pitkä paistovuoka leivinpaperilla. Kaada lohimassasta puolet vuokaan. Lisää päälle kuhaseos. Sen jälkeen asettele kylmäsavutikut kuhakerroksen päälle. Ripottele kylmäsavulohikerroksen päälle niin paljon tuoretta tilliä, että kala peittyy.

Kaada lopuksi jäljellä oleva lohimassa kaiken päälle.

Paista pateeta vesihauteessa uunissa 175-asteisessa uunissa noin tunti ja 10 minuuttia, kunnes patee näyttää kiinteältä.

Jäähdytä patee ja tarjoa kylmänä esimerkiksi koristeltuna salaatinlehdillä.



Sillikaviaari

1 kokonainen silli tai 1 sillifileetä
2 dl turkkilaista jogurttia
3 kovaa keltuaista
3 salottisipulia
3 rkl kapriksia
1 tl sokeria

Perkaa ja fileoi silli. Leikkaa fileet puoli senttiä leveiksi viipaleiksi.
Sekoita kastike. Muussaa kovat keltuaiset haarukalla. Sekoita se jogurttiin. Pilko salottisipulit pieniksi paloiksi. Sekoita 1 tl sokeria, sipulisilppu ja kaprikset kastikkeen joukkoon. Sekoita lopuksi silliviipaleet kastikkeeseen. Anna maustua kylmässä tunnista vuorokauteen.




Yrttinen poronpaisti

noin kilon paisti poroa
1 - 2 pkt pekonia
rosmariinin tai timjamin ja salvian oksia
mustapippuria, merisuolaa

Ota paisti lämpenemään noin tuntia ennen valmistamista.

Paista paistin pinnat kiinni kuumalla pannulla niin, että paisti ruskistuu kauttaaltaan eikä jää yhtään punaisena hohtavaa raakaa kohtaa näkyviin. Huuhtele pannun liemi ja ota liemi talteen.

Levitä leivinpaperille pekoniviipaleet. Aseta keskelle puolet tuoreista yrtinoksista. Aseta paisti yrttien päälle. Ripottele paistille merisuolaa ja mustapippurirouhetta.





Nosta paistin päälle loput yrtinoksista. Kääri pekoni poronpaistin päälle siten, että syntyy kaunis paketti. Aseta paisti uunivuokaan ja kaada huuhteluliemi vuoan pohjalle.

Paista noin tunti 175 asteessa kannen alla. Laske lämpö sataan asteeseen noin 15 minuutin loppuhaudutusta varten.

Tarjoile kuumana tai kylmänä.

Jos et halua käyttää pekonia, paistin voi siinä tapauksessa peittää yrtinoksilla. Niitä tarvitaan silloin noin kolmasosa tai puolet yrttiruukun sisällöstä. Lisää paistivuokaan vuoan pohjalle vettä ja paista paisti kansi päällä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti