sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Alkutalven kalenteriaikaan borssia



Alkutalven kalenteriaika on täysillä käynnissä. Tulevalle viikolle on tiedossa niin päivä- kuin iltaohjelmiakin työn puolesta.

Viime viikolla kävin tutustumassa pitkästä aikaa ruotsinlaivan buffet-tarjontaan koulutusristeílyn lomassa. Pöydät eivät notkuneet talvisen  puolityhjälle salille. Parempi niin, sillä kaikki ylijäävä ruoka jää käyttämättä. Omalle lautasellekin yritin kerätä vain sen verran kuin arvioin jaksavani syödä.

Alkupalapöydissä herkullisimpia ruokia oli sillikaviaari, mutta graavi lohi maistui tylsältä, koska olin itse edellisenä viikonloppuna nautiskellut itse graavamastani nieriästä. Tarjolla olisi ollut kalapöydässä myös kuorrutettuja simpukoita, perinteiseen tapaan tuoreita katkarapuja, sillejä ja toast skagenia, jonka lappuun vahingollisesti oli kirjattu G-kirjain gluteenittoman merkiksi. Lappu lähti, kun ihmettelin leivän näköä ääneen paikalle olleelle kokille. Sain keittiöstä annoksen raputahnaa ja gluteenittomien leipien pöydästä erinomaista setsuurityyppistä leipää.

Lihapöytä oli välimerellinen: parasta olikin ilmakuivattu kinkku. Caesar-salaattiin oli valmiiksi sotkettu vehnäleipä mukaan – ja oman salaatin sai sitten sekoittaa kasvispöydän antimista, joista parhaiten jäivät mieleen grillatut paprikat ja pestolla marinoidut artisokan palaset. Sushiakin oli tarjolla, mutta sen maku oli mitäänsanomaton: riisistä puuttui pikanttius.

Jälkiruokapöytä tarjosi myös viljattoman pöydän ääressä syövälle nameja: raikasta hedelmäsalaattia sabaion-kastikkeella, voisen rasvaista panna cottaa, valkosuklaalla täytettyjä suklaakuoria ja mangosmoothiea. Juustopöydän ehdoton ilo oli laakerinlehdellä maustettu kotitekoisen oloinen viikunahillo, jonka kanssa manchego-juusto maistui.

Juuston kanssa maistui myös lämpimien ruokien pöydästä vuohenjuustolla maustetut uunipunajuuret. Muu lämpimän ruoan pöydästä jäi minulta väliin: pitkään lämpimässä seisoneet lihat ja kalat eivät houkuttele, varsinkin kun alkupalapöydistä ja kerrassaan suloisesta gluteenittomasta leivästä sai vatsan puhkumaan iloa ja täyteyttä.

Punajuuret kuitenkin innostivat kotikeittiötäkin. On aika valmistaa borssia. Vaikka punajuuret kesäaikaan vaivaavat histamiinittomassa ruokavaliossani minua, niin talvella ne maistuvat. Borssilla pärjään ainakin keskiviikkoiltaan asti, koska vasta torstaina on todennäköisesti seuraava tilaisuus kotiruoan laittamiseen. Borssin maku vain paranee, kun se maustuu jääkaapissa. Borssiin sain pari vuotta sitten vinkkejä venäläiseltä työkaveriltani – ja se on hyvää. Niin hyvää, että sisarentyttäreni haaveilee siitä melkein unissaan.

Alkavalla viikolla ei valitettavasti ole tilaisuutta myöskään ottaa soppakeittiön tarjouksia vastaan. Soppakeittiö on työtovereitteni loistava keksintö: he keittävät joka toinen päivä kasvis- tai kalasopan. Jokainen pienen työyhteisömme jäsen voi syödä sitä, kun vain ilmoittaa etukäteen ruokailupäivänsä ja maksaa raaka-ainekorvauksen.

Soppakeittiö on ilo ja ihanuus meille, joiden lounasruokamahdollisuus on Alepan valmisruoat, kotieväät tai Cafe Picnicin salaatit tai uuniperunat. Kun noita kaikkia on muutaman vuoden syönyt, ruokahalu on vähentynyt kummasti lounasaikaan. Tuore soppakeittiön keitto taas lämmittää ja kokoaa työkaverit yhdessä syömäänkin erilaisista työaikatauluista huolimatta. 

Kun muistaa syödä lounasta, niin aivotkin voivat hyvin. Töitäkin on kiireisilläkin aikatauluilla sitten kiva tehdä.

Borssi kiehuu. Tuoreet yrtit ovat välttämättömiä venäläisen kollegani mielestä. Paprikaakin voi lisätä, jos terävyyttä makuun.


Ukrainalainen borssi

4 keitettyä punajuurta raastettuna karkealla terällä
3 porkkanaa raastettuna karkealla terällä
1 iso sipuli pieneksi hakattuna
300 g kaalia (ruusukaalia, valkokaalia) ohuina siivuina
pieni prk ( 20 - 50 g) tomaattipyrettä
200 g savukinkkua kuutioina
tilliä, persiljaa/basilikaa tai muuta aromaattista yrttiä
0,5 tl valkopippuria
2 laakerinlehteä
sipulinvarsia, jos on
hieman valkosipulia
n. 1 dl oliiviöljyä
n. 1 l vettä
luomu-lihaliemikuutio (antaa hiivauutteen pinkeän maun, voi/pitää jättää pois)
suolaa maun mukaan

Raasta ja pilko kaikki vihannekset. Paista kaikki muut paitsi ei kaali oliiviöljyssä pannulla. Laita paistetut vihannekset kattilaan. Paista öljyssä tomaattipyrettä. Huuhdo pannu kuumalla vedellä ja lisää vesi keittokattilaan. Keitä vihanneksia ja lisää kaali keiton pinnalle kypsymään. Mausta laakerinlehdillä, pippurilla ja lihaliemikuutiolla. Kun keitto on melkein valmista, paista savukinkkukuutiot ja lisää keittoon. Lopuksi lisää keittoon tuoretta tilliä, muita yrttejä ja pikkuruisen valkosipulimurskaa.

Ohje on sovellus venäläisen kollegani ja Hesarin ohjeista. Kollegani mukaan keittoon voi lisätä pari tilkkaa sitruunamehua, jos haluaa lisää happamuutta, mutta ei etikkaa niin kuin suomlaisissa ohjeissa yleensä on. Paistettu savukinkku tekee borssista ukrainalaisen. Kasvissyöjä voi jättää kinkun pois - ja borssi on oivallista sitenkin. Juuresten ja vihannesten maut vain terästyvät ilman lihalisää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti