tiistai 1. huhtikuuta 2014

Terveyttä: sipulinen juureskanakeitto



Atshii, atshii, aivastus ja vaivastus! Snif, snif! Oi, kevät ja kukkivat puut. Oi, kevät! Kuulemma aprillipäivän kunniaksi Turussa on alkanut kukkia kirsikkapuukin. 

Moni haluaa tervettä uutta elämää juuri keväisin. Tänä vuonna ehkä ei kevätväsymys paina, kun kevät on ja on ollut jo pitkään. Kevätväsymyshän on se tauti, joka iskee, kun maaliskuulla vielä sataa kasoittain lunta, valoa on, mutta ei kevättä. 

Kevään elämänmuutos: kävelyä, kevyttä ruokaa; pois sokeri ja viini; pois pois pois ruokapaheet. Itse asiassa ruoka ja liikunta ovat saman asian kaksi puolta. Ne ovat fyysisen nautinnon lähteitä. Kohtuus kuitenkin kaikessa. 

Toipilaana nuhanenänä hiki tulee syödessä niin kuin muillekin laiskureille. Hiki tulee siitä, että nuhanenä lämmittää itsensä kuumalla keitolla, joka, jos jotain maistaisi, olisi tulistakin tai ainakin melkein. Kanakeiton parantavaan voimaan uskotaan yleisesti. Mistähän uskomus on saanut alkunsa? Samasta lähteestäkö kuin omena päivässä pitää lääkärin loitolla –uskomuskin, joka tosin on nyt todettu todeksi. Ehkä kanakeitonkin terveyttä edistävä voima vielä todennetaan.

Kanakeitto on kevyttä. Kanakeitto on terveellistä. Kun kanakeitosta tekee sipulista, saa vielä sipulien armaat aromit avaamaan. Sipulimaitoa en syö! Sitä jotkut lapsuuden ystäväni joutuivat pakosta syömään parantavana eliksiirinä. Jotkut herkuttelevat kuumaan maitoon muhennetulla sipulilla heinäkuussa uusien perunoiden kanssa. Ei tämä. Ei. 

Sipuli on sopassa sulostus; kun sipulia on paljon, se antaa voimaa kestää taas seuraava aivastus ja aivastus ja aivastus. Voihan vaivastus!
Sipuli, juurekset ja itämaiset mausteet vahventavat kanakeiton.



Sipulinen juureskanakeitto

4 keltasipulia
3 valkosipulinkynttä
300 g broilerin rintapaloja tai fileitä
200 g kyssäkaalia
100 g lanttua
50 g palsternakkaa
4 dl laihaa lihalientä
10 cm purjoa
1 limetin mehu
1 punainen chilipalko
1 tl kokonaisia mustapippureita
1 tl sitruunaruohojauhetta
oliiviöljyä
 2 tl hienoa merisuolaa, jos lihaliemi ei ole suolaista

Leikkaa sipulit renkaiksi ja valkosipulit paloiksi. Kuullota sipuleita miedolla lämmöllä pehmeiksi. Laita ne keittokattilaan, kaada vettä päälle siten, että sipulit peittyvät. Kuumenna neste ja anna keiton poreilla.

Kuori juurekset ja pilko ne pienehköiksi kuutioiksi. Ota chilipalosta pois siemenet. Paista juureksia ja chilipalkoa oliiviöljyssä. Lisää keittokattilaan, kun kaikki juurekset ovat saaneet hieman omaa ominaisväriään. Lisää keittokattilaan. Lisää vettä, jos neste on kiehunut kasaan.

Lisää limetinmehu, mustapippurit ja sitruunaruohojauhe.

Pilko broilerinpalat suurehkoiksi suupaloiksi. Paista ne juuresten rasvassa. Lisää oliiviöljyä tilkkanen, jos pannu on jo kuiva.

Lisää kevyesti ruskistetut broilerinpalat keiton päälle. Huuhtele paistinpannu lihaliemellä. Lisää kuuma lihaliemi keittoon.

Hauduta keittoa miedolla tulella niin kauan, että juurekset ovat kypsiä, broileri pehmeää ja sipulit suussa sulavia. Lisää lopuksi keittoon tuoretta purjoa. Kiehauta. Loppusilaukseksi keittoon voi lisätä lehtipersiljaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti