Yllättäviä yhdistelmiä: punajuuriporoenchiladat ja hedelmäinen salaatti

Kansallisteatterin esittämä Sarah Ruhlin näytelmä Eurydike (ohj. Yana Ross) on hurja yhdistelmä toisaalta vanhaa myyttiä muusikko Orfeuksesta, joka ei saa katsoa taakseen, jos haluaa saada Eurydikensä takaisin manalasta, toisaalta absurdia unimaailmaa.

Näytelmän puvustus ja lavastus menee normaalin yli: kuoleman valtakunnan hallitsija tulee näyttämölle kirkkaanvihreässä teddyhousuasussa, jonka etumuksesta sojottaa ilmapallojen ympäröimä penis. Myöhemmin samainen mies muuttuu raskaana olevaksi, jonka olemus herättää koomiseksi mainostetun näytelmän katsomossa naurun. Tuossa kohtaa näytelmä, jota katsoo epäuskoisen kiinnostuneena ja kummastuneena, muuttuu lopullisesti karnevaaliksi.

Seksuaalisuus on läsnä koko ajan. Jo ennen tekstiosuuden alkua video näyttää suihkussa rakastelevia Orfeusta ja Eurydikeä. Lisää saadaan, kun Eurydike rakkauden huumassaan näytelmän alussa ottaa suihin Orfeukselta – ja lopussa Orfeus masturboi ajatellessaan kuollutta rakastettuaan.

Näytelmä kääntää ympäri tabuja. Kuolema on Eurydikelle tavoiteltavampi olotila kuin elämä; kuolemassa on isä, joka houkuttaa kirjeellään Eurydiken tämän omista häistä kuolemaan. Tytär vapautuu isästään vasta kun uskaltaa olla itsensä ja kun isä on kuollut manalassa toiseen kertaan. Näytelmässä toistuvat sanat: ”Häät on isän ja tyttären juhla.” Sulhaselle ei ole sijaa majatalossa – eikä Orfeukselle kuolemassa, jonne hän ei yrityksistään huolimatta pääse.

Kuoleman maassa ovat sanat, tekstit, Shakespeare; elämässä on musiikki. Sanan kirjain on kuollut. Eurydike, tarinoita rakastava tyttö, on kuollut.

Yhtä kuolleelta tuntuu elämä huhtikuun lumisateessa ja kevätväsymyksessä. Kesän odotuksessa, kesän, joka ei tunnu lähestyvän, vaikka tietää, että kuukauden kuluttua on vihreää tai ainakin melkein. Kevät vaatii loputonta kärsivällisyyttä, sopeutumista siihen, ettei heti saakaan kaikkia herkkuja: aurinkoa, terasseja, omenankukkia, kielontuoksua, paljaita varpaita, 20-luvun uimapukua, joka jo malttamattomana odottaa pääsyä rantahietikolle.

Maissitortillatkin täytetään talvisilla täytteillä, yhdistetään yllättävästi punajuurta poroon ja täytetään tortilla talven rippeillä. Salaattiin yhdistetään hedelmiä: makeutta, jolla häädetään talven vitamiinivajausta. 

Syntyy talven ja kesän yhteinen uni – ja toivottavasti kevääseen virtaa viimeisiin luminäytelmiin.

Punajuuriporoenchiladat: makean rapeita rumiluksia.

Punajuuriporoenchiladat

kahdelle

6 Masaharina-maissitortillaa (Helsingissä näitä saa esim. Kampin K-supermarketista)

200 g paistettua poron jauhelihaa, joka on maustettu mustapippurirouheella, suolalla ja yhdellä poron joukossa paistetulla vahvalla pippuripaprikalla

2 keitettyä punajuurta

2 pientä sipulia lohkoiksi pilkottuina

5 cm purjoa, puolikuina

1 dl turkkilaista jogurttia

2 tl pestokastiketta (esim. Barilla tai Sacla)

1 dl manchegojuustoa raasteena

10 – 20 mustapippuria

1 tl suolaa

½ tl sokeria

Paista sipulit rapeiksi. Laita sipulit syrjään odottamaan.

Paista jauheliha kuivaksi. Lisää paistamisen aikana pippuripaprikan palko antamaan makua. Mausta mustapippurirouheella ja teelusikallisella suolaa. Laita jauheliha syrjään odottamaan.

Raasta kuoritut punajuuret ja paista juuresraastetta pannulla. Lisää puoli teelusikallista sokeria.

Valmiina täytettäviksi

Valmista jogurttikastike.  Sekoita desilitraan turkkilaista jogurttia kaksi teelusikallista pestokastiketta.

Täytä tortillaletut: 3 isoa teelusikallista jauhelihaa, sipulinlohkoja, tuoretta purjoa, 3 isoa teelusikallista paistettua punajuuriraastetta, 1 – 2 teelusikallista pestojogurttikastiketta.

Asettele täytetyt tortillaletut öljyttyyn uunivuokaan. Yritä saada ne pysymään rullina. Jos ei onnistu, anna lettujen pysyä avonaisina taco-mallisina.

Heitä kevyesti täytettyjen lettujen päälle oliiviöljyä ohuita siivuja. Laita lettujen päälle manchegoraastetta.

Paista kuumassa uunissa (270 – 300 astetta) 10 – 20 minuuttia uunin tehoista riippuen.

Hedelmäinen salaatti on niin kevyttä, että melkein lentää ilmaan.

Hedelmäinen salaatti

kahdelle

kahta mietoa salaattia, esim. jääsalaatti ja frisee, kouralliset

3 lohkoa cantaloupemelonia

7 cm kurkkua

10 tummaa viinirypälettä

5 tuoretta taatelia

5 cm purjoa

10 basilikan lehteä

Pese kaikki ainekset. Kuori kurkku. Puolita purjo pitkittäin ja huuhdo pois kaikki hiekan jämät.

Revi salaatti lautaselle. Pilko cantaloupemeloni palasiksi, samoin kurkku. Puolita viinirypäleet ja neljäsosita tuoreet taatelit. Leikkaa purjo siivuiksi. Revi basilikan lehdet kauniisti.

Yhdistä salaatti. Laita pohjalle salaatin riekaleet, päälle melonin ja kurkun palat. Sitten viinirypäleen puolikkaat ja taatelin neljännekset. Lopuksi basilikan lehdet ja purjon puolikassiivut.

Rouhi päälle mustapippuria ja suolaa tarpeen mukaan. Kastele salaatti hiukkasella hyvää oliiviöljyä. Älä lisää minkäänlaista etikkaa.

 

Pääsiäisen pataa

Pääsiäinen on juhlaruoiltaan vapaampi kuin joulu. Mämmiä ja muita kylmiä ruokia syötiin perinteisesti pitkänäperjantaina, kun ei saanut uuniin tehdä tulia eikä muutenkaan toimittaa askareita. Kustaa Vilkuna Vuotuisessa ajantiedossaan kiteyttää pitkäperjantain paaston ajan ja piinaviikon kärsimyspuolen huipentumaksi.

Lapsena kun kello löi pitkänperjantain iltana kuusi, helpotus valtasi mielen. Hiljaisuuden ja toimettomuuden piinasta oli päästy. Suorastaan syntisenä muistan teiniajoilta erään pitkänperjantain, jolloin oltiinkin kavereiden kanssa ja peräti polkupyöräiltiin ympäri kaupunkia. Naurettiinkin varmaan niin, että hampaat näkyivät, mikä Vilkunan mukaan oli synnintekoa.

Pääsiäispäivän herkkuaamiainen maalattuine kananmunineen ja suklaamunineen oli sitten ilon huipentuma. Munilla oli koristeltu kotia kyllä jo koko pääsiäistä varten ennen pitkäperjantaitakin. Eräänä vuonna taitava taiteellinen sisareni puhallutti tyhjiksi kananmunia. Kuoret hän maalasi liturgisen violettipohjaisiksi ja koristeli valkoisilla graafisilla kuvioilla. Hauraat munat ripustettiin kattokruunuun arvokkaasti juhlistamaan uudelleen syntymisen ja ylösnousemuksen ihmettä.

Kunnes eräänä pääsiäisenä ystäväni tulla tupsahti kylään, kysyi nopeasti  ”Onko nää oikeita” ja siinä samassa hetkessä kuului raks, kun yksi munista räsähti hänen kokeilevissa sormissaan säpäleiksi. No, sirpaleet tuottavat onnea – ja muisto elää ikuisesti.

Suklaamunat olivat ja ovat yhteisiä eurooppalaisille. Suomessa on tottunut pieniin oikeita munia muistuttaviin mignoneihin ja korkeintaan nyrkin kokoisiin munasiin. Italiassa suklaamunat ovat valtavia; ne täyttävät melkein sylin. Sellaisen syliinsä saaminen on onnen huippu. Melkein huoneen kokoisenkin koristellun suklaamunan näin Venetsiassa suklaanäyttelyssä. 

Kuinkahan suuri on sormus, joka löytyy huoneen kokoisesta suklaamunasta? Vai onko sen sisällä jokin ihmisen kokoinen miniatyyrisatuhahmo tai peräti ferrari tai alfa romeo? Sisältönä tuskin on kuitenkaan karitsaa.

1970-luvulla ei syöty lammasta. Lammasbuumi taisi alkaa 1990-luvulla, mutta 1970-luvulla lammasta ei ensinnäkään saanut mistään  ja jos sai, se maistui märiltä villasukilta. Sen sijaan perheissä oli erilaisia pääsiäisherkkuja. Maalla lapsuutensa viettänyt muistaa syöneensä juuri teurastetun vasikan munuaisia, herkku, joka ei ihan ensimmäiseksi liity pääsiäismielikuviin.

Meidän perheessä oli tapana syödä kanaa tai broileria, jos 1970-luvulla oli jo broilereita. Joka tapauksessa pääsiäiseen kuului kokonainen uunissa paistettu lintu. Italiassa asuessani noudatin kotimaan ja kodin perinnettä tarjoamalla italialaiselle ystävälle kanaa – ja ruokavalinta vaikutti lähinnä pyhäinhäväistykseltä karitsatraditioon tottuneelle.

Kanaa tai broileria currylla keltaiseksi värjätyn riisin kanssa – siinä pääsiäisen keltainen ateria, uuden elämän ja kevään symboli. Broilerista voi näin vielä kylmänä vuodenaikana, kun lumi peittää edelleen kukat laaksosessa eikä oikein usko siihen, että lumen taju voisi hellittää, valmistaa lämmittävän mutta silti keväisen padan. 

Väriä pataan

Värikäs kanapata

neljälle

4 broilerin rintaleikettä

3 isoa porkkanaa

3 pientä sipulia

3 pientä punaista paprikaa

1 pieni vahva pippuripaprika

nippu korianteria

1 rkl hunajaa

2 - 3 tl merisuolaa

oliiviöljyä

vettä

Pilko porkkanat, paprikat ja sipulit isoiksi paloiksi. Paista ne oliiviöljyssä: ensin porkkanat, sitten sipulit ja paprikat. Lisää öljyyn pippuripaprikan palko ilman siemeniä antamaan tulisuutta. Laita vihannekset uunipataan ja lisää päälle 1 tl suolaa ja 1 rkl hunajaa.

Pilko maustamattomat rintaleikkeet puoliksi. Paista niiden kaikki pinnat kiinni paistinpannulla miedolla tulella. Lisää paistetut kananpalat vihannesten päälle uunipataan. Huuhtele paistinpannu kiehuvalla vedellä ja lisää kiehuva vesi pataan. Ripottele kananpalojen päälle suolaa 1 – 2 tl. 

Korianteri maustaa miedosti; pippuripaprika tuo makuun takapotkua.

Lisää pataan korianterinippu. Paista kannen alle noin tunti, puolitoista.

Nauti sellaisenaan karppaajan ateriana tai keitetyn riisin/perunoiden kanssa. Riisin voi värjätä keltaiseksi keitinveteen lisätyllä currylla tai sahramilla.

Padassa värien harmoniaa.