Casarecce-pastaa, sipulia, ilmakuivattua parmankinkkua ja pecorino-juustoa. |
Oi, pyhä yksinkertaisuus mitä on elämä, kun on pastaa, josta
voi loihtia pienistä tarpeista herkkuaterian. Saman onnen tavoittaa kesällä
uusien perunoiden kanssa: ei tarvitse paljon mitään muuta kuin perunan oman
maun.
Yksinkertaisimmillaan italialainen pasta on con olio, aglio
e peperoncino eli öljyn, valkosipulin ja pippuripaprikan kanssa. Yhtä
yksinkertainen annos on pastaa sipulin ja kinkun kanssa: sipulia, ilmakuivattua
kinkkua ja yrttejä. Sipulin makeus ja kinkun suolaisuus tuo mieleen uusien
perunoiden kesäherkut: tuoreet sipulit voissa haudutettuna ja sillit
kyytiläisenä.
Pyhä yksinkertaisuus tuli vastaan myös perjantai-iltana
Radion sinfoniaorkesterin konsertissa: koloratuurisopraanotaituri Anu Komsi oli
lauluäänellään osa orkesteria Reimhold Glièren ja Jukka Tiensuun
orkesteriteoksissa.
Laulaja ei ole solisti vaan hänen äänensä soi yhteen koko
orkesterin kanssa, välillä syntyi vuoropuhelua huilistin kanssa, välillä koko
orkesteri kommentoi lauluääntä omilla huokauksillaan Tiensuun riemastuttavassa
teoksessa Voice Verser. Harvemmin yleisö naurahtaa sinfoniaorkesterin
konsertissa, mutta sekin ihme on koettu. Nauru oli huumoriin osallistuvaa, ei
pilkkanaurua. Toisaalta nauru oli jossain määrin myös hämmennystä, tunnereaktio
ensimmäisen osan melankoliaan ja suoranaiseen valittavaan masennukseen.
Konsertin johti energisesti ja iloisesti Santtu-Matias
Rouvali, joka johtaessaan liikkuu kuin fauni. Hän ikään kuin tanssii
johtaessaan. Samaa pyhää yksinkertaisuutta: musiikki on liike, ääniaalto, jota
yhdessä kuljetaan ja jaetaan.
Sinfoniakonserteissa ei ole tapana, että yleisö
liikkuisi musiikin mukana, vaan konserteissa istutaan hiljaa paikoillaan. Vain
yskäkonsertit ja loppuaplodit, jotka perjantaina olivat raivoisat ja moninkertaisen
pitkät, keskeyttävät hiljaisuuden ja musiikin pyhyyden. Miksi konsertissa ei
voisi liikkua? Miksei myös yleisö voisi osallistua omalla tanssillaan musiikin
tuottamiin tunteisiin?
Konserttisalit on rakennettu amfiteatterimaisiksi
katsomoiksi kreikkalaisen teatterirakennusperinteen mukaisesti. Entäpä jos sinfoniaorkesterin
konserttisali olisi joustava tila, jossa orkesterinjohtajan tanssiin pääsisi
myös yleisö osalliseksi tanssiin yhtymällä, seuraamalla esitanssijan
liikehdintää ja luomalla myös omaa liikekieltä. Rouvalin tanssillinen
johtamistyyli kannustaa tähän.
Orkesterinjohtaja on fauni, joka vie mukanaan myyttisen
sadun ja metsän peikkojen maailmaan.
Metsän lumossa pasta maistuu tanssijalle: on aika sipulin ja
kinkun – ja sen i-i-i-hanan Glutøn tuorepastan. Tällä kertaa rustica-pastaa eli
maalaispastaa, hieman epämuotoista, jota voisi kutsua myös casarecceksi eli
hieman kierretyksi putkeksi. Suomalaisille rusticaksi nimetyn pastan kanssa on
hauska tarjota kinkkusiivuja. Muodot tukevat toisiaan – ja syntyy myös silmälle
esteettinen nautinto.
Glutzeron casarecce eli rustica-pasta: http://www.glutzero.com/freshpasta.html |
Ruoka ei yksinkertaisesti ole vain suun nautinto: se on
tuoksujen, katseiden ja ruumiin nautinto. Vain musiikki puuttuu.
Pastaa, sipulia ja kinkkua
2: lle
6 salottisipulia
200 g ilmakuivattua kinkkua
1 oksa rosmariinia
n. 10 salvian lehteä
ripaus sokeria
1 tl suolaa
1 rkl voita ja 1 rkl ruokaöljyä
250 g tuorepastaa, esim. Glutø rustica –tuorepasta
tarjoiluun: pecorino-raastetta
Leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi. Sulata paistokasarissa voita ja ruokaöljyä. Lisää yrtit ja sipulit hautumaan miedolla lämmöllä. Hauduta sipulit pehmeiksi noin 20 minuutissa.
Leikkaa ilmakuivatun kinkun viipaleet pitkittäin noin sentin levyisiksi siivuiksi. Kun sipulit ovat melkein valmiita, ripauta niille sokeria ja lisää pannun toiselle puolelle kinkkusuikaleet paistumaan.
Keitä samaan aikaan pasta. Sekoita valutettu kypsä pasta paistokasarissa paistoksen joukkoon ja pyöräytä ainekset toisiaan tukeviksi mauiksi.
Reseptin suola on tarkoitettu pastan keitinveteen. Älä lisää sipulikinkkupaistokseen suolaa, koska kinkku on jo hyvin suolaista.
Tarjoile pecorino-juuston kanssa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti