Tyhjennystä ja täyteyttä: lohisalviapasta

Kulttuurin tuottaminen ja nauttiminen on touhukasta toimintaa ja siirtymistä nopeasti paikasta toiseen, jos haluaa täyttää elämänsä ja aivonsa uusilla ajatuksilla. Luopua vasemman etuotsalohkon kontrollista ja vapauttaa luovuutensa.

Jääkaapin tyhjentäminen ja siivoaminen, samoin kuin aivojen nollaaminen ovat mahdollisuuksia uuden tekemiselle. Säästäväisen ihmisen jääkaapista löytyi pussikaupalla kuivia juustonjämiä, muinaisia ruokasuunnitelmia varten hankittuja vihanneksia, homekerroksen peittämiä hillopurkin pohjia. Mikä vapautus, kun sai heittää ne surutta biojätteisiin ja ottaa uudeksi  periaatteekseen sen, että syö sen, minkä hankkii.

Yhden ihmisen talouteen on vain hankala hankkia juuri sopivia annoksia, jos kokkaa itse eikä suostu valmisruokien samankaltaiseen makumaailmaan. Graavia lohta saa onneksi 150 gramman pakkauksissa pikaillalliseksi lähikaupasta, joka on auki klo 23:een ja jonne ehtii iltaisten kulttuuririentojen jälkeenkin.

Italialaiset ovat mestareita kehittämään nopeita, yksinkertaisia pastakastikkeita. Kaikkein yksinkertaisimmillaan kastike on öljyä, valkosipulia ja pippuripaprikaa. Tulisen pikanttia piristystä.

Oma pikakastikkeeni ja aromaattinen herkkuni on lohisalviakastike. Salvian huumaava tuoksu leviää keitettäessä kotiin, se rauhoittaa kiireen, tuo lämmön ja elvyttää elämän.

Aivot nollautuvat illalla rauhalliseen vaikkakin pikaisesti valmistettuun illalliseen. Samalla tavalla sanoista ja puheesta rasittuneet aivot saavat lepoa ja virkistystä musiikista. 

Lohisalviakastíkkeen seuraksi sopivat kevätsävelet, kuten Anton Dvorakin energinen 9. sinfonia Uudesta maailmasta, jonka Helsingin kaupunginorkesteri soitti perjantaina 15.3. Orkesteri soitti hurmiossa, kapellimestari Olari Elts johti orkesteria terävän säpäkkäästi, otti tehot irti omalla johtamisen teknotyylillään. Sinfonia soi päässä pitkään.

Toisaalta salvian tuoksu vie tietenkin kesään, vaikka talvea vielä eletään. Talvisen illan, mutta keväisen päivän hektisen auringonpaisteen, lumimaiseman säkenöivän kirkkauden vastavoimaksi sopii gregoriaaninen kirkkomusiikki.

Salvian ja lohen liitto on kuninkaallinen. Se vie mennessään suoralle tielle, tyhjentyneeseen mieleen ja kieleen. Illallinen ei ole oikopolku eikä päivän päätös vaan pitkän tien alku uneen ja elämään. Aivojen uudistumiseen tyhjästä taas täydeksi.

Lohisalviapasta

kaksi annosta

2 dl ruokakermaa

1 – 2 rkl juustoraastetta

150 g graavia lohta

20 salvian lehteä

Kiehauta ruokakerma, johon olet huuhtonut purkista vesitilkalla loputkin kermatipat. Lisää kermaan hiukan juustoraastetta ja salvian kuivatut lehdet kiehumaan. Keittele kastiketta kokoon.

Keitä samaan aikaan riisinuudelit tai jos syöt vehnää tai gluteenitonta pastaa spagetit tai tagliatellet al dente –kypsiksi.

Kun pasta on melkein valmista, lisää kermaan graavin lohen suikaleet. Älä lisää suolaa. Keitä hetkinen niin, että lohi säilyy kokonaisina paloina.

Kaada kastikkeen joukkoon valutetut pastat ja lämmitä kokonaisuus vielä kuumaksi kattilassa.

Tarjoile sellaisenaan ilman juustoraastetta, jonka voi kastikkeestakin jättää pois, jos kerma on kastikemaisen sakeaa ilman sitä.

 

Teetä ja kirjallisuutta

Kaunis kuppi tehostaa paranemista, hyvä kirja lisää terveyttä ja ystävältä lahjaksi saadut moninaiset teet houkuttavat teedieetille.

Talven riesat koettelevat kevätihmistä. Influenssa on kiertänyt työkavereista kummipoikaan – norovirus saanut tavallisesti sairastamattomatkin vuoteen pohjalle. Signora Salviakin on saanut osansa molemmista tai sitten jostain lievemmästä vatsapöpöstä tai sitten rajummanpuoleinen allerginen reaktio iski: Keski-Euroopassahan kukkii jo pähkinäpensas. Kova tuuli lienee tuonut siitepölyä Etelä-Suomeenkin. Jos näin on, kevään erittäin tarkan allergiaruokavalion aika on alkanut.

Huono elämä sanoo pohjoiskarjalainen, kun oikein on huonosti. Takakura, kommentoi humoristiserkkuni tautiani. Huono aihe ruokablogille, sanoisi joku. No, vatsavaivojenkin aikana on syötävä jotain, mitä pystyy, jos pystyy. Ruokablogit eivät ole kyllä mitenkään houkuttelevaa luettavaa huonoelämäisenä.

Sen sijaan Virpi Hämeen-Anttilan romaani Tapetinvärinen on oivallista luettavaa vähävointisenakin. Romaani pohtii terävästi lihavuutta, lihavana lapsena ja murrosikäisenä kasvamista.

Molemmat myös Signora Salvian kokemuksia. Vasta oikeastaan koulun terveydenhoito eli varhainen terveyskasvatus sai tuntemaan huonoa omaatuntoa lievästä tukevuudesta tai suuri- tai painavaluisuudesta, joksi geneettistä pyöreyttä voi myös nimittää. Toisaalta muistaa kyllä jo 5 – 6 -vuotiaana olleensa kilon painavampi kuin paras kaveri – tuo ilman koulun tai julkisen päivähoidon terveysvalistusta.

Samaa kuvaa Hämeen-Anttila fiktiivisesti: ” Muistan vaikka kuinka monta lihavaa aikuista, mutta lihavia lapsia oli vähän. He erottuivat muista. Heistä huolestuttiin. Sokeritauti oli uusi vaara. Heille annettiin käteen monistenippu, jonka otsikko oli ’Ohjeita laihduttaville lapsille ja nuorille’. Nipussa oli kahden sivun mittainen lista kokonaan kielletyistä ruoka-aineista. Toisinaan sallittuja oli puoli sivua. Vapaasti nautittavia oli tasan viisi. Ne olivat suola, pippuri, vesi, tee ja kahvi (ilman maitoa ja sokeria). Sitten ravitsemustiede nytkähti piirun eteenpäin ja suola siirrettiin mustalle listalle.”

Teetä siis, koska kahvi ei kuulu juomavalikoimiini. Sen lisäksi pieniä annoksia luomuriisikeksejä ja lounaaksi keitettyjä riisinuudeleita voin (rasvaa, hyi kauhistus!) ja juustoraasteen (maitorasvaa, voi hirvitys!) kanssa. Näillä herkuilla pysyy hengissä eivätkä ylävatsan lihakset joudu enemmälle koetukselle. Nehän ovat jo kipeät kuin bulimikolla: aivastaminen ja nauraminen ovat ruumista sähköiskun lailla sytkäyttäviä toimintoja.

Syntyy samalla ikään kuin paluu lapsuuteen. Riisinuudelit voin ja juuston kanssa vastaavat makaronivelliä – lapsena syötyä sairasajan ruokaa – pehmoista suloista, helposti nieltävää. Opiskeluaikoina äidiltä lahjaksi saamani  Alli Oksasen ja Liisi Harmion Kodin keittokirja nauratti, kun opettelin kokkaamaan soluasunnon keittiössä. Munalaatikko on sen mukaan ”sopivaa sairaanruokaa”. Nyt ei enää naurata. Sairaankin on saatava ruokaa – ja jos ei muuta, niin teetä sokerilla (voi voi, kohta sokeritauti uhkaa) terästettynä.

Tee- ja riisinuudelikuurilla on puolensa. Ikuisesti kilojensa kanssa elänyt, kaikista ruokarajoituksista huolimatta hyvässä lihassa elelevä menettää nopeasti elostaan kilon, kaksi. Huonosta elämästä tuleekin hyvää elämää.

Riisinuudelit voin ja juuston kanssa

riisinuudeleita

1 rkl voita/keijua/hyvää ruokaöljyä

1 rkl parmesaaniraastetta

Keitä riisinuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta kypsät nuudelit lävikössä. Kaada takaisin kattilaan. Lisää noin ruokalusikallinen voita/keijua/hyvää ruokaöljyä. Sekoita lautasella nuudelien joukkoon juustoraastetta. Nauti kuumana.

Sopivaa sairaanruokaa.

Kevät rinnassa: parsaa, parsaa, parsaa

Kuoritut kaunokaiset herkkusuille

Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa… Kuka peruutti kevään Helsingissä? Yhtäkkiä, kun ensin saatiin nauttia varhaisen mustarastaan laulusta keskellä loskasohjon ja kivitalojen ja jopa hiekkapölyn lentäminenkin maaliskuun ensi päivinä tuntui kevään juhlalta, luoja päättikin sulkea lämmön säätimen ja asettaa sen taas kerran talviasentoon.

Maaliskuusta voisi laulaa Marraskuun sanoin: läpi repaleisen helmikuun, kaipuun samppanjakori kilisee.

Samaa maaliskuun ristiriitaa on Tuuve Aron Himokone-kokoelman novelleissa. Monissa niistä eletään tavallista arkea tai juhlaa, joka muuttuu absurdiksi kuvaksi maailmasta. Kokoelman novellit on nimetty elokuvien mukaan, mutta mitään elokuvajuonien toisintoja novellit eivät ole.

Invasion of the Body Snatchers (elokuva, jota en ole nähnyt enkä edes tiedä, mikä on elokuvan keskeinen kertomus tai teema) –novelli on hauska tai hurja absurdi kertomus siitä, miltä tuntuu, kun lapseton ihminen on yhtäkkiä keskellä äitiyden tai isyyden onnea ja valtavat vauvat täyttävät maan. Aron novelleissa myös syödään: Tappajahaissa sormisyötäviä; Hei , me lennetään -novellissa vadelma-, banaani- ja päärynätäytteisiä suklaakeksejä; Laitakaupungin valoissa kirsikkakonvehteja. Himokoneen novellit himottavat kuin herkutkin. 

Kevään kuultavaan valoon herännyt kauhistui absurdiaan: valtava valkeus täytti maan. Lumituiskua ja alaville maille kinostuneita lumivuoria katsellessa teki mieli vain kiroilla. Mitä tapahtui juuri minun keväälleni?

Parsaa kuitenkin on  - ja sekin on valkoista kuin lumi. Eebenpuuta ei ole näkyvissä, vain parsan valkoisuutta, jota löytyi Helsinkiä ympäri matkatessa taas kerran Malmin asemakäytävän vihannesmyyjältä. Parsa on Perusta – siis kammottavaa, toiselta puolelta maapalloa lennätettyä, kaikkia mahdollisia luonnonvaroja tuhlaavaa ei-ollenkaan-eko-ruokaa, mutta kevättä ennakoivaa tuoretta parsaa, joka olisi mennyt haaskioon ilman ostavaa kättäni.

Parsasta syntyy herkkuja. Italialaisen tuttavani FB-sivulta poimin hänen kokeilevan herkkunsa: parsalla ja juustolla täytetyt kanakääryleet.  Hän käytti omiin kääryleisiinsä vihreää parsaa, minun parsani on Malmin tarjonnan mukaan valkoista.

Parsaruokaa suunnitellessani oli pakko ottaa esille käsittelyohjeitten kertaamiseen Ranskalaisen keittiön salaisuudet -keittokirja vuodelta 1983. Sain sen aikoinaan ylioppilaslahjaksi ranskan opettajaltani – ja kirjaa tarvitaan aina silloin, kun klassisia ruokia on mieli. Avasin kirjan – ja kas: olin merkinnyt jo valmiiksi teippilapuilla ne kaksi sivua, jotka tarvitsin. Parsan keittäminen ja sitruunavoikastike. Voila.

Seuraavalle kevätsunnuntaille yhdistelmä Ranskaa ja Italiaa on valmis. Toivottavasti lunta ei tule tupaan enää siinä vaiheessa eikä alavilla mailla ole enää kinosten vaara eivätkä lumen leikkuupuimurit aja neljän rivistönä Mäkelänkatua kuin silmänkantamattomiin ulottuvalla neuvostoliittolaisella vehnäpellolla. 

Parsaa: parsaiset kanakääryleet ja sitruunavoikastikkeessa grillattuja parsanvarsia

Kaikkiaan parsaa tarvitaan noin 1 kg.

Kesäkurpitsa kaunistaa vihreydellä valkoisuuden.

Parsaiset kanakääryleet

kahdelle

400g ( 3kpl) kananrintafileitä

1 kesäkurpitsa

3 parsaa

mozzarellajuustoa

parmesaaniraastetta

suolaa

valkopippuria

oliivi- tai rypsiöljyä paistamiseen

1/2 dl valkoviiniä

Leikkaa ensin kesäkurpitsat pitkittäin ohuiksi viipaleiksi. Suolaa viipaleiden pinta ja paista ne kullanruskeiksi lötköiksi paistinpannulla.

Kuori kaikki parsat (kaksi nippua, n. 1 kg yhteensä) kuorimaveitsellä. Leikkaa ne noin 10 – 12 senttiä pitkiksi. Pilko ylijääneet osat parin sentin mittaisiksi.

Ryöppää ensin ylijääneet osat noin 5 minuutin ajan kiehuvassa suolalla maustetussa vedessä. Siirrä ryöpätyt parsanpalat pakasterasiaan ja jäähdytä ne. Pakasta esim. parsarisottoa varten. Pakasta myös parsarisottoa varten noin ½ litraa parsojen keitinlientä.

Keitä 10 – 12 sentin mittaisia parsan kärkipaloja 5 – 8 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä.

Ota kananfileet esille. Mausta kananfileen sisus valkopippurilla ja suolalla. Täytä kukin kananfilee yhdellä parsanvarrella, yhdellä mozzarellan kapealla mozzarellan siivulla. Kääri rullaksi.

Kääri rullan ympärille paistetun kesäkurpitsan viipale. Aseta kanakääryleet uunivuokaan siten, että sauma jää alapuolelle. Kuorruta pintaa parmesaaniraasteella. Kaada uunivuoan pohjalle noin 1/2 dl valkoviiniä. Paista kannella peitettynä uunissa noin 200 asteessa tunti.

Tarjoile sitruunavoikastikkeessa grillattujen parsojen kanssa.

Ranskalaisen keittiön salaisuudet - aina apuna klassikkoruokien valmistamisessa.

Grillatut parsat sitruunavoikastikkeessa

10 keitettyä parsaa 10 – 12 sentin palasina

 1 – 2 dl sitruunavoikastiketta

Laita keitetyt parsanvarret uunivuokaan. Levitä päälle kuuma sitruunavoikastike ja siirrä uunivuoka heti grilliin. Grillaa parsoja kastikkeineen 3 – 5 minuuttia grillivastuksen alla. Tarjoa heti.

Sitruunavoikastike

½ dl sitruunanmehua

hyppysellinen suolaa

hyppysellinen valkopippuria

100 – 150 g voita nokareina

Keitä teflonkattilassa suolalla ja valkopippurilla maustettua sitruunanmehua kasaan, kunnes sitä on noin 1 rkl. 

Siirrä kattila pois liedeltä ja vatkaa joukkoon muovi- tai puuvispilällä 2 nokaretta kylmää voita. Laita kattila hyvin miedolle lämmölle ja vatkaa siihen jäljellä oleva voi nokare kerrallaan niin, että syntyy kuohkea, sakea kastike. Kun kastike on valmista, kaada se heti parsojen päälle ja siirrä uunivuoka heti grilliin.

Jos ennallistat kastikkeen myöhemmin, vatkaa siihen kuumaa parsojen keitinlientä muutama tippa kerrallaan juuri ennen kuin siirrät sitruunavoikastikkeella sivellyt parsat grilliin. Jos kastike ei onnistu, siitä tulee myös hyvää ja käyttökelpoista sitruunavoisulaa.