 |
| Kaunis kuppi tehostaa paranemista, hyvä kirja lisää terveyttä ja ystävältä lahjaksi saadut moninaiset teet houkuttavat teedieetille. |
Talven riesat koettelevat kevätihmistä. Influenssa on
kiertänyt työkavereista kummipoikaan – norovirus saanut tavallisesti
sairastamattomatkin vuoteen pohjalle. Signora Salviakin on saanut osansa
molemmista tai sitten jostain lievemmästä vatsapöpöstä tai sitten
rajummanpuoleinen allerginen reaktio iski: Keski-Euroopassahan kukkii jo
pähkinäpensas. Kova tuuli lienee tuonut siitepölyä Etelä-Suomeenkin. Jos näin
on, kevään erittäin tarkan allergiaruokavalion aika on alkanut.
Huono elämä sanoo pohjoiskarjalainen, kun oikein on
huonosti. Takakura, kommentoi humoristiserkkuni tautiani. Huono aihe
ruokablogille, sanoisi joku. No, vatsavaivojenkin aikana on syötävä jotain,
mitä pystyy, jos pystyy. Ruokablogit eivät ole kyllä mitenkään houkuttelevaa
luettavaa huonoelämäisenä.
Sen sijaan Virpi Hämeen-Anttilan romaani Tapetinvärinen on
oivallista luettavaa vähävointisenakin. Romaani pohtii terävästi lihavuutta,
lihavana lapsena ja murrosikäisenä kasvamista.
Molemmat myös Signora Salvian kokemuksia. Vasta oikeastaan
koulun terveydenhoito eli varhainen terveyskasvatus sai tuntemaan huonoa
omaatuntoa lievästä tukevuudesta tai suuri- tai painavaluisuudesta, joksi
geneettistä pyöreyttä voi myös nimittää. Toisaalta muistaa kyllä jo 5 – 6 -vuotiaana
olleensa kilon painavampi kuin paras kaveri – tuo ilman koulun tai julkisen
päivähoidon terveysvalistusta.
Samaa kuvaa Hämeen-Anttila fiktiivisesti: ” Muistan vaikka
kuinka monta lihavaa aikuista, mutta lihavia lapsia oli vähän. He erottuivat
muista. Heistä huolestuttiin. Sokeritauti oli uusi vaara. Heille annettiin käteen
monistenippu, jonka otsikko oli ’Ohjeita laihduttaville lapsille ja nuorille’.
Nipussa oli kahden sivun mittainen lista kokonaan kielletyistä ruoka-aineista.
Toisinaan sallittuja oli puoli sivua. Vapaasti nautittavia oli tasan viisi. Ne
olivat suola, pippuri, vesi, tee ja kahvi (ilman maitoa ja sokeria). Sitten
ravitsemustiede nytkähti piirun eteenpäin ja suola siirrettiin mustalle
listalle.”
Teetä siis, koska kahvi ei kuulu juomavalikoimiini. Sen
lisäksi pieniä annoksia luomuriisikeksejä ja lounaaksi keitettyjä riisinuudeleita
voin (rasvaa, hyi kauhistus!) ja juustoraasteen (maitorasvaa, voi hirvitys!) kanssa.
Näillä herkuilla pysyy hengissä eivätkä ylävatsan lihakset joudu enemmälle
koetukselle. Nehän ovat jo kipeät kuin bulimikolla: aivastaminen ja nauraminen
ovat ruumista sähköiskun lailla sytkäyttäviä toimintoja.
Syntyy samalla ikään kuin paluu lapsuuteen. Riisinuudelit
voin ja juuston kanssa vastaavat makaronivelliä – lapsena syötyä sairasajan
ruokaa – pehmoista suloista, helposti nieltävää. Opiskeluaikoina äidiltä
lahjaksi saamani Alli Oksasen ja Liisi
Harmion Kodin keittokirja nauratti, kun opettelin kokkaamaan soluasunnon
keittiössä. Munalaatikko on sen mukaan ”sopivaa sairaanruokaa”. Nyt ei enää
naurata. Sairaankin on saatava ruokaa – ja jos ei muuta, niin teetä sokerilla (voi
voi, kohta sokeritauti uhkaa) terästettynä.
Tee- ja riisinuudelikuurilla on puolensa. Ikuisesti kilojensa
kanssa elänyt, kaikista ruokarajoituksista huolimatta hyvässä lihassa elelevä
menettää nopeasti elostaan kilon, kaksi. Huonosta elämästä tuleekin hyvää
elämää.
Riisinuudelit voin ja juuston kanssa
riisinuudeleita
1 rkl voita/keijua/hyvää ruokaöljyä
1 rkl parmesaaniraastetta
Keitä riisinuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta kypsät
nuudelit lävikössä. Kaada takaisin kattilaan. Lisää noin ruokalusikallinen
voita/keijua/hyvää ruokaöljyä. Sekoita lautasella nuudelien joukkoon
juustoraastetta. Nauti kuumana.
Sopivaa sairaanruokaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti