sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kesäkutsut mökillä: aprikoositiramisu



Joulu on vain kerran vuodessa, mutta synttärit kaksi kertaa :D Kun täyttää puolen vuosisadan maagisen rajan, saa juhlia kunnolla koko vuoden. 50 ja puoli vuotta -syntymäpäivät järjestettiin mökillä kotiseudun sukulaisille, jotka tulivat mökkijuhliin monilla autoilla ja kahdella moottoripyörällä. 

Parkkipaikat järjestettiin pienen mökkitien varteen ja pihalle saatiin vanhojen ja huonojalkaisten autot. Pihalle jätettiin tilaa sen verran, että sinne olisi päässyt hälytysajoneuvolla. Sitä ei kuitenkaan tarvittu iloisten ihmisten juhlissa.

Siskojen ja heidän aikuisten lastensa ja näiden puolisoiden kanssa valmistettiin yhdessä juhlaa: siivottiin, leivottiin, laitettiin talo ja piha juhlakuntoon. Nuoret miehet valmistivat juhlaohjelmaksi Ahdin vierailun: he tulivat juhlapäivänä kahvin jälkeen uimaräpylöihin ja mökiltä löytyneisiin hassuihin vaatteisiin pukeutuneina veneellä vaatimaan juhlaväeltä sahtia. No, sitähän oli heille tarjolla. Juhlaväki etsi pihalta piilotetut erikoisoluet ja ahdit lupasivat, etteivät ryövää kakkuja mukaansa.

Ahdit saivat sahdit.

Muutakin ohjelmaa oli: päivänsankarin lapsuudenystävä soitti trumpetilla iki-ihania kesäsävelmiä. Päivän päätteeksi vielä laulettiin mökkipaikkakunnan teemaan sopivia yhteislaulujakin: Joensuun Elliä ja Suhmuran Santraa. Jätkän humppakin vetäistiin lopuksi.

Serkkupoikien kukkalahjoja

Oli paikalla nauravaista sukua: tätejä, eno, serkkuja lähiseuduilta. Ystäviä ja naapuritkin pääsivät nauttimaan upeasta kuumasta kesäpäivästä ison järven rannalle. Biitsillä oli lapsille ja aikuisillekin vesileluja. Oli järjestetty myös ohjelmaksi veneajelua ja opastettu kierros tontin päähän niemennokkaan ja saunalle.

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa. Oli myös hauskaa järjestää juhlia: miettiä ensin tarjottavia, mikä onnistuu helposti ja herkullisesti mökkiolosuhteissa.

Noutopöytään noin 40 hengelle päätyivät seuraavat sekä gluteenittomat että vehnäiset tarjoukset:
-         -  karjalanpiirakat ja munavoi (tilattiin lähiseudun tunnetulta piirakanpaistajalta)
-         -  porovoileipäkakut: gluteeniton valmistettiin Anna-Maijan kotileipomon vaaleasta vuokaleivästä ja Pirkka saaristolaisleivästä (siskonmies valmisti: edellisenä iltana kakut täytettiin jääkaapissa maustuviksi ja juhlapäivän aamuna koristeltiin) Anna-Maijan kotileipomo: http://www.annamaijangluteenittomat.com/
-         -  kokonainen brie-juusto, joka koristeltiin ananaskirsikoilla (tilattiin etukäteen Joensuun kauppahallin Hallin herkku- ja kalamyymälästä: http://www.iloistaosaamista.fi/service.cntum?pageId=117155 )

Briejuustoa kokonainen kiekko



-        -  mansikoilla täytetty britakakku (sisko valmisti: vehnämarenkipohjat leivottiin edellisenä iltana, kakut täytettiin juhlapäivänä tuntia ennen juhlan alkua)
-        -  tiikerikakku (sisko leipoi pari päivää ennen juhlapäivää)
-        -  rose del deserto eli aavikonruusupikkuleivät gluteeniton (Signora Salvia leipoi pari päivää ennen juhlaa avustajien kanssa: http://signorasalvia.blogspot.fi/2013/12/uudenvuoden-juhliin-aavikonruusut.html )
-        -   aprikoositiramisu gluteeniton(Signora Salvia valmisti: aprikoosit leikattiin maustumaan edellisenä iltana ja tiramisu valmistettiin juhlapäivän aamuna)
-        -   lisäksi oli basilikan lehdillä koristeltuja mansikoita ja vihreitä viinirypäleitä sekä italialaista kovaa pähkinäkakkua, panfortea.

Signora Salvia ja koko juhlapöytä

Alkudrinkiksi tarjoiltiin aurinkoisella pihamaalla spritzeriä. Juomat sekoitettiin uusiin valkoisiin muoviämpäreihin, joihin oli laitettu viilentimeksi jäädytetyt täydet jääpalapussit pusseineen. Juoma annosteltiin pikkukauhalla kuohuviinilaseihin.

Spritzer

30 hengelle 
3 l kuivaa valkoviiniä
3 l sitruunalimonadia
½ l kivennäisvettä
1 ½ dl Limoncello-sitruunalikööriä
sitruunamelissan lehtiä ja limen lohkoja

Alkoholiton spritzer

3 l sitruunalimonadia
3 l kivennäisvettä
1 limen mehu
sitruunamelissan lehtiä ja limen lohkoja 

Aprikoositiramisu
Aprikoositiramisu on helppo ja hyvä mökkitarjottava: ei tarvita uunia. Tiramisu säilyy myös hyvin seuraavaan päivään yövieraille lounaan jälkiruoaksi, jos vain on kylmä paikka säilyttää tiramisua. Tiramisun voi tehdä myös keskikesän marjoista tai pehmeistä hedelmistä. Italialaisilla on tiramisusta myös sitruunaversioita. Tiramisu ei ole vain perinteistä kahvia ja kaakaota; omat makuyhdistelmät antavat juhlaan persoonallisen maun.

20 hengen noutopöytäannos

500 g mascarpone-tuorejuustoa
½ l kuohukermaa
2 rkl sokeria
1 – 2 pakkausta (150 – 300 g) Pirkka gluteenittomia Suklaa cookie –keksejä
2 x 500g tuoreita aprikooseja
2 lasillista appelsiinituoremehua
tummaa kaakaojauhetta

Vatkaa kermat kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahto voi olla tanakkaa vaahtoa. Vatkaa toisessa suuremmassa kulhossa mascarponejuustoon sokeri joukkoon. Nostele kermavaahto mascarponen joukkoon hellävaraisesti. Sekoita kevyesti seosta ylhäältä alaspäin, jotta seos pystyy kuohkeana.

Pese aprikoosit.  Syö tai keitä hilloksi myöhemmin ylikypsät tai muuten pehmeät aprikoosit. Heitä pois aprikoosit, joissa on yhtään homepilkkuja (aprikoosit homehtuvat helposti kuumassa ja kosteassa).

Puolita aprikoosit ja poista kivet. Kypsistä aprikooseista kivi irtoaa helposti. 

Leikkaa aprikoosit ohuen ohuiksi viipaleiksi. Laita ne säilytysastiaan ja sokeroi jokainen kerros ½ - 1 tl sokeria. Aprikoosit voivat mehustua sokerissa yön yli.

Valmista tiramisu. Valitse tarjoiluastiaksi kaunis korkeareunainen lasi- tai keramiikkavuoka. Täytä tarjoiluastian pohja kekseillä. Valele jokaisen keksin päälle 1 rkl appelsiinituoremehua. Anna mehun valua myös tarjoiluastian pohjalle. Mehua menee noin 1 ½ dl.

Levitä keksien päälle 2 – 3 keittokauhallista mascarponekermavaahtoa. Lisää päälle aprikoosiviipaleita runsaasti. Ota teesiivilään kaakaojauhetta 1 tl ja siivilöi aprikoosien päälle näkyvästi ruskea kerroa kaakaota. Jos vuoassa on korkeussuunnassa tilaa, laita uusi keksikerros aprikoosien päälle ja valele ne appelsiinituoremehulla tai kastele keksit nopeasti mehussa lautasella. Lisää kerros mascarponevaahtoa.

Koristele tiramisu kauneimmilla aprikoosiviipaleilla. Siivilöi aprikoosien päälle ohuesti kaakaojauhetta. Ohut kerros onnistuu siten, että pidät teesiivilästä, jossa on 1 tl kaakaojauhetta, kiinni ja naputtelet siiviläosaan kevyesti sormella.

Peitä tiramisu esimerkiksi tuorekelmulla ja anna maustua jääkaapissa 2 – 3 tuntia.

Aprikoosit kaakaohunnun alla



lauantai 12. heinäkuuta 2014

Satokauden alussa: kesäkurpitsapestoa


Kesäkurpitsapesto on taivaallista kesän vihreyttä.



Taas on aika auringon … ja helle hellii. Vihdoinkin on aika kylmien ruokien ja kuumien iltojen.

Helsingissä saatiin nauttia kuumasta illasta keskiviikkona 9.7.14 Stevie Wonderin konsertissa, jossa Kaisaniemen hiekkakenttä hehkui paahteessa. Onneksi aurinko meni ensin pilveen ja sen jälkeen lavan taakse – näkymä ja kuuluma lavalle oli esteetön. Konsertti oli kesän musiikkielämys. Stevie Wonder lauloi koskettavasti, soitti taitavasti eri soittimia. Taustalaulajat iloittelevat, pitivät hauskaa niin kuin koko yhdeksäntuhantinen yleisökin. You are the sunshine of my life... soi mielessä.

Stevie Wonder soittaa harpeijaa kuumassa illassa.

Kesäiloja on ollut muitakin: on ollut syntymäpäivä, jota juhlittiin laivan kannella. Oi, muistatko kannella kun Oona-laivan?  Herkuteltiin suolaisilla piirakoilla ja mansikkakakulla, ihasteltiin uutta näkökulmaa Helsinkiin: oltiin keskellä Helsinkiä, mutta hiljaisuudessa. Autot huristelivat äänettä viereistä ruuhkasiltaa, aurinko helotti, meri kimmelsi. 



 
Taustalaulajien ilo sai yleisönkin tanssimaan.
On ollut syntymäpäivä, jota opiskelutovereiden kanssa juhlittiin illallisella Trattoria Sognossa. Jaettiin yhteiset alkupalat, syötiin päivän nieriää, rucola-omenasalaattia, tattirisottoa, paahdettua bataattia –ja jälkiruoaksi sorbetteja ja mascarponea. Herkkuja. Nam. http://www.trattoriasogno.fi/








Kesän iloksi sain tuliaisena maalta satokauden herkkua: ystäväni pellossa kasvaneita kesäkurpitsoita. Aah, mikä maku, mikä tuoreus! Haaveena olisi vielä joskus saada kesäkurpitsankukkiakin, joista voisi loihtia täytetyt kesäkurpitsat. Tällä kertaa tulee todeksi alkukesän haave: kesäkurpitsapesto, joka – suoraan sanottuna – on taivaallisen hyvää. Se on sukua basilikapestolle, mutta on kevyempää. Se on sukua omenapestolle, mutta on miedompaa. Se on kevyttä kesää. Omenapesto: http://signorasalvia.blogspot.fi/2012/09/omenapestoa.html

Ystävän kasvimaan suloiset kesäkurpitsat. Pienemmästä syntyi kesäkurpitsapesto.
Pestäisiinkö peston voimalla mattoja? Pestäisiinkö kaupungin pölyt? Pestäisiinkö pois kaikki housut ja paidat? Ja mentäisiin rannalle? Vai mentäisiinkö sittenkin konserttiin? Pehmeää elämää pestoperheellä. 

Pestolla voi päällystää eväsleivätkin ja täyttää voileipäkakun seuraaviin juhliin.

Seuraavia satoja olen jo tilaillut ystävieni kasvimailta: loppukesästä saanen lehtikaalia ja muuta ylijäävää. On onni, että on viljeleviä ystäviä. Vaikkei itse pääse nauttimaan kasvimaan kasvun ihmeestä, saa ainakin nauttia kasvaneista. Lehtikaalia odotellessa taas kerran Signora Salvian lempivihannesta: kesäkurpitsaa. Onni ja ilo.


Kesäkurpitsapesto

200 g kesäkurpitsaa
30 g pinjansiemeniä
10 g tuoretta basilikaa, noin kourallinen
muutama kevätsipulin varsi
1 dl parmesaaniraastetta
hyvää oliiviöljyä maun mukaan
suolaa maun mukaan

Kuori kesäkurpitsa ja raasta se karkealla terällä. Laita raaste siivilään ja suolaa se kevyesti merisuolalla (n.  ½ tl). Anna raasteen kuivahtaa ja nesteen valua noin puoli tuntia.

Murskaa pinjansiemenet morttelissa. Soseuta ne, basilikanlehdet, sipulinvarret sauvasekoittimella. Lisää joukkoon kesäkurpitsa- ja parmesaaniraasteet ja soseuta nekin. Sose on varsin tanakkaa; sen soseuttaminen ahtaassa sauvasekoittimen astiassa on hankalaa.

Sekoita lopuksi mukaan oliiviöljyä 1 – 3 rkl oman makusi mukaan.

Nauti pastan kanssa tai käytä pestoa kasvistahnana voileivällä.

Kesäkurpitsapestoa voi säilyttää pari päivää jääkaapissa siten, että pesto on lasipurkissa ja sen pinta peitetään oliiviöljyllä.
 

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Löytöjä ruokaretkillä: juustomantelinen kesäkurpitsakeitto


Sateisen ja kylmän kesän aikana on hauskaa tehdä ruokaretkiä Italiaan eli on vähän hulluakin lukea italialaisia ruokablogeja, jotka ovat täynnä kuumuuteen sopivia kylmien ruokien reseptejä. Niistä voi kuitenkin soveltaa tihku- tai kaatosateiseen suomalaiseen todellisuuteen sopivia kesäruokia. Haaveilen kesäkurpitsapestosta, josta olen nähnyt erilaisia muunnoksia netin uutisvirrassa. Sen aika on sitten, kun vähän lämpenee…

Kesäkurpitsoja oli runsaasti varattuna mökkielämään; grillaamiseen kun ei ilima oikein antautunut, niin niitä oli. Kesäkurpitsoista syntyi keitto peston aineksilla: mantelia, pinjansiemeniä, juustoa. Keitto lämmittää ja luo illuusion kesästä, ainakin kesä-sanan sisältävällä raaka-aineellaan.

Juustomantelinen kesäkurpitsakeitto pestosilmällä

Kesäretkiäkin voi tehdä, vaikka vähän paleltaakin. Kesäkonsertteihin pääsee sisätiloihin. Ja aina voi syödä hyvin, tehdä ruokaretkiä kesäkotipaikkojen ravintoloihin, kun sateen ropina huopakattoon alkaa liikaa unettaa.

Kolilla syntyi kaksi ruokaretkeä. Ensin käytiin Ylä-Kolilla eli Sokos Hotel Kolilla illalliskonsertissa, jossa oltiin Sibeliuksen jalanjäljillä. Konsertissa Jussi Makkonen soitti ystävineen Merikantoa ja Sibeliusta. Illan erikoisvieras oli Jean Sibeliuksen lapsenlapsenlapsenlapsi Ruusamari Teppo, joka säesti Makkosta. Makkonen kertoili hauskasti Sibeliuksen ja Pielisen suhteesta, mm. siitä, kuinka häämatkalla soudettiin taffelipiano yöpymispaikkaan. Konsertti oli osa Pielinen soi – tapahtumaa. http://pielinensoi.fi/konsertit/festivaali-2014/ohjelma/

Illalliskonsertin aikaan ravintola oli aivan täynnä ruokailevia kuuntelijoita, jotkut seurueet kyllä vaikuttivat keskittyvän enemmän seurusteluun ja välillä naurunremahdukset kaikuivat korkeammalle kuin sellon syvä ääni ja dramaattinen säestys. Illalliseksi valitsin klassikkotyyliseltä listalta ylikypsää porsaanniskaa, jonka kanssa oli mm. haudutettua fenkolia, mikä oli oivallinen yhdistelmä. Yleensähän fenkoli tarjoillaan kalan kanssa, mutta sen aniksisuus tasapainotti hyvin tukevan rasvaista pehmoista possua. https://www.sokoshotels.fi/fi/koli/sokos-hotel-koli/ravintolat

Kolin toinen klassikko on Alamajan kahvila, joka on Kolin satamassa. Kahvilan klassikko on paistetut Pielisen muikut, jotka saa pyydettäessä gluteenittomassa jauhossa paistettuna tai kokonaan ilman jauhokuorrutusta. Ilman jauhokuorrutusta ne ovat parhaita: ruskean rapeita ja varsin suolaisia. Lounasaikaan muikkuannokseen voi yhdistää salaattibuffet’n, jossa tällä kertaa oli tarjolla perussalaattia, rapsakoita kylmiä makeahkoja juureksia punasipulissa, pirteää muikkusalaattia ja suolamuikkuja. Lounasbuffet’ssa (16,90 e) oli myös riistakäristystä, perunamuusia ja haudutettua kevyen etikkaista punakaalia. Muikut olivat tuttua laatua mutta buffet-pöydän juures- ja muikkusalaatit yllättivät herkullisuudellaan. Keittiöstä saa pyydettäessä myös gluteenitonta kahvilan omaa leipää ja marjamuffinsseja.  http://www.koliactiv.fi/index.php/alamaja

Alamajan maisema on hieno. Se on periaatteessa sama kuin Ylä-Kolinkin: näkyy samat saaret, mutta lähempää – ja tietenkin Ylä-Kolin eli Ukko-Kolin ravintolasta näkyy koko Pielisen avaruus.
  
Matka jatkui Pielisen rantaa pitkin kohti etelää Kiteelle asti. Kiteellä on ainakin kaksi kokeilemisen ja vakituisen käymisen arvoista ravintolaa. Toinen on Koivikon kievari Puhoksessa kuutostien varressa. Sen sunnuntailounas oli taas kerran runsas 19 euron hintainen herkkupöytä.. Alkuruoaksi oli juustoista kukkakaalikeittoa, joka oli tuhti aloitus koko komeudelle. Salaattipöydässä oli sekä tuoreita vihanneksia (punavihreää salaattia, vesimelonia), yrttimarinoitua fetaa, katkarapuomenasalaattia, punajuuri- ja perunasalaattia, kurpitsalla ryyditettyä paahtopaistia ja kermassa marinoitua matjes-silliä. http://www.koivikonkievari.fi/

Pääruokapöytäänkin jäi vähän ruokahalua: paikan erikoisuus on lähihärkä ja sitä oli tällä kertaa tarjolla uunissa haudutettuna häränrintana korvasienikastikkeessa. Koivikon kievarikin tarjosi muikkuja, mutta ruisjauhoissa kieriteltyinä.  Ruokakumppanin mukaan muikut olivat vähäsuolaisempia kuin Alamajan muikut, mutta muuten mauissa ei paljon eroa ollut. Ei siis erota kalasta, onko se Pielisen vai Puruveden muikkua. Pielisen muikut olivat ehkä kooltaan erilaatuisia: Alamajan annoksessa oli sekä pieniä että keskikokoisia muikkuja; Puruveden muikut näyttivät olevan kooltaan tasakokoisen keskikokoisia.

Ruokaretkeilijän huippu sattui kuitenkin kaatosateiseen maanantaihin. Kiteen keskustassa on uusi ravintola Reino, jonka seiniä koristavat Nightwishin levynkannet ja ravintolan perällä on hyllyssä Nightwishin Tuomaksen ja Markon Reino-tossut. Sateisena maanantaina itse Tuomas Holopainen sattui ravintolaan samaan aikaan. Hän astahti ravintolaan sisään Kupiaisen kauppakeskuksen käytävästä lierihattu päässään, katseli ujosti lierin alta – ja ravintolasalia hoitavan ystävällisen ihmisenkin posket alkoivat punoittaa. Niin kuin meidän kaikkien, jotka tajusimme olevamme samassa ravintolassa maailmantähden kanssa tämän kotikulmilla ja yritimme olla niin kuin emme olisi koko tähteä tunteneetkaan, vaikka tietenkin kaikki tunsivat ja tiesivät. http://www.restaurantreino.fi/fi/etusivu/

Keski-Karjalan laulun lahja maailmalle Katri-Helena on saanut nimetyn raittinsa Tohmajärvellä.

Ruokahalu ei kuitenkaan kadonnut jännittäviin katsekontakteihin vaan lounaan runsas – tämäkin – buffet-pöytä oli taas herkullinen. Hinta on erittäin kohtuullinen: 11 euroa. Pöydässä oli kaatosateisena maanantaina vihersalaattia, isoäidin juustosalaattia, jossa oli yhdistetty puolukoita ja kurpitsansiemeniä tuorejuustoon, graavia lohta. Alkukeitoksi oli samettista kantarellikeittoa, joka ei ollut liian kermaista vaan liemi oli tasapainoisen sieninen ja kokonaiset pienet kantarellit maistuivat keitossa kunnolla. 

Pääruoaksi oli tarjolla kaalilaatikkoa, kunnon kotiruokaa siis, mutta tällä kertaa laatikko oli enemmän jauhelihapataa, jossa oli kaalia mausteena, kuin perinteistä kaalilaatikkoa, jossa on lihaa mausteena. Liha oli kuitenkin erittäin maukasta, samoin kuin uuniporsas omenakastikkeessa, jota ehdin maistella pienen palasen ruokakumppanin lautaselta. Tämä kun sai paikan viimeisen annoksen sitä. Päivä oli kiireinen ja ruokailijoita oli paljon, mm. paljon paikallisia ja lomalaisia ostosretkillä ja iso venäläisturistien seuruekin. Loppulounaalle pääruoaksi valmistui broileria kermakastikkeessa, joka oli ihan hyvää, muttei uuniporsaan veroista. 

Jälkiruoaksi olisi ollut raparperihyvettä, joka sopii vehnänsyöjille. Muuten kaikki Reinon ruoat ovat gluteenittomia ja laktoosittomia. Gluteeniton ruokailija sai keittiöstä vielä parempaa eli Vuonoksen jäätelön raparperisorbettia. Ihanan kirpeää, muttei liian makeaa kotisorbettia, jossa siinäkin oli tuoteselosteen mukaan karamellisoituja pinjansiemeniä. Ne eivät kuitenkaan näkyneet eivätkä maistuneet sorbetissa. http://www.vuonoksenjaatelo.fi/index.php

Puhoksentien löytö: Viimeisen runonlaulajan kivi

Karjalan laulumailla ruokakin on sydämen asia. Hyvällä sydämellä tehdään hyvää ruokaa – ja sitä kannattaa matkustaa maistelemaan. Kokeilemalla löytää.

 
Juustomantelinen kesäkurpitsakeitto
2 – 4:lle

400 – 500 g kesäkurpitsaa
 1 rkl oliiviöljyä
2 dl vettä
1 dl parmesaaniraastetta
2 dl raejuustoa
50 g mantelilastuja
30 g pinjansiemeniä
mustapippurirouhetta maun mukaan
½ - 1 tl suolaa

Kuori kesäkurpitsat ja pilko ne suurehkoiksi kuutioiksi. Kuullota ne oliiviöljyssä keittokattilassa. Kun ne ovat saaneet hieman väriä, lisää kattilaan 2 dl vettä. Anna kiehua niin kauan, että palaset pehmenevät. Soseuta kesäkurpitsat keitinveteen.

Murskaa keiton kiehuessa mantelilastut ja pinjansiemenet morttelissa jauhomaisiksi. Seoksiin saa jäädä sattumia.

Lisää keittoon juustot ja hämmennä.  Kuumenna keittoa siten, että juustot alkavat sulaa. Lisää manteli- ja pinjansiemenrouhe sekä mausteet.

Ripottele keiton päälle kokonaisia pinjansiemeniä. Laita keittolautaselle teelusikallinen pestokastiketta. Nauti kuumana.