sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Sielun ravintoa: Fenkolilohi, bataattinaurissose ja kurkkusalaatti


Fenkolilohta ja bataattinaurissosetta



Kirjoittamisen tutkimuksen päiviä vietettiin ensi kerran 5. – 6.2.2015 Helsingin yliopistossa. Tapahtuma oli suunnattu kirjoittamisen tutkijoille ja opettajille. Päivien aikana kuultiin melkein 30 alustusta ja niihin liittyneet keskustelut. Päivät päätti paneelikeskustelu, jossa koottiin antia ja pohdittiin tulevaisuutta.

Kirjoitan itse, ohjaan kirjoittamista, annan kirjoittajaryhmässä myös vertaispalautetta. Elän kirjallisessa maailmassa, ajattelen kirjoittamalla. Kirjoittamisen tutkimuksen päivät antoivat minulle, tutkijaverkoston ulkopuoliselle, ideoita työhöni kirjoittamisen opettajana. Sain näkökulmia, joita en muuten olisi tullut ajatelleeksi: tutustuin ekologiseen kirjoittamisen tutkimukseen ja geneettiseen kritiikkiin. Humanismiin yhdistyy nyt luonnontieteellinen käsitteistö, joka metaforisesti tulkittuna toimii.

Sain oppia itselleni tiedostamattomista lajeista: queer-zinestä eli queer-aihepiiriä käsittelevistä pienlehdistä ja 1700 – 1900 –luvuilla laadituista käsikirjoitetuista lehdistä. Molemmat lajit linkittyivät aiempaan tietouteeni – ja huomasin olevani tai olleeni kirjoittajana osa molempien lajien historiallista jatkumoa. Itse asiassa blogikin on jatkumoa käsinkirjoitetuille lehdille: blogi käsittelee koettuja ja jaettuja tapahtumia kuten pienlehdetkin. Blogi vain leviää laajemmalle. Queer-zine –pienlehdet eivät halua nettiin; aihe halutaan pitää pienyhteisön hallussa. Samoin käsinkirjoitetut lehdet levisivät aikoinaan vain pienyhteisöihin. Käsinkirjoitettuja lehtiä luettiin ääneen, koska niitä oli vain yksi kappale.

Kirjoittamisen tutkimuksen päivien emotionaalisesti koskettavinta antia olivat kynällä kyntäjien tekstit ja maailmankuva, jota valottivat Anna Kuismin ja Kaisa Kauranen. Kynällä kyntämisen metafora kuvaa 1800-luvun kirjoittajia, jotka olivat kynän, teknologisen mullistuksen, ja kirjoittamistaidon haltuun ottajia. Monet hiukan samanlaisia kuin nykyiset elämäkerrallisen tekstin kirjoittajat eli iältään kuusissakymmenissä. 

Kaisa Kaurasen tutkimuskohde Kustaa Brask kirjoitti noin 5700 sivua tekstiä, joista suurin osa jäi julkisuudelta piiloon Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon. Kustaa Brask kirjoitti sinnikkäästi, rakensi omaa kirjallista minuuttaan esseistisissä teksteissään. Hän oli kotoisin Joroisilta, Savon Pariisiksikin kutsutulta paikkakunnalta, joka on tunnettu kartanoistaan ja siten myös olemassa olleista vahvoista luokkaeroistaan.

Kaksi päivää tutkimusta omasta alasta virkistää, saa ideoimaan ja löytämään uutta omaan työhön. Kahtena päivänä yliopiston Unicafe tarjosi symposium-väelle myös erittäin hyvää gluteenitonta kakkua ja vegaanikakkuakin. Ihailtavaa! Perjantain lounaalla ravintola Fratello Kluuvin kauppakeskuksessa tarjosi kvinoapohjaista paellaa, jossa tuoreet simpukat ja kampela kehystivät paprikalla ja chorizo-makkaralla höystettyä ruokaa. Yllättävä makuyhdistelmä kuten koko Kirjoittamisen tutkimuksen päivätkin lähes kaiken kattavalla kirjoittamisen tutkimuksen kombollaankin.

Vinkki päivien vieruskaverilta: unikonsiemenillä ryyditetty kurkkusalaatti pääsi heti Signora Salvian keittiöön maisteltavaksi. Kustaa Braskin hengessä aterialla on naurispohjaista bataattisosetta ja lohta – mitäpä muutakaan kuin kalaa savolaisen kirjoittajan hengessä tarjottaisiin. Braskin aikaan torpparin pöytä oli kevyempi, vähäruokaisempi ja –lajisempi, mutta Kirjoittamisen tutkimuksen päivät inspiroivat illallista ja saivat ottamaan aineksia vähän kaikista ruokaperinteistä – kuten tutkimuskin eri suuntauksineen on moninaista sielun ravintoa.

Fenkolilohi on kypsynyt meheväksi Uunikokki-padan kannen alla vain 25 minuuttia.


Fenkolilohi
2  - 3:lle
 
½ nahaton lohifilee
1 pieni fenkoli
1 sipuli
1 dl vettä
15 cm purjoa
2 tl valkopippuria rouheena
oliiviöljyä

Pese fenkoli ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi. Pilko samoin sipuli. Kuullota sipulit kattilassa oliiviöljyssä. Lisää fenkolit. Kun fenkolit on pyöräytetty öljyssä, lisää kattilaan 1 dl vettä. Keitä seosta kypsäksi n. puoli tuntia.

Sekoita jäähtyneeseen fenkolisipuliseokseen purjo ohuina viipaleina.

Laita seos ja tilkkanen vettä uunivuoan pohjalle. Lisää seoksen päälle lohifilee ja sen päälle suolaa ja valkopippuria. Kypsennä 200 asteen uunissa 25 minuuttia kannella peitetyssä uunivuoassa.

Lohifileet fenkolipurjopedillä
 



Bataattinaurissose

Luomubataatit ovat makeita.

1 ½ luomunaurista
2 luomubataattia
½ dl kermaa/täysmaitoa
½ tl jauhettua muskottipähkinää
½ tl rouhittua mustapippuria
1 tl suolaa

Kuori juurekset ja pilko ne pienehköiksi kuutioiksi. Keitä ne vedessä, joka juuri ja juuri peittää juurekset.

Kun juurekset ovat kypsiä, ota keitinvesi talteen.

Soseuta juurekset. Lisää joukkoon keitinvettä, jotta saat sileän soseen. Mausta kermalla ja mausteilla.


Kurkkusalaatti

1 pieni vihreä luomukurkku
1 punainen mieto chilipalko
1 tl suolaa
2 tl sokeria
1 rkl unikonsiemeniä
½  rkl valkoviinietikkaa

Kurkkusalaatin maustavat chili ja unikonsiemenet.

Kuori kurkku ja pilko se pieniksi kuutioiksi. Viipaloi chilipalko. Sekoita kurkkuun mausteet ja viinietikka. Anna maustua tunti, pari ennen tarjoilua.
 




sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Hurjaa ja lempeää pehmeyttä: possutortillat ja banaanijogurtti



Possutortilla: masa harina -maissitortilla, vahva tomaattikastike, sinappikermassa haudutettu possun filee, jogurttikastike.



Patricia Kopatchinskaja soitti perjantaina 30.1.2015 Radion sinfoniaorkesterin solistina Bela Bartokin viulukonsertto nro 2:n. Hän tuli lavalle tummanpunaisessa iltapuvussa paljain jaloin. Hänen soittonsa oli kuin rock-tähden: hän elehti, polki jalkaa, heitti pitkiä hiuksiaan – eläytyi täysillä hurjaan Bartokin konserttoon, jossa on myös pehmeitä, herkkiä osia. Niissä yleisö kuunteli hiiskumatta hiljaisimpiakin ääniä. 

Viulukonserton päätteeksi aplodit eivät olleet loppua, kunnes lavalle astui illan viulusolisti ja kapellimestari Sakari Oramo, joka lainasi konserttimestarilta viulun. He soittivat yhdessä kansanmusiikkivaikutteisen dueton, jossa soittajat melkein laittoivat tanssiksi yhdistellessään musiikin kuvioita toisiinsa.

Klassisen musiikin konsertti on myös liikkeen elämys: solisti useimmiten eläytyy liikkeellä, samoin kapellimestari, mutta orkesterilaiset elävät myös omalla liikekielellään musiikkia. Oramon johtaminen toi mielikuvan juhlamenoja johtavasta renessanssiruhtinaasta ja hänen hovistaan. Sitä oli myös musiikki: renessanssin runsautta, vaikka konsertin ohjelmisto pääosin kuuluikin 1900-luvun tunnelmiin.

Viulusolistin hurjuus ja Bartokin rajuus saa ajatukset vahvoihin aistimuksiin: unkarilaiseen vahvaan paprikaan. Unkarilainen gulassi ei kuitenkaan helmikuisena kotisunnuntaina sytyttänyt, mutta samoja vahvoja aineksia on meksikolaisessa ruoassa. Kun jääkaapista vielä löytyi paketti Masa harina-maissitortilloja, pikkuillallinen syntyi meksikolaisissa tunnelmissa. Mausteiset tortillat haluavat myös pehmeyttä vierelleen: sitruunalla terästetty jogurttikastike sammuttaa chiliä; jälkiruoan banaani antaa lisää pehmeyttä elämään. Sitä suloa, jolla myös viulusolisti sai yleisönsä huokaamaan ihastuksesta. 

Konsertit elvyttävät mielen työn- ja ajatustentäyteisen viikon jälkeen. Perjantaisen konsertin jälkeen musiikki siivitti myös askeleet korkeuksiin. Tuli tunne siitä, että kävelee 20 senttiä maan pinnan yläpuolella. Niin kirkas ja puhdas oli myös mieli.

Tortillat piristävät lumisateisen illan kirkkauteen, banaanijogurtti lempeyttää illan uneen. Ja aamulla taas aurinko paistaa ja linnut livertävät  - ainakin valoherättimessä ja Alessin keittiöajastimessa.

Maissitortilla kaikkine lisukkeineen. Alessin Ankka-keittiöajastin on kiva apuväline tortillojen valmistamisessa. Kun viisi minuuttia on tortilloja lämmitetty kuumassa uunissa, ankka päästää aina naurattavan äänen: kväk-kväk.


Possutortillat

Masa harina maissitortilloja (10 - 20 kpl); varaa 2 - 3 tortillaa/ruokailija



Possutäyte

300 g viljaporsaan fileepihvejä
1 tl valkopippuria rouheena
1 tl mustapippuria rouheena
1 dl kermaa
2 tl amerikkalaista sinappia, esim. French’s
2 tl auringonkukkaöljyä

Leikkaa porsaan pihvit suikaleiksi. Ruskista ne öljyssä. Lisää pippurit lihojen päälle. Pyöräytä vielä lihoja pippuriöljyssä. Lisää pannulle kerma ja sekoita siihen sinappi.

Hauduta lihoja sinappikermassa siten, että kerma kiehuu kasaan ja jää lihan päälle ikään kuin tahnaksi.

Sinappikermassa haudutetut porsaanfileepihvisuikaleet


Laita lihat kermoineen syrjään odottamaan tarjoilua. Ennen tarjoilua lämmitä ne nopeasti uunissa tai mikrossa.

Vahva tomaattikastike

Chilipalko kiehuu kokonaisena maustamassa vahvaa tomaattikastiketta.


400 g kuorittuja tomaatteja
2 porkkanaa
2 sipulia
1 keltainen paprika
2 valkosipulinkynttä
1 punainen chilipalko
2 tl mustapippuria rouhittuna
1 tl sokeria
2 tl suolaa
1 rkl auringonkukkaöljyä



Pilko sipulit ja porkkanat pieniksi kuutioiksi. Kuori valkosipulinkynnet, mutta jätä ne kokonaisiksi. Pilko paprika reiluiksi paloiksi.

Kuumenna öljyä kastikekattilassa. Kuullota sipulit, porkkanat, paprika, valkosipulinkynnet ja kokonainen chilipalko öljyssä.

Lisää joukkoon kuoritut tomaatit ja sokeri ja suola. Hauduta kastiketta vähintään puoli tuntia miedolla lämmöllä kannen alla. 

Lisää mustapippuri joukkoon ja jatka hauduttamista toinen puoli tuntia. Ota välillä kansi pois, jotta kastikkeesta tulee sakeaa, kun nestettä haihtuu pois.

Jogurttikastike

1 dl turkkilaista jogurttia
½ sitruunan mehu
2 – 3 rkl kevätsipulin vartta pieninä paloina
½ tl suolaa
½ tl sokeria

Sekoita jogurttiin ainekset.

Tortillojen valmistus

Kuumenna uuni 250 asteeseen. Levitä tortillat pellille ja pirskottele niiden päälle hieman vettä. Paista niitä 5 minuuttia kuumassa uunissa ylätasolla.

Lämmitä samaan aikaan possutäyte ja tomaattikastike.

Laita tarjolle pöytään kaikki täytteet. Jokainen ruokailija täyttää oman tortillansa mielensä mukaan.

Banaanijogurtti
1:lle

Intiaanisokeri antaa hentoa makeutta.
1 luomubanaani
2 rkl turkkilaista luomujogurttia
1 rkl intiaanisokeria

Viipaloi banaani. Lisää sen päälle intiaanisokeria. Sekoita jogurtti joukkoon. Jos annat banaanijogurtin levätä noin puoli tuntia ennen tarjoilua, intiaanisokeri muuttuu nestemäiseksi, ikään kuin sokerikastikkeeksi.


sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Italialainen pizza (gluteeniton)


Italialaisella reseptillä paistettu pizza, Signoran Salvian pizza.


Pizzaa, pizzaa. Harvoin saa pizzaa, joka maistuu italialaiselta. Tuttuja ovat suomalaiseen makuun tehdyt Moilasen pakastepizzat ananaspaloineen ja Kotipizzan kaikki mahdolliset täytevariaatiot. 
Harvoin muutenkaan ilman vehnää elävä syö pizzaa, joka on vehnäpohjainen alun perin tähdepaistos.

Itse tehdyn pizzan saa niillä aineksilla, jotka haluaa pizzaansa. Oma suosikkini pizzzatäytteissä on ikimuistoisesti mieleen jäänyt perugialaisen pizzeria Titbitin pizza Titbit vuodelta 1983. Totta, voi muistaa makukokemuksen yli kolmenkymmenen vuoden takaa. 

Pizzeria Titbit on edelleen olemassa Perugiassa – se selvisi nettiä tutkimalla, mutta enää listalla ei taida olla Pizza Titbitiä, sillä sitä ei näy netissä ko. pizzerian suosituimpien pizzojen joukossa. Ravintolan laatu on varmasti kuin silloin ennen – ja mikä ihmeellistä suomalaiseen ravintoloiden pikavaihtuvaan todellisuuteen tottuneelle: sama pizzeria on edelleen olemassa.

Titbitiin mentiin juhlimaan, koska sen pizzat olivat hieman kalliimpia ja hienompia pizzoja tavanomaisiin opiskelijabudjetin eli katuvierten baarien levypizzoihin verrattuna. Juhlaa oli sitten vielä se, että otti listan kalleimmasta päästä pizza Titbitin, jonka erikoisuus oli tuoreet herkkusienet ja pizzan keskellä läikehtivä pizzan kanssa yhtä aikaa paistettu kananmuna. Pizzassa oli myös ilmakuivattua kinkkua ja jokin neljäs täyte, jonka muisti on kadottanut mielestään.

On siis saatava, kun kerrankin tekee kotona pizzaa, Titbitin rekonstruoitu täyteyhdistelmä: ilmakuivattua kinkkua, tuoreita herkkusieniä ja se kananmuna. 

Signora Salvian eli Titbit-pizzan rekonstruoidulla täytteellä pizza on tukeva ruoka, mutta tavallisesti italialainen pizza on vähätäytteinen: tomaattikastiketta, mozzarellaa, basilikaa, ehkä jokunen kinkkusiivu tai tarjottaessa pizzan päällä on rucolaa. Rucolapizza oli uutta ja suosittua vuonna 1995 Firenzessä. Silloin linjatietoiset naiset tilasivat nimenomaan rucolapizzaa.

Pizzaa, siis pizzaa, nimenomaan aidolla italialaisella ohjeella Giallozafferano-sivustolta. Ohjeessa on kuvat pizzan valmistuksesta kaikkine vaiheineen. Signora Salvia on kääntänyt reseptin suomeksi ja muuntanut mitat suomalaisiksi. http://ricette.giallozafferano.it/Pizza-senza-glutine.html


Italialainen pizza (gluteeniton)
paistettuna rapea pohjasta, pehmeä keskeltä; kylmänäkin maistuvaa

Taikina
n. pellillinen pizzaa

3,5 dl hienoa riisijauhoa
1,75 dl maissitärkkelystä
12,5 g hiivaa ( ¼ 50 g hiivapaketista)
½ tl hunajaa
1,5 lasia vettä (n. 2, 25 dl)
2 rkl oliiviöljyä
½ tl suolaa

Sekoita jauhot toisiinsa hyvin. Tee jauhoseoksen keskelle kuoppa. Murustele kuoppaan hiiva.

Sekoita puolikkaaseen lasiin kuumaa vettä ja hunaja, jos käytät kiinteää hunajaa. Jos käytät juoksevaa hunajaa, sekoita keskenään lämmintä vettä ja juokseva hunaja. Anna vesihunajaseoksen jäähtyä kädenlämpöiseksi.

Kaada vesihunajaseos kädenlämpöisenä kuoppaan. 

Valmista toinen puolikas lasillinen nestettä: lisää kädenlämpöiseen veteen suola ja sekoita. Lisää joukkoon 1 rkl oliivioljyä. Kaada seos kuoppaan.

Alusta taikina: Sekoita jauhot ja nesteet sekaisin. Vaivaa taikinaa siten, että siitä tulee kiinteää. Jos jauhot pysyvät murusina, lisää taas noin puoli lasia kädenlämpöistä vettä.

Taikina alustuu hyvin kiinteäksi.

Kun taikina on kiinteää ja hyvin koossa pysyvää, lisää joukkoon 1 rkl oliiviöljyä.

Nostata taikinaa noin kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa 1 – 1 ½ tuntia. 

Pizzan valmistus

Levitä taikina öljytylle tai paperoidulle uunipellille. Päällystä sopivilla täytteillä. Perusosa on tomaattikastike, joka levitetään pohjimmaiseksi. Paista täyttämisen jälkeen pizzaa noin 20 minuuttia kuumahkossa uunissa: sähköuuni 225 astetta, kaasu-uuni 250 astetta. 

Kaasu-uunissa paistettaessa pizzan pohjaa on hyvä esipaistaa 5 - 10 minuuttia ennen täyttämistä. Esipaistettaessa pohja hieman kohoaa, jos se ei kohonnut nostatettaessa, kuten Signora Salvialle kävi, vaikka taikinaa kohotettiin lämpimässä vesihauteessa 1 ½ tuntia. Signora Salvian täytteen pizza on valmis, kun kananmuna on paistunut kypsäksi.


Pizzan täytteitä

Signora Salvian täyte eli pizza Signora Salvia

ilmakuivattua kinkkua
tuoreita herkkusieniä
kananmuna
mozzarellaviipaleita

Laita mozzarellaviipaleet pohjimmaiseksi. Levitä sitten kinkun- ja herkkusienen viipaleet puolikkaina tai kokonaisina pizzalle. Riko pizzan keskelle yksi kananmuna. 

Signora Salvian pizza: kananmuna on rikottu keskelle. Juustoa ei ole kananmunan alla.


Perinteinen täyte eli pizza Margherita

tomaattikastiketta
mozzarellaviipaleita
basilikan lehtiä

Rucolapizza

Paista ensin perinteisen täyttein pizza. Laita pizzan päälle rucolan lehtiä tarjottaessa.

Tomaattikastike on sakeaa ja hiukan makeaa.

Tomaattikastike

400 g kokonaisia tomaatteja tomaattimehussa
1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
½ tl suolaa
¼ tl sokeria
4  - 5 yrttioksaa: basilikaa, oreganoa, timjamia
auringonkukka- tai oliiviöljyä

Kuullota sipuli pieninä paloina ja valkosipuli puolikkaina öljyssä. Lisää joukkoon tomaatit ja mehu sekä mausteet. Hauduta ½ tuntia miedolla lämmöllä kattilassa kansi kiinni. 

Tomaattikastikkeen pitäisi olla sakeaa. Sen voi tehdä myös tomaattimurskasta, mutta parempi kastike syntyy kokonaisista tomaateista.

Muttin kokonaiset tomaatit - näistä syntyy hyvä kastike.