Pikaruokaa keittiössä: kesäkurpitsapasta

Pikaruokaviikko takana… Niin kuin monella muullakin loppiaisen jälkeen oli aika taas päästä ahertamaan ruokapatojen luota sorvin ääreen.

Pikaruokaakin on monenlaista: voi syödä sushia (nam), salaattia (nam), hampurilaisiakin, joita nykyisin saa gluteenittomina samalla hinnalla kuin vehnäisiäkin McDonaldsista. Kääk, syökö Signora Salvia hampurilaisia? No, syö silloin kun kiitää halki Helsingin. Aikaa lounaaseen ja matkaan kahden eri työpisteen välillä on tunti – ja tiedossa määränpäässä pikalounaan jälkeen on kaksi- tai kolmituntinen kokous. Hampurilaisia syövät muutkin, ja niitä voi syödä ravintolassakin. Ravintola Alppitori tarjoaa ystävien mukaan Suomen parhaat vehnäpurilaiset. http://www.ravintolatori.fi/alppila/ruokalista.html

Samoin hampurilaisravintoloiden salaatit pelastavat silloin, kun on varannut lounaaksi ratikassa naposteltavaksi pari riisikeksiä – silloin kun on ennakoinut kiirepaikanvaihdon. Kollega tuli samaan kokoukseen kanssani. Signora Salvia oli ehtinyt yhden ratikkapysäkkiriisikeksin jälkeen onnekkaasti 15 minuutin pikasalaattilounaalle työpaikan viereiseen Hesburgeriin, ja saanut siellä oikein hyvää ja nopeaa palvelua. 

Kollega puolestaan kiisi paikalle puolikas ruisnäkkärin palanen kädessään ilman sitä pikasalaattilounastakaan. Vierivät kivet eivät sammaloidu, eivätkä pikakiitäjät liho – uudenvuoden laihdutusohjeet tuntuvat lähinnä vitseiltä.

Työkausi alkoi siis vauhdikkaasti. Samalla kun on kaatosateessa taas matkannut metrossa, ratikoissa,busseissakin, on ehtinyt matkoilla nauttia muutakin kuin riisikeksejä. Näin tammikuisen kastemadon kotinurkilla. Siinä se möngersi jalkakäytävällä ihan kuin kesäsateessakin. Näin viimeisen vilauksen upeasta Lux Helsinki –valotapahtumasta.

Pysähdyin ihailemaan Uuden ylioppilastalon fasadiin heijastettua ja äänellistettyä flipperiä niin kuin moni muukin. Valotaide koko Lux Helsingin aikana oli erittäin tervetullutta valaisemaan lumetonta pimeyttä, jossa kuljetaan kuin säkki päässä.

Lux Helsinki 2014: Helsingin tuomiokirkko

Senaatintorilla, jossa kävin ihailemassa monin eri valoin taideteokseksi muuttunutta Helsingin tuomiokirkkoa, oli niin pimeää, että täytyi soittaa treffikaverille, onko hän torilla ja missä torin nurkassa. Koko tori oli täynnä tummiin pukeutuneita, kirkkoa tuijottavia ihmisiä. Tunnelma oli maaginen, varsinkin kun samaan aikaan Valtioneuvoston linnan edessä seisoi värivaloin valaistu ratikka, kuin odottamassa värimatkailijoita taianomaiselle matkalle johonkin toiseen todellisuuteen.

Lux Helsinki 2014: värivaloin valaistu ratikka

Lux Helsinki 2014: Helsingin tuomiokirkko

Lux Helsinki 2014: Helsingin tuomiokirkko

Valokokemus on valaiseva. Valo oikeasti antaa voimaa taapertaa pimeyden ja sateen raskas viitta harteilla. Värivalon juhlan jälkeen päädyin arkimatkallani Stockmannin lamppuosastolle. Aah, ihana valo. Kirkkaus, jossa silmä lepäsi, jossa ruumis sai energiaa. Tuli tunne, että juuri nyt, juuri tässä hetkessä haluan jäädä asumaan lamppuosastolle, ottaa itseeni kaiken valon energian, valon säteilyn, valon nautinnon.

Valottoman valoisan viikon päälle pikaruokaa voi valmistaa kotonakin – ja saada aurinkoenergiaa nopeasta, helposta pastasta. Kastike valmistuu taas kerran kesäkurpitsasta samassa ajassa kuin pasta kiehuu kypsäksi. Siinäpä mukavaa ruokaa äideille ja isille, jotka pitkän työpäivän jälkeen haluavat, että kotona syödään muutakin kuin valmislihamakaronilaatikkoa. Ainoa vaiva on se, että kotona pitäisi olla pari kesäkurpitsaa. Jos ne ovat vielä luomua, sitä parempi.

Italialaisen keittiön hienous on juuri siinä, että lähes mistä tahansa voi tehdä pastakastikkeen. Aina ei todellakaan tarvita tomaattia kastikkeen pohjaksi. Yksinkertaiset ruoat ovat niitä parhaita. Niin tämäkin kesäkurpitsapasta, jonka kehittelin parin aiemman jo maistellun pastakastikkeen yhdistelmästä. Gnam, gnam – niin kuin italiaanot sanovat, kun suu napsaa.

Kesäkurpitsapastaa, jälkiroaksi oranssin aurinkoinen persimoni

Kesäkurpitsapasta

2 - 3 annosta

valmistusaika 15 minuuttia

2 pientä luomukesäkurpitsaa

2 valkosipulinkynttä

2 dl pecorinoraastetta

60 g anjovisfileitä (puolet 125 g rasian fileistä)

tuoretta basilikaa

oliiviöljyä

lyhyttä pastaa (maccheroni, farfalle, fusilli jne.)

Laita pastavesi kiehumaan.

Kuori kesäkurpitsat. Pilko ne noin sentin kuutioiksi. Pilko kuoritut valkosipulinkynnet neljään osaan.

Paista kesäkurpitsakuutioita ja valkosipulin paloja miedolla lämmöllä hyvässä oliiviöljyssä sillä aikaa, kun pastavesi ja kiehuvaan veteen lisätty pasta kiehuvat. Anna kesäkurpitsapalojen pehmetä ja vähän ruskistuakin.

Kun pasta on kypsää, valuta vesi pois. Lisää kesäkurpitsapannulle anojvisfileet. Sekoita niin, että ne hajoavat ja kastikkeesta tulee vaaleanruskeaa.

Sekoita kuuma pasta kastikkeen joukkoon. Jos pastan joukossa on hiukkasen vettä, se ei haittaa.

Lisää pastakastikesekoitukseen juustoraaste ja lopuksi tuoretta basilikaa runsaasti.

Nauti heti.

Kaverina pata: Tuoksuva karitsapata

Aah, koti tuoksuu havupuilta. Rosmariini levittää arominsa hengitysilmaan, muistuttaa kuusesta, jonka jotkut jo raatona hylkäsivät pihalle notkumaan. Talossamme ei ole tulipesiä. Mihin joulukuusen jämät viedään kaupungissa? Kuka polttaisi kuusihalkoja ja kuivia oksia, karisevia neulasia? Minkä tilataideteoksen saisi pystyyn kuivuneista kuusista? Kuivuneiden kuusien metsä… Valaistuja rankoja torin täydeltä osaksi Lux Helsinki –valotaidetapahtumaa. 

Joulu muistuttaa vielä olemassa olostaan. Joulun valot pysyvät vielä hetken, jouluikkunat ihastuttavat vielä hetken. Hetken kestää elämää, ja sekin synkkää ja ikävää.  Joulun lahjat on purettu paketeista; ne ovat jo käytössäkin, mutta joihinkin pääsee tutustumaan sitten, kun niiden aika on. 

Tuoksuva karitsapata hehkuu emaloidussa valurautapadassa.

Joulu toi Signora Salvialle uuden kaverin: punaisen emaloidun valurautapadan. Uuteen keittiökumppaniin on syytä tutustua huolella. Käyttöohje on monella kielellä, ja sen mukaan ennen kuin aletaan tositoimiin eli lähempään tutustumiseen, pata ensin pestään ja kuivataan. Sen jälkeen pataan laitetaan kasviöljyä ruokalusikallinen ja lämmitetään miedolla lämmöllä. Valurautapata lämpenee suloisesti. Öljy neuvotaan kaatamaan pois, mutta ei sitä voi kaataa viemäriin, vaan parempi on kuivata koko pieni öljymäärä talouspaperiin ja heittää paperit bioroskiin.

Hauskinta käyttöohjeessa on se, että se on kyllä kirjoitettu yllättävän hyvällä suomen kielellä, mutta kulttuurinen käännös on jäänyt omaan kulttuuriin: ”Säädä liekin koko tuotteen mittoihin.” Höh, sanoo se, joka käyttää sähkö-, induktio- tai keraamista liettä, mutta kaasukokkaajat tietävät heti, mistä on kysymys. Kaasukokkaajia vain on Suomessa harvemmassa.

Pata on painava kuin synti. Sen nostamiseen tarvitaan voimaa – ja tiskaamiseen kuntosaliharjoitteita erityisesti hauiksiin. Uuniin laittamisessa ja sieltä pois ottamisessa tarvitaan reisilihaksia; pelkällä ristiselällä nostamisesta saa noidannuolen tai välilevyn pullistuman. Keittiöliikuntaa siis! Pata taisikin olla joulupukin juoni: jotta herkkuja pääsee padassa hauduttamaan, on syytä lihaskuntoilla eikä vain harjoittaa kokkaamisen sorminäppäryyttä.

Kun padan vielä täyttää lihoilla, juureksilla, niin syntyy herkkua, mutta myös voimaharjoitteita. Keittiön kuntokoulu alkakoon! Pataa ylös, pataa alas, jaksaa, jaksaa, painaa, painaa.

Kaverin kanssa on aina kivempaa – rautapadankin tyhjentämisessä. Pataruokaa ei voi tehdä yhdelle, tarvitaan vähintään kaksi patailijaa. Sitten vaan herkutellaan loppiaisen ratoksi tuoksuvalla karitsapadalla, jonka nauriit ja porkkanat riittävät koko aterian kasvislisäkkeiksi, jonka rosmariini ja timjami tuoksuvat varmasti pihalle asti. Siellä mustarastaat viheltelevät jo omia kevätlaulujaan tammikuisessa päivässä, illassa ja yössä. Karitsapata sopiikin hyvin myös kevään suureen ruokajuhlaan: pääsiäiseen.

Tuoksuva karitsapata

300 g häränhäntää

n. 1 kg karitsanlapaa

5 valkosipulinkynttä

1 rkl suolaa

1 rkl mustapippurirouhetta

timjamin- ja rosmariininoksia

oliiviöljyä tai muuta hyvää ruokaöljyä

4 naurista

4 porkkanaa

Pyydä lihakauppiasta pilkkomaan karitsanlapa suuriksi paloiksi, noin 5 cm x 5 cm. Häränhäntä voi olla kokonainen hännänpää (10 – 15 cm pitkä) tai muutama paksu hännänpala.

Paista öljytyllä kuumalla pannulla ensin häränhännistä pinnat kiinni. Laita paistetut lihat padan pohjalle. Paista sitten samassa pannussa karitsanpalat: ensin luulliset ja paksut, lopuksi pienemmät ja pehmeämmät. Laita samassa järjestyksessä pataan häntäpalojen päälle. 

Kuori valkosipulinkynnet ja sijoittele ne lihapalojen sekaan. Huuhtele pannu kiehuvalla vedellä ja lisää vettä pataan puoliväliin lihoja. 

Suolaa ja  pippuroi lihan pinnat. Kaada kiehuvaa huuhdevettä siten, että lihapalat juuri ja juuri peittyvät. Lisää pinnalle pari oksaa timjamia.

Tuoksuva karitsapata on hautunut jo pari tuntia.

Kypsytä pataa uunissa ensin noin 225 astetta puolisen tuntia. Säädä sitten lämpö noin 170 asteeseen ja hauduta pataa kannen alla ainakin tunti, mieluummin puolitoista tai kaksi.

Kuori ja lohko nauriit ja porkkanat suuriksi paloiksi. Lisää ensin nauriit ja päällimmäiseksi porkkanat padan pinnalle, kun arvioituun ruokailuaikaan on noin tunti. Laita lopuksi timjamin ja rosmariinin oksia padan pinnalle. 

Nauriit, porkkanat ja yrttioksat lopuksi padan päälle.

Laita kansi kiinni ja hauduta koko pataa noin tunti tai siihen asti kunnes juurekset vaikuttavat kypsiltä ja lihat pehmeiltä.

Tarjoile hyvien perunoiden kanssa.

Uudenvuoden juhliin: aavikonruusut

Aavikonruusut - Rose del deserto

Juhlakaudella saa nauttia hyvällä omallatunnolla kaikista herkuista. Perinteiset joulun leivonnaiset saattavat jo kyllästyttää uudenvuoden aikaan. Italiasta löytyi kiva, helppo pikkuleipien tai keksien resepti: aavikonruusut.

Aavikonruusut muistuttavat muodoltaan ruusuja. Niissä on koristeena maissilastuja kuin pikkuisia ruusun terälehtiä. Aavikosta muistuttaa niiden väri: kullankeltainen. Aavikonruusut tuovat auringon ja valon kaiken peittävään pimeyteen.

Joulun ajan säätiedotuksessa väitettiin, että poutaa saattaa esiintyä tilapäisesti. Pääasiassa on vaellettu pimeydessä, joka laskeutui kahden aikaan iltapäivällä paksujen pilvipeittojen läpi kinkkukävelijän päälle.

Uusivuosikin alkaa kuulemma pimeydessä. Tuomaan päivänä jotkut koiranleuat heittivät ilmaan ajatuksen kevään alkamisen juhlasta, mutta pääasiassa pimeydessä tarpominen ja kuraisilla kaduilla saapasteleminen on tuonut lähinnä mieleen sen, että aurinko on kuollut. Että aurinko on hylännyt meidät, jotka katsomme kummissamme, kun järvet loiskuvat vapaina, kun jäät hävisivät joulupäivänä, kun joki virtaa kuohuvana koskena… 

Mutta ei se aurinko minnekään ole hävinnyt: se on meidän sydämessämme. Se on juhlakauden yhteinen ilo siitä, että on saatu tavata sukulaisia ja ystäviä, viettää yhdessä valon juhlaa, joka jatkuu uudenvuoden tähtisateina.

Kyllä se aurinko vielä meille kasvonsa näyttää, kyllä vielä luntakin sataa ja kirkastaa maan ja pimeyden painaman mielen. 

Mikäpäs sen parempi valontuoja yhteisessä pöydässä olisi kuin pikkuleipä tai keksi. Aavikonruusuilla valoa, tähtisadetta, aurinkoa uudenvuoden juhliin. 

Ruusuista uutta vuotta 2014! 

Aavikonruusuja voi säilyttää peltirasiassa ja samassa kauniissa rasiassa ne voi myös tarjoilla.

Aavikonruusut – Rose del deserto

8 annosta

200 g voita (huoneenlämpöistä)

200 g sokeria

2 munaa

4 g eli 1 rkl kuivahiivaa

350 g gluteenitonta jauhoseosta  TAI 250 g vehnäjauhoa ja 100 g perunajauhoa

100 g rusinoita

n. 100 g sokerittomia maissilastuja (glut. esim. Urtekram)

Lämmitä uuni 170-asteiseksi. Vatkaa sokeri ja voi vaahdoksi. Lisää munat ja sekoita hyvin. Sekoita jauhoseokseen kuivahiiva. Sekoita munasokerivoivaahtoon jauhot ja rusinat. Rusinat voi leikata saksilla puoliksi.

Laita ruokalautaselle tai muuhun laakeaan astiaan maissilastuja.

Ota taikinasta kahdella lusikalla lusikallinen taikinaa ja pyörittele pehmeä taikinapallo maissilastuissa. Jos käytät ruokalusikkaa, niin aavikonruusuista tulee suuria keksejä. Jos käytät teelusikkaa, aavikonruusuista tulee pikkuleivän kokoisia.

Laita jokainen taikinapallo leivinpaperilla päällystetylle pellille. Jätä pallojen väliin 5 cm tilaa, koska keksit/pikkuleivät leviävät runsaasti paistettaessa. Ruokalusikkamitalla tehtyjä keksejä mahtuu pellille 9 kappaletta.

Yhdeksän ruokalusikoilla muotoiltua ruusua pellillä

Paista aavikonruusuja noin 15 minuuttia sähköuunissa, kaasu-uunissa paistoaika on 20 – 25 minuuttia.

Jäähdytä aavikonruusut ennen kuin tarjoilet niitä kahvipöydässä tai vaikkapa aamiaiseksi kuten italialaiset tekevät .

Uudenvuoden kahvipöytään aavikonruusuja, kakkuja, pullaa ja juustoja.