sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kakkupäivän jälkeen: voimainen parsakaalikeitto



Kakkuja, kakkuja on pullollaan kaikki ruokalehdet, nettisivut, blogit. Kakkua on syöty monessa perheessä äitienpäivänä – ja vielä monta kakkujuhlaa on edessä toukokuussa, kesäkuussa, heinäkuussa ja vielä elokuussakin. 

Äitienpäiväruusut puutarhahuivissa ja voimainen parsakaalikeitto

Kesän pitkä kakkukausi on aluillaan: valmistujaisia, syntymäpäiviä, protujuhlia, rippijuhlia, häitä. Kaikki kakut ovat sokeria ja sokerihumalan jälkeen maistuu mikäpäs muukaan kuin suolainen keitto, joka keventää kevättä ja kesää.

Voimainen parsakaalikeitto antaa voimaa kevätväsymykseen, viimeisiin viikkoihin ennen lomaa, joka sitten tuo tullessaan ne kakut. 

Valmistin ensimmäisen kerran samaan tapaan tehtyä keittoa Claudia Rodenin Italialaisen keittokirjan mukaan pinaatista. Kirjan resepti on nimeltään Pinaattikeitto modenalaisittain. 

Keittokirja, jonka välissä on lehdistä kerättyjä reseptejä ja muistilappuja - ajalta ennen netin reseptikokoelmia.

Sain tuoretta pinaattia naapurin pojalta, joka oli tuolloin toisella kymmenellä. Hän oli kasvattanut pinaatit omalla palstallaan ja antoi ylijäämäsatoa minulle. Muistan pojan keiton mausta, joka on poikkeuksellisen vahva.

Pinaatti oli pieni lahja, jonka muistaa, koska se oli ainutlaatuinen ja itsetehty niin kuin äitienpäiväkortit ja kakutkin: aina ainutkertaisia, koska lapsi kasvaa ja lahja muuttuu lapsen myötä. Samanlaisia ainutkertaisia lahjoja voi antaa myös kesän juhlijoille: jotain sellaista, joka ei unohdu.

Voimainen parsakaalikeitto ei saa unohtua jääkaappiin. Se täytyy syödä heti kuumana ja vahvistavana. Se sopii hyvin alkuruoaksi liemimäisenä keittona, mutta jos sen kanssa tarjoaa tuhtia leipää, niin se toimii pääruokanakin. 

Keitto on hyvää myös silloin, kun on menettänyt ruokahalunsa. Ja milloinkas herkkusuu menettää ruokahalunsa? Joskus niinkin käy: kun esimerkiksi sairastuu tai rakastuu. Molemmissa tapauksissa kevyt keitto pitää kuitenkin hengissä. Voista saa voimaa, parsakaalista C-vitamiinia. Molemmilla jaksaa ja jaksaa – toipuu ja elpyy talvesta.
 

Voimainen parsakaalikeitto
kuudelle hengelle

500 g parsakaalia
400 g kesäkurpitsaa
4 kananmunaa
1 ½ dl parmesaaniraastetta
50 g voita
1 – 1,5 l liha- tai kasvislientä (luomukuutiot)

Höyrytä parsakaalin kukinnot melkein kypsiksi. Kuori kesäkurpitsa ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi. Kuullota kesäkurpitsan palat pehmeiksi voissa. Siirrä ne kulhoon. Paista parsakaalin kukinnot samassa voissa tai lisää voita, jos se on imeytynyt jo kokonaan kesäkurpitsoihin. Siirrä parsakaalit samaan kulhoon ja soseuta vihannekset esim. sauvasekoittimella.

Keitä sillä aikaa liha- tai kasvisliemi. Lisää liemeen parsakaalien höyrytysvesi. Huuhtele joukkoon myös vihannesten paistoliemi.

Sekoita parmesaaniraasteeseen kananmunat. Vatkaa kananmunajuustoseos vihannesseokseen.

Pienennä kiehuvan liemen lämpöä ja vatkaa voimakkaasti vihannesmunajuustoseos liemeen.

Keiton on tarkoitus olla kermamaista. Siitä tulee tällä liemimäärällä ohuehkoa, mutta voimakasta maultaan.

Keiton vihannekset voi korvata esim. 800 grammalla pinaattia tai nokkosta tai käyttää puolet pinaattia ja puolet kesäkurpitsaa.

Keittoa kannattaa valmistaa vain kerralla syötävä määrä, koska kananmuna ja liha/kasvisliemi pilaantuvat herkästi.
 

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Sunnuntaispagettia: sahramia ja artisokkia



Sunnuntaina sataa aina ja taas on sunnuntai. Sunnuntaina, kun sataa, ei lähdetä ostoksille. Sunnuntaina, kun koivu kukkii, istutaan sisällä, roikutaan netissä, selaillaan arkistoja. Sunnuntaina katsotaan kaappiin: mitä sunnuntaita saisi olla kaapin uumenista. 

Sunnuntaina yksinkertainen on kaunista ja hyvää. Sunnuntaina kaapissa on sahramia ja artisokkia. Sunnuntaina syödään spagettia, kullankeltaista. Valkoisella lautasella keltainen sahramispagetti on kuin narsissi rakeiden lumettamalla maalla.

Artisokat sahramin keltaisina.

Sahramia ja artisokkaa – yksinkertaisen hieno makuyhdistelmä. Sunnuntaina saa syödä yksinkertaisesti. Sunnuntai on kerran viikossa – toukokuu on kerran vuodessa. Keltainen toukokuu, mikset sä jo tuu. Mutta se tuli jo valkoisen hunnun kanssa.

Sunnuntaina saa herkutella oliiviöljyllä, sitä saa lorauttaa pannuun reilulla kädellä. Sunnuntain sahramispagetti on kevyttä ja kaunista, niin syvän keltaista, että kamera ei tavoita sen keltaisuutta. Keltainen synnyttää inspiraatiota, antaa luovan minän tulla ulos harmaasta kuorestaan. Keltainen kirjoittaa itsensä näkyviin. 

Anja Snellmanin romaanissa Pääoma kirjoitetaan näkyviin ihminen, joka oli elämänsä piilossa, joka viihtyi komerossa, omassa maailmassaan. Romaani on kaunis, romaanin kieli on sahramia. Sen ajatukset ovat artisokan sydämiä; romaani on kirjoitettu sydämellä. Romaani on kuin muistoista kiertyvää spagettia, jonka sisällä on kirjoittava minä.

Sahramispagetissa on minää ja toista. On tuttu arkinen spagetti – ja on toiseus: uusi yksinkertaisuus. Se, joka elämässäkin kirkastuu keltaisenvalkoiseksi valoksi. Valoon, lumeen, avaruuteen.


Spagettia, artisokkia ja sahramia

250 g spagettia
150 g säilöttyjä artisokan sydämiä
2 salottisipulia
¼ pussi sahramia
 1 – 2 rkl oliiviöljyä

Keitä spagetit pakkauksen ohjeen mukaan al dente –kypsiksi. Valmista niiden kiehuessa kastike.

Pilko salottisipulit pieniksi kuutioiksi ja artisokan sydämet neljäs- tai kuudesosiksi.

Kuullota sipuleita oliiviöljyssä pehmeiksi. Oliiviöljyä saa olla runsaasti. Lisää artisokan sydämet. Paista sen verran, että alkaa tuntua kypsän artisokan tuoksu. Lisää pannulle sahrami ja pyöräytä vihanneksia mausteöljyseoksessa. Jos seos tuntuu kuivalta, lisää joukkoon spagetin keitinvettä ½ dl kerrallaan.

Valuta kypsät spagetit ja kaada ne kastikkeen joukkoon. Kuumenna vielä hetki ja tarjoile heti. Älä lisää juustoa annokseen vaan anna sahramin ja artisokan hienon makuyhdistelmän viedä kielesi

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Vaihtelua vappuun: Salviakalkkunaa ja kapriskastiketta





Salviakalkkunaa, hunajaisia salottisipuleita, timjamiporkkanoita ja kapriskastiketta

Vappu tulla jollottaa. Jaloin kuohuvaisin keväiseen juhlaan, kurkuin kuivin simasuiden juomalaariin. Kevätkarkelot, vappuheilat, ponipallot. Vaan missä on pieni merenneito?

Hän esiintyi Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa 25.4.2014 tulipunaisessa pyrstöleningissään, lauloi sopraanollaan sulosoinnut pienestä merenneidosta Eugen d’Albertin teoksessa Pieni merenneito. Hän, ukrainalainen Olena Tokar, ylitti laulullaan orkesterin pauhun: ”Kaikkialla ihmeellisiä kaikuja/ja suloisia lauluja!/Yhä korkeammalla säihkettä ja onnea!/ Aurinko loistaa yhä kirkkaampana. /Yhä kauemmas jäävät tuska ja maailmat/ yhä lähemmäs nousen taivaan kaaria./Halleluja kaikuu kaukaa” (J.Grun, suom. Sirpa Hietanen).

Vapun väri on kirkkaanpunainen, se on myös ylioppilaan valkoinen ja musta. Vappu on monivärinen, riemunkirjava, riemunkiljahtava.

Vappupöytä on monivärinen, riemunkirjava, riemuun kiljuttava. Vapun piknik on vihreä ja sillinharmaa, lohenpunainen, kuohuviinin keltainen ja vaaleanpunainen. Vapun väri on jonkun vapun punaisten viinipisaroiden vuosikerta valkoisella sametilla.

Sanojen ja laulujen ruusuja

Mutta missä on pieni merenneito? Se asuu Tanskan maalla, jossa on kuulemma jotain mätää –ainakin Shakespearen mukaan, joka täytti 23.4.2014 sen kunnioitettavat 550 vuotta. Kirjan ja ruusun päivänä, jolloin rynnättiin kirjakauppoihin katsomaan, kuulemaan ja ostamaan. 

Entäpä jos vappu olisikin kirjallisuuden päivä? Päivä, jona kaikki asettuvat makaamaan riippumattoihin, sänkyihin, nurmikolle, veneisiin ja kaikki lukisivat itselleen ja toisilleen ääneen.

Maailma täyttyisi sanoista, äänistä, matalista, tummista, käheistä, kirkkaista, kyyneleisistä, naurahtavista, helisevistä, paukuttavista. Sanat olisivat runoutta koko maailmalle, jossa ei olisi ukrainaa, pohjois-koreaa, venäjää, ranskaa, skotlantia, japania, islantia, boliviaa, kuubaa, mauritiusta. Olisi vain yhdessä lukevat äänet, yksi ääni yhden päivän: yksi kaunokirjallisuuden ääni, yhden pienen merenneidon ääni. Hallelujaa!

Pieni merenneito ei syö kaloja, sukulaisiaan. Hän syö maan eläviä: tällä kertaa kalkkunaa ja salviaa, kastaa linnunpalan kapriskastikkeessa, maistaa meren suolan - ja palaakin mereensä, heiluttaa takaisin kasvanutta pyrstöään ja ui kauas ulapalle. Hän laulaa.


Salviakalkkuna

1 kg kalkkunan fileerulla (verkkoon sidottu)
n. 20 tuoretta salvianlehteä
½ sitruunan mehu
4 – 6 salottisipulia
1 – 2 rkl hunajaa
1 – 2 rkl mustapippurirouhetta
1 - 2 rkl rypsiöljyä
tilkka vettä

Ota kalkkunan fileerulla jääkaapista lämpenemään huoneenlämpöön n. puoleksi tunniksi ennen kuin aloitat ruoan valmistamisen.

Kaada uunipadan pohjalle puolet rypsiöljystä ja laita kalkkunan fileerulla pataan.

Nosta kalkkunan verkkoa ja laita salvianlehdet säännöllisin välein kalkkunan pintaan siten, että salvianlehtiä on joka puolella rullaa, myös sen alla.

Kalkkunarulla salviaraidoin, hunajapisaroin

Ripottele mustapippurirouhetta samoin ympäri rullan.

Kuori salottisipulit ja puolita ne, jos ne ovat kovin suuria. Laita sipulit pataan rullan viereen.
Kaada sitruunanmehu kalkkunan päälle. Anna sen valua myös padan pohjalle. Lisää tilkkanen vettä padan pohjalle sekä loput rypsiöljystä.

Laita kalkkunarullan päälle 2 tl hunajaa ja jokaisen sipulin päälle ½ tl hunajaa.

Paista kalkkunarullaa 1 ½ tuntia tai hieman pitempään kaasu-uunissa 210 astetta, sähköuunissa 175 astetta.

Leikkaa kuumasta kalkkunasta verkko pois esimerkiksi saksilla. Kääri kalkkunarulla folioon ja anna levätä kuumassa 10 minuuttia.

Nosta sipulit kuumaa kestävään tarjoiluastiaan ja laita sipulit vielä uunin jälkilämpöön kannella peitettynä.

Tarjoile kalkkuna ja hunajaiset sipulit timjamiporkkanoiden ja kapriskastikkeen kanssa.

Kapriskastike

1 dl creme fraichea
½ dl hyvää majoneesia
½ sitruunan mehu
5 - 8 tuoretta salvianlehteä
10 – 15 kaprismarjaa (huuhtele suola pois, jos käytät italialaisia capperi sotto sale eli kapriksia suolaan säilöttynä)

Sekoita nestemäiset aineet toisiinsa. Lisää salvianlehdet pieniksi pilkottuina. Murskaa kaprismarjat pienemmiksi ja sekoita ne kastikkeeseen.

Timjamiporkkanat