Saariston lapsille: riisipannukakkua

Riisistä syntyy Ahvenanmaan pannukakkua. Mukana herkkua Itä-Suomen viimekesäisiltä soilta.

Elämä melkein saaristossa ison järven rannalla tuo mieleen Ahvenanmaan ja pannukakun. Postia ei tosin tarvitse hakea veneellä, mutta lapasia tarvitaan, kun astelee ison selän rannalla postinhakuretkellä. Selältä puhaltaa pohjatuuli, joka tuo tuulahduksen suoraan Jäämereltä.

Kerran kesäkuussa Jäämerta päin mennessäni otin mukaani talvitakin. Eteläiset matkakumppanit nauroivat paksulle varustukselle – toisessa määränpäässä Valkoisella merellä Solovetskin luostarisaarella olivat kateellisia. Kysyivät, miten tajusin talvitakin. Kun on kokemusta arktisista kesistä ja joka kesä tarvittavasta toppatakista, tietää. 

Saaristotunnelma syntyy myös autolautasta, joka kaksi kertaa päivässä antaa elonmerkin vesiliikenteestä. Yksinäinen purjevene lipuu lahdella – harvinaisuus, jota mennään katsomaan. 

1970-luvun tunnelmaa oli juhannuksena: vesitasolla lennätettiin juhannuksen iloksi turisteja yläilmoihin. Taivaallinen pikapyrähdys pääskysen näkökulmasta kesti muutaman minuutin. Rannalta vilkutettiin vesitasoille jo lapsena. Koneesta käsin katsoja ei kyllä vilkuttajia näe: keskittyy vain maisemiin ja pienkoneen lennon jännityksen kestämiseen. Koneesta näkee tutut maisemat, tunnistaa kartan kaukaa ja läheltä.

Lampaita ei ole tässä saaristossa muita kuin pilvilampaat. Koskelo ui rannassa, pikkulinnut hautovat vielä pesissään, juhannusruusu kukkii. Ei ole oikein kesä eikä syksykään, vaikka metsässä illalla tuoksuu kevyesti syksy – kesäkuussa juhannuksen aikaan.

Mökissä on lämmin. Puurokin lämmittää. Jos elettäisiin 1970-lukua, haettaisiin maitoa naapurista. Siitä tulisi viiliä ja lettuja. Nyt lähikaupan juhannuksen jälkeisissä tarjouksissa oli täysmaitoa – ja ah, riisipuuroa syntyi siitä. Riisipuuron lopusta taas syntyy pannukakkua – kardemummalla maustettua riisipannukakkua, melkein kuin Ahvenanmaan pannukakkua.

Ahvenanmaan pannukakun tuoksussa voi kuvitella seurakseen Saariston lapset ja ne lampaatkin.

Riisipannukakku kohoaa kuohkeaksi leivinjauheella.

Riisipannukakku

3 dl haaleaa kevyesti suolattua riisipuuroa

2 rkl sokeria

1 rkl voita

2 tl kardemummaa

2 munaa

2 rkl hienoa riisijauhoa

2 rkl perunajauhoa

 1 tl leivinjauhetta

Sekoita haaleaan riisipuuroon sokeri, voi ja kardemumma.

Sekoita munien rakenne rikki haarukalla. Sekoita muniin puuro mausteineen ja lopuksi peruna-, riisijauhot sekä leivinjauhe. Vatkaa taikinaa kevyesti siten, että se on juoksevan jähmeää, ei täysin jähmeää eikä myöskään nestemäistä.

Voitele uunipannu ja levitä taikina tasaiseksi pannulle.

Paista noin 200 asteessa 40 minuuttia.

Kardemumma tuoksuu ja maistuu.

Tuoksua, tulta: Kedgeree – riisiä ja kalaa

Tätä tuoksua ette saa, ellette itse valmista Intiaa kotiinne. Keittiö tulvii currya, kardemummaa, chiliä. Kuinka voikin mausteiden tuoksu tuoda mukanaan kokonaisen maailman!

Kedgree yhdistää riisiin curryn, kalan ja kananmunan.

Kedgeree on brittien siirtomaa-aikojen ruoka. Sitä sanotaan aamiaisten kuninkaaksi. Sitä syötiin Britanniassa jo kuningatar Victorian aikaan. Se on sekoitus Intiaa ja Britanniaa. Perinnetietoiset britit käyttävät siinä savustettua koljaa, jota Suomesta ei nyt ihan joka kaupasta saa. Fuusiokokit lisäävät siihen lohta – ja niin Signora Salviakin keksi käyttää graavia lohta, joka Suomessa kuuluu lähikauppojenkin valikoimiin. 

Sillä kedgeree on oikeasti yksinkertainen aamiaisruoka, joka maistuu erityisen hyvälle juhlien jälkeisenä päivänä.

Kedgeree lämmittää miedolla tulisuudellaan, se ei polta suuta, mutta tuo laiskan pintaan hien. Lomalainenkin pääsee hikoilemaan, kun sää lähinnä tuo tarpeen villa- ja sadetakille.

Baker Street 221B

Kedgereellä olisi voinut aamiaisekseen herkutella itse Sherlock Holmeskin sateisessa, vetoisessa Lontoossa, osoitteessa Baker Street 221B, jossa sijaitsee nykyisin fiktiiviselle salapoliisille omistettu museo. Se on viehättävä pieni käyntikohde turistille, joka haluaa tutustua viktoriaaniseen kaupunkielämään. 

Museoon on koottu arkeen liittyvää esineistöä ja tietysti kaikille Sherlock-faneille tärkeitä salapoliisin välineitä sekä Sherlockin tunnusmerkkejä. Museoon saa jonottaa, mutta fanit jaksavat tihkusateessakin sen noin tunnin odotuksen, joka vie, kun turistit päästetään kapeisiin portaisiin ja pieniin huoneisiin pikkuryhmissä valokuvaamaan ja nauttimaan sherlockiaanisesta fiktiosta.

Jokainen saa olla Sherlock Holmes.

Museo-opas hämmästyy ruokaturistin kysymystä: Mitä Sherlock Holmes söi aamiaiseksi? Mutta vastaus tulee sitten kuin matkalaukkuhyllyltä: Kedgereetä hän olisi voinut syödä.

Viktoriaaninen kattaus Sherlock Holmes -museossa.

On siis Sherlock Holmesin aamiaisen aika. Some kedgeree, please. Mukana myös tuoksu.

Kedgeree – riisiä ja kalaa

2 - 4 hengelle

 

2 dl basmatiriisiä

5 dl vettä

1 iso sipuli tai 4 pientä alkukesän sipulia

1 valkosipulinkynsi

n. 40 g voita

1 rkl currya

1 punainen chilipalko (mieto) leikattuna ohuiksi siivuiksi

1 kardemumman siemen murskattuna (ei välttämätön)

60 g tonnikalaa

150 g graavia lohta

nippu lehtipersiljaa tai korianteria

2 kananmunaa

Keitä basmatiriisi kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan ilman suolaa. Keitä samoin munat koviksi.

Pilko sipulit ja valkosipulin kynsi pieniksi paloiksi. Kuullota niitä miedolla lämmöllä runsaassa voissa.

Lisää sipulin joukkoon mausteet. Murskaa kardemumman siemen morttelissa ennen kuin lisäät sen.

Paista sipulimausteseosta niin, että mausteiden voimakas tuoksu leviää keittiöön. Lisää joukkoon tonnikala.

Lisää kypsä riisi ja sekoittele. Anna mausteiden imeytyä kunnolla riisiin. Sekoita joukkoon lehtipersilja silppuna.

Leikkaa graavista lohesta joukkoon siivuja ja anna lohipalojen kypsyä kuuman riisin seassa.

Lisää kedgereen päälle puolikkaiksi leikatut munat – ja nauti kuumana.

Jos lämmität ruokaa myöhemmin, lisää siihen lämmitettäessä voita.

 

Kesäaamuun: mozzarellamunat

Kesäaamun rauha on aamuyöstä valaisevaa päivää, aamunsarastuksessa sateen ropinaa, hiljaista venyttelyä uuteen päivään. Kesäaamu on pitkä aamiainen – ei ruohikolla, vaan keittiönpöydän ääressä, sanomalehden painomusteisessa rapinassa.

Kesän aamun ja toimeliaat ajatukset saa käyntiin aamuhaaveilun jälkeen mozzarellamunilla, joiden resepti on peräisin mistäpä muualtakaan kuin Italiasta. Mozzarellamunat sopivat siellä lounasruoaksi – ja miksei myös Suomessa kesäiseksi lounaaksi. Ne ovat herkkua myös sunnuntaiaamuna, kun on pyhä, kun on hiljaista, kun kaupungissakaan ei kuulu tavanomainen liikenteen hurina.

Mozzarellamunat: mozzarella on sulanut pehmeäksi pohjaksi munille.

Rauhaelämän aamiaiset ovat erilaisia kuin arkielämän. Niille on aikaa, niille voi kokata, ne sulostuttavat sunnuntaitunnelman, tuovat juhlamielen vatsan kautta.

Hotelliaamiaiset ovat usein samanlaisia juhla-aamiaisia. Lontoon pienessä perhehotellissa kahden kerroksen väen talossa syötiin aamiaista siinä huoneessa, jonka oli nähnyt palveluskunnan ruokasalina jo 1970-luvun Kahden kerroksen väkeä –TV-sarjassa. Sinne eri kieliä puhuvien turistien joukkoon pystyi kuvittelemaan tukevan tarmokkaan keittäjän, järjestystä pitävän hovimestarin, hupakon sisäkköapulaisen – koko hierarkian. 

Samainen TV-sarja opetti historiaa: Titanicin tuho tuli tutuksi, ensimmäinen maailmansota, jota tänä kesänä muistellaan, karmaisi, sana sufragettikin siirtyi sanavarastoon ja toi tietoisuuteen feminismin.

Nykyisessä lontoolaisessa lower ground floorin ruokasalissa palvelevat erikieliset aamiaishuoneen hoitajat. Heidän englannistaan ei tunnista aksenttia tarkasti, vaikka tietää kielen olevan heille vieras kieli. He lisäävät huomaamattomasti aamiaispöytään tarjottimella juustosiivuja ja suolaista kinkkua. He keittävät lisää kovia munia. He kaatavat kahvia turistin kuppiin ja tuovat teeturistille kannullisen teetä, joka ei ole vahvaa, ei sellaista, jota on englantilaiselta aamiaiselta odottanut. 

Hotelli onkin edullisen luokan lontoolaishotelli, siisti ja sellainen, joka sopii nukkumiseen, jonka yksinkertaisista ikkunoista vetää, jonka rakennuksen muinaisen loiston, sen yläkerran elämän, näkee matalakaiteisesta kapeasta parvekkeesta. Käytävät ovat kapeita, talon sisällä kulkevat portaat vielä kapeampia, niitä pitkin sisäköt kiiruhtivat yläkertaan ja alakertaan täysine ja tyhjine tarjottimineen.

Lontoolaisen pikkuhotellin aamiaisella ei ole munakasta, ei pekonia – on esanssin makuista marmeladia, Kellogsin maissihiutaleita, valkoistakin valkoisempaa höttöistä vehnäpaahtoleipää, joka matkakumppanin mukaan oli kuin Lidlin paahtoleipää, ja siis kotoista yleiseurooppalaista makumaailmaa. Aamiaishuoneessa on ahdasta, ahtaampaa kuin kahden kerroksen väen aikana. 

Me turistit ahtauduimme yhä tiiviimmiksi joukoiksi myös nähtävyyksissä ja Lontoon vanhassa metrossa, vähäilmaisissa tungoksisissa käytävissä, jotka saattoi myös kuvitella menneen ajan ihmisten täyttämiksi. Kun kostea villa haisi hiilipölyä, silkkisukat suhisivat loputtomissa portaissa, kun tee oli vielä vahvaa ja englantilaisen aamiaisen pekonimuru oli jäänyt aamukiireessä suupieleen.

On aamiaisen aika. 

Mozzarellamunat

4 luomukananmunaa

125 g mozzarellaa (yksi pallo)

2 rkl raastettua parmesaania tai grana padanaa

½ - 1 rkl oliiviöljyä

suolaa maun mukaan

rouhittua mustapippuria

Leikkaa mozzarellapallo ohuehkoiksi siivuiksi: yhdestä pallosta tulee 7 – 8 siivua.

Lämmitä paistinpannua miedolla lämmöllä. Paista mozzarellasiivuja oliiviöljyssä siten, että ne alkavat sulaa.

Riko hieman sulaneiden mozzarellasiivujen päälle kananmunat. Paista niin kauan, että munien valkuaiset hyytyvät.

Ripottele munien päälle suolaa ja parmesaaniraaste. Lisää tuoretta mustapippurirouhetta.

Tarjoile kuumana. Nauti kuumaa juomaa sulaneen juuston kanssa; kylmä juoma kohmettaa juuston.