Kaverina pata: Tuoksuva karitsapata

Aah, koti tuoksuu havupuilta. Rosmariini levittää arominsa hengitysilmaan, muistuttaa kuusesta, jonka jotkut jo raatona hylkäsivät pihalle notkumaan. Talossamme ei ole tulipesiä. Mihin joulukuusen jämät viedään kaupungissa? Kuka polttaisi kuusihalkoja ja kuivia oksia, karisevia neulasia? Minkä tilataideteoksen saisi pystyyn kuivuneista kuusista? Kuivuneiden kuusien metsä… Valaistuja rankoja torin täydeltä osaksi Lux Helsinki –valotaidetapahtumaa. 

Joulu muistuttaa vielä olemassa olostaan. Joulun valot pysyvät vielä hetken, jouluikkunat ihastuttavat vielä hetken. Hetken kestää elämää, ja sekin synkkää ja ikävää.  Joulun lahjat on purettu paketeista; ne ovat jo käytössäkin, mutta joihinkin pääsee tutustumaan sitten, kun niiden aika on. 

Tuoksuva karitsapata hehkuu emaloidussa valurautapadassa.

Joulu toi Signora Salvialle uuden kaverin: punaisen emaloidun valurautapadan. Uuteen keittiökumppaniin on syytä tutustua huolella. Käyttöohje on monella kielellä, ja sen mukaan ennen kuin aletaan tositoimiin eli lähempään tutustumiseen, pata ensin pestään ja kuivataan. Sen jälkeen pataan laitetaan kasviöljyä ruokalusikallinen ja lämmitetään miedolla lämmöllä. Valurautapata lämpenee suloisesti. Öljy neuvotaan kaatamaan pois, mutta ei sitä voi kaataa viemäriin, vaan parempi on kuivata koko pieni öljymäärä talouspaperiin ja heittää paperit bioroskiin.

Hauskinta käyttöohjeessa on se, että se on kyllä kirjoitettu yllättävän hyvällä suomen kielellä, mutta kulttuurinen käännös on jäänyt omaan kulttuuriin: ”Säädä liekin koko tuotteen mittoihin.” Höh, sanoo se, joka käyttää sähkö-, induktio- tai keraamista liettä, mutta kaasukokkaajat tietävät heti, mistä on kysymys. Kaasukokkaajia vain on Suomessa harvemmassa.

Pata on painava kuin synti. Sen nostamiseen tarvitaan voimaa – ja tiskaamiseen kuntosaliharjoitteita erityisesti hauiksiin. Uuniin laittamisessa ja sieltä pois ottamisessa tarvitaan reisilihaksia; pelkällä ristiselällä nostamisesta saa noidannuolen tai välilevyn pullistuman. Keittiöliikuntaa siis! Pata taisikin olla joulupukin juoni: jotta herkkuja pääsee padassa hauduttamaan, on syytä lihaskuntoilla eikä vain harjoittaa kokkaamisen sorminäppäryyttä.

Kun padan vielä täyttää lihoilla, juureksilla, niin syntyy herkkua, mutta myös voimaharjoitteita. Keittiön kuntokoulu alkakoon! Pataa ylös, pataa alas, jaksaa, jaksaa, painaa, painaa.

Kaverin kanssa on aina kivempaa – rautapadankin tyhjentämisessä. Pataruokaa ei voi tehdä yhdelle, tarvitaan vähintään kaksi patailijaa. Sitten vaan herkutellaan loppiaisen ratoksi tuoksuvalla karitsapadalla, jonka nauriit ja porkkanat riittävät koko aterian kasvislisäkkeiksi, jonka rosmariini ja timjami tuoksuvat varmasti pihalle asti. Siellä mustarastaat viheltelevät jo omia kevätlaulujaan tammikuisessa päivässä, illassa ja yössä. Karitsapata sopiikin hyvin myös kevään suureen ruokajuhlaan: pääsiäiseen.

Tuoksuva karitsapata

300 g häränhäntää

n. 1 kg karitsanlapaa

5 valkosipulinkynttä

1 rkl suolaa

1 rkl mustapippurirouhetta

timjamin- ja rosmariininoksia

oliiviöljyä tai muuta hyvää ruokaöljyä

4 naurista

4 porkkanaa

Pyydä lihakauppiasta pilkkomaan karitsanlapa suuriksi paloiksi, noin 5 cm x 5 cm. Häränhäntä voi olla kokonainen hännänpää (10 – 15 cm pitkä) tai muutama paksu hännänpala.

Paista öljytyllä kuumalla pannulla ensin häränhännistä pinnat kiinni. Laita paistetut lihat padan pohjalle. Paista sitten samassa pannussa karitsanpalat: ensin luulliset ja paksut, lopuksi pienemmät ja pehmeämmät. Laita samassa järjestyksessä pataan häntäpalojen päälle. 

Kuori valkosipulinkynnet ja sijoittele ne lihapalojen sekaan. Huuhtele pannu kiehuvalla vedellä ja lisää vettä pataan puoliväliin lihoja. 

Suolaa ja  pippuroi lihan pinnat. Kaada kiehuvaa huuhdevettä siten, että lihapalat juuri ja juuri peittyvät. Lisää pinnalle pari oksaa timjamia.

Tuoksuva karitsapata on hautunut jo pari tuntia.

Kypsytä pataa uunissa ensin noin 225 astetta puolisen tuntia. Säädä sitten lämpö noin 170 asteeseen ja hauduta pataa kannen alla ainakin tunti, mieluummin puolitoista tai kaksi.

Kuori ja lohko nauriit ja porkkanat suuriksi paloiksi. Lisää ensin nauriit ja päällimmäiseksi porkkanat padan pinnalle, kun arvioituun ruokailuaikaan on noin tunti. Laita lopuksi timjamin ja rosmariinin oksia padan pinnalle. 

Nauriit, porkkanat ja yrttioksat lopuksi padan päälle.

Laita kansi kiinni ja hauduta koko pataa noin tunti tai siihen asti kunnes juurekset vaikuttavat kypsiltä ja lihat pehmeiltä.

Tarjoile hyvien perunoiden kanssa.

Uudenvuoden juhliin: aavikonruusut

Aavikonruusut - Rose del deserto

Juhlakaudella saa nauttia hyvällä omallatunnolla kaikista herkuista. Perinteiset joulun leivonnaiset saattavat jo kyllästyttää uudenvuoden aikaan. Italiasta löytyi kiva, helppo pikkuleipien tai keksien resepti: aavikonruusut.

Aavikonruusut muistuttavat muodoltaan ruusuja. Niissä on koristeena maissilastuja kuin pikkuisia ruusun terälehtiä. Aavikosta muistuttaa niiden väri: kullankeltainen. Aavikonruusut tuovat auringon ja valon kaiken peittävään pimeyteen.

Joulun ajan säätiedotuksessa väitettiin, että poutaa saattaa esiintyä tilapäisesti. Pääasiassa on vaellettu pimeydessä, joka laskeutui kahden aikaan iltapäivällä paksujen pilvipeittojen läpi kinkkukävelijän päälle.

Uusivuosikin alkaa kuulemma pimeydessä. Tuomaan päivänä jotkut koiranleuat heittivät ilmaan ajatuksen kevään alkamisen juhlasta, mutta pääasiassa pimeydessä tarpominen ja kuraisilla kaduilla saapasteleminen on tuonut lähinnä mieleen sen, että aurinko on kuollut. Että aurinko on hylännyt meidät, jotka katsomme kummissamme, kun järvet loiskuvat vapaina, kun jäät hävisivät joulupäivänä, kun joki virtaa kuohuvana koskena… 

Mutta ei se aurinko minnekään ole hävinnyt: se on meidän sydämessämme. Se on juhlakauden yhteinen ilo siitä, että on saatu tavata sukulaisia ja ystäviä, viettää yhdessä valon juhlaa, joka jatkuu uudenvuoden tähtisateina.

Kyllä se aurinko vielä meille kasvonsa näyttää, kyllä vielä luntakin sataa ja kirkastaa maan ja pimeyden painaman mielen. 

Mikäpäs sen parempi valontuoja yhteisessä pöydässä olisi kuin pikkuleipä tai keksi. Aavikonruusuilla valoa, tähtisadetta, aurinkoa uudenvuoden juhliin. 

Ruusuista uutta vuotta 2014! 

Aavikonruusuja voi säilyttää peltirasiassa ja samassa kauniissa rasiassa ne voi myös tarjoilla.

Aavikonruusut – Rose del deserto

8 annosta

200 g voita (huoneenlämpöistä)

200 g sokeria

2 munaa

4 g eli 1 rkl kuivahiivaa

350 g gluteenitonta jauhoseosta  TAI 250 g vehnäjauhoa ja 100 g perunajauhoa

100 g rusinoita

n. 100 g sokerittomia maissilastuja (glut. esim. Urtekram)

Lämmitä uuni 170-asteiseksi. Vatkaa sokeri ja voi vaahdoksi. Lisää munat ja sekoita hyvin. Sekoita jauhoseokseen kuivahiiva. Sekoita munasokerivoivaahtoon jauhot ja rusinat. Rusinat voi leikata saksilla puoliksi.

Laita ruokalautaselle tai muuhun laakeaan astiaan maissilastuja.

Ota taikinasta kahdella lusikalla lusikallinen taikinaa ja pyörittele pehmeä taikinapallo maissilastuissa. Jos käytät ruokalusikkaa, niin aavikonruusuista tulee suuria keksejä. Jos käytät teelusikkaa, aavikonruusuista tulee pikkuleivän kokoisia.

Laita jokainen taikinapallo leivinpaperilla päällystetylle pellille. Jätä pallojen väliin 5 cm tilaa, koska keksit/pikkuleivät leviävät runsaasti paistettaessa. Ruokalusikkamitalla tehtyjä keksejä mahtuu pellille 9 kappaletta.

Yhdeksän ruokalusikoilla muotoiltua ruusua pellillä

Paista aavikonruusuja noin 15 minuuttia sähköuunissa, kaasu-uunissa paistoaika on 20 – 25 minuuttia.

Jäähdytä aavikonruusut ennen kuin tarjoilet niitä kahvipöydässä tai vaikkapa aamiaiseksi kuten italialaiset tekevät .

Uudenvuoden kahvipöytään aavikonruusuja, kakkuja, pullaa ja juustoja.

Erämaan lahja: Havu-Laten jänispata

Itä-Suomi on erämaiden herkkujen maa. Joulumatkalainen sai jo tuliaisiltana maistettavakseen naapurin kaataman peuran munuaisia, miedonmakuisia, pehmoisia palleroita, joiden omaa makua ei voinut peittää sinapilla eikä puolukalla. Niitä molempia oli tarjolla.

Sinappi oli herkuista suurinta herkkua – tosin tuliainen etelästä, vaihtolahja pienestä ikikuusesta, jonka Signora Salvia lahjoitti seuraavaan hyvään kotiin. Sinapin resepti on salainen, ja sellaisena varmaan pysyykin. Sen verran siitä voi makutuntumalla paljastaa, että sinapissa on kermaa, konjakkia ja ilmeisesti rakuunaa. Lapsesta asti Signora Salvian makumaailmaan on sopinut sinappi ja erimaalaisia sinappeja on maisteltu, kokeiltu, mutta tämän eteläsuomalaisen herkkusinapin voittanutta ei ole.

Jouluna lahjoitellaan kaikenlaisia herkkuja. Joulukotiin oli saatu lahjaksi metsästyskaverilta jänis, erämaista, isän metsästysseuduilta Patvinsuon tietämiltä metsästetty. Erämaajäniksen liha on tummanruskeaa. Jänis on juossut nopsaan susia karkuun – ja popsinut nälkäänsä haavanversoja, omaa herkkuaan.

Jänistä saa harvoin. Kaneja juoksentelee kyllä pääkaupunkiseudun pihoilla ja puistoissa – tosin cityketut ovat verottaneet niiden kantaa, ja citykettuja on nykyisin jo niin paljon, että niitä nähdään jo Helsingin keskustassakin. Yhtä kettua ihailtiin vuosi sitten Helsingin yliopiston Metsätalon pihalla. Siitä ketusta tuli mediakettu, kun sen kuvia julkaistiin yliopiston Metsätalon laitosten facebook-sivuilla. 

Citykania ei saa pataan, vaikka haluaisikin. Aika vieraalta tuntuisi myös ajatus siitä, että kani roikkuisi mureutumassa helsinkiläiskodin parvekkeella, vaikka sota-aikana kaneja kasvatettiin ruoaksi Helsingissäkin. Suomalaiset eivät ole enää tottuneet syömään kania – harmi, sillä kaninliha on kevyttä ja makoisaa.

Jäniksenmetsästäjiä taas on runsaasti Pohjois-Karjalassa ja muualla metsästysseuduilla. Se, joka ei jatkuvasti ole metsästysmaiden äärellä, pääsee tosiaan harvoin nauttimaan jäniksestä. Ennen isäni Havu-Laten laittamaa jänispataa muistan syöneeni jänistä yhden kerran aikuisiällä. Sekin oli lahjajänis: sisarenmiehelle, opettajalle oppilaan itsensä ampuma ja lahjoittama jänis. Se jänis jaettiin monen opettajan kesken. 

Opettajille saa siis antaa pieniä lahjoja, vaikka viimeaikaisessa julkisessa keskustelussa onkin opettajille annettavia lahjoja kritisoitu. Kukaan ei pahastu pienestä lahjasta eikä pieni lahja vaikuta millään tavalla oppilaan työtä arvioivaan opettajaan, varsinkin kun yleensä lahja annetaan vasta arviointien jälkeen. Miksei oppilas saisi olla kiitollinen opettajalta saamastaan hyvästä opetuksesta? Lahjakin on vuorovaikutusta: lahja ja vastalahja. Aivan kuin keskustelussa: repliikki ja vastarepliikki. Paras opettajan lahja on se, että oppilas oppii yhteisestä vuorovaikutuksesta.

Erämaan lahjajäniksen ampujankin lapset ovat oppineet Havu-Latelta erämaaluonnosta kaikenlaista: melkein-ukki on opastanut pikkupoikia tarkastelemaan kasveja ja eläinten merkkejä. Suurilla saloilla karhun jätöksetkään eivät ole vieraita jälkiä niiden varsinaisista asukeista. Ihminen on erämaassa vain vierailulla.

Erämaata saa maistaa turvallisesti ilman karhuvaroituksia lautasella, kun ottaa Havu-Laten padasta annoksen. Nam, sanoo Havu-Laten tytär Signora Salvia. Keittotaito taitaa olla geeneissä.

Puolet jäljellä Havu-Laten jänispadasta - ja huomenna lisää.

 

Havu-Laten jänispata

1 nyljetty jänis

250 g siankylkilihaa (rasvaista)

4 – 5 porkkanaa

1 iso sipuli

mustapippurirouhetta

4 – 5 tl karkeaa merisuolaa

20 maustepippurin marjaa

2 laakerinlehteä

voita tai öljyä

3 dl kiehuvaa vettä

Jäniksen esivalmistelu

Riiputa tuoretta nyljettyä ja suolistettua jänistä noin viikko muovipussissa ulkona, esim. parvekkeella tai seinustalla niin korkealla, että eläimet tai linnut eivät pääse rikkomaan pussia.

Huuhtele riiputetusta jäniksestä veret pois kylmällä juoksevalla vedellä.

Paloittele jänis. Leikkaa erikseen fileet ja jalat. Pilko selkäranka neljään osaan.

Huuhtele palat kylmällä juoksevalla vedellä. Laita palat kylmällä vedellä täytettyyn astiaan. Anna lihojen seistä jääkaapissa 1 – 2 vrk kylmässä vedessä. Kun alat valmistaa ruokaa, kaada vesi pois ja kuivaa lihat esim. tukevalla talouspaperilla.

Jänispadan valmistus

Laita uunipadan pohjalle porkkanat sentin viipaleiksi pilkottuina. Ripottele päälle hyppysellinen merisuolaa ja ½ tl mustapippurirouhetta.

Paloittele siankylkilihat noin sentin levyisiksi paloiksi. Ruskista ne pannulla vähässä voissa tai öljyssä. Siirrä lihat lautaselle.

Paista jäniksenpalat sianrasvan ja voin/öljyn sekoituksessa samalla pannulla.

Laita paistetut jäniksenpalat pataan. Lisää 2 – 3 tl mustapippurirouhetta ja 2 tl karkeaa merisuolaa.

Lisää pataan lohkoiksi pilkottu sipuli. 

Laita ruskistetut sianlihapalat pataan. Lisää sianlihojen päälle 2 tl karkeaa merisuolaa ja noin 20 maustepippuria.

Huuhtele paistinpannu 3 dl kiehuvaa vettä ja kaada vesi pataan.

Paista pataa kansi päällä 200 asteessa 2 – 2 ½ tuntia.

Syö jänistä varovaisesti: siinä on paljon pienenpieniä luita.