sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Piristystä: kurpitsavuoka



Helsingin kaupunginorkesteri piristi syksyä modernilla pohjoismaisella musiikilla. Konsertin (18.10.2013) huippu oli konsertin viimeinen teos, jossa lyömäsoittimet pääsivät loistamaan. 

Tanskalaisen Simon Steen-Andersenin teos Double Up (2010) on humoristinen tarina kapakkaillasta. Teoksen aikana kuullaan hälytysajoneuvojen ääniä, ovikellon sointia ja kaikenlaisia muita outoja ääniä. Eräässä kohdassa orkesterista kuuluu huokailua. Kuulija ihmettelee, mistä äänet tulevat, kunnes huomaa lyömäsoittajien uuden roolin: megafoniin huokailun. Samaan aikaan myös vasket puhaltavat ilmaa torviinsa, mutta niin ettei niistä kuulu melodisia ääniä, vain ilman kulkemisen metallin läpi.

Teoksessa on myös humoristisia soittimia, mm. pahvilaatikko, jota konsertissa soitettiin tiskiharjalla. Kuinka kotoisaa!

Kotoisassa elämässä pimeys tuo kaipuun valoon ja voimakkaisiin väreihin. Oranssi tulen värinä tuntuu hyvältä niin vaatteissa kuin ruokapöydässäkin. Konkreettista piristystä ja valoa yhä pimeneviin päiviin.

Kurpitsavuoka ja syksyn oranssia valoa

Kurpitsasta saa monenlaisia herkkuja. Oma uusi kehittelemäni kasvisruoka on kurpitsavuoka. Sen piristys on piparjuuri, joka nostaa esille makean kurpitsan, mutta myös pikantilla pirteydellään terästää makuja, tuo vastakohdan, jännitteen ruokaan.

Vastakohtia ja jännitteitä on niin musiikissa kuin kirjallisuudessakin. Helsingin kirjamessut tarjosivat lokakuun lopun viikonloppuna piristeeksi saksalaista kirjallisuutta. Saksalainen Norbert Lange luki ääneen omia runojaan. Hänen äänessään kaikuivat lyömäsoitinten rytmit ja orkesterin sointu. Saksassa luentatilaisuudet ovat suosittuja. Niihin saattaa tulla yleisöksi satakin ihmistä – ja kaikki kuuntelevat runoilijaa tai prosaistia. Norbert Langen ääneenluennasta kuuli kokeneen esiintyvän lukijan rytmityksen ja jännitteen luomisen.

Norbert Langen ääneen luetut runot olivat piparjuurta kirjamessujen kurpitsassa, jokavuotisessa perusmessuilussa, jonka aikana Messukeskus hälisee niin kovalla äänellä, että herkkäkorvaiselle korvatulpat ovat tarpeen.

Kuitenkin kurpitsaa tarvitaan, koska piparjuurta ei voi syödä pelkästään. Jo sen raastaminen tuo kyyneleet silmiin – ihan samaan tapaan kuin saksankielinen luenta kosketti ja tanskalainen musiikillinen kapakkailta nauratti. 


Kurpitsavuoka

4 hengelle

1 kg myskikurpitsaa tai muuta oranssimaltoista kurpitsaa
50 g piparjuurta
3 kirpeää omenaa
250g juoksevaa smetanaa, esim. virolainen hapukoor
1 pallo mozzarellaa
2 tl mustapippurirouhetta
suolaa maun mukaan
ruokaöljyä

Kuori kurpitsa ja leikkaa suurehkoiksi paloiksi. Poista siemenet ja rihmat. Raasta palat karkealla terällä. Freesaa raaste paistinpannulla öljytilkassa.

Kuori piparjuuri. Raasta se hienolla terällä.

Kuori omenat. Raasta ne karkealla terällä.

Sekoita freesattuun kurpitsaraasteeseen raaka piparjuuri – ja omenaraaste. Lisää mukaan smetana ja mausteet.

Laita raastemassa uunivuokaan ja koristele mozzarellan paloilla.

Paista uunivuoassa ½ - 1 tunti noin 200 asteessa.
Nauti esim. paistetun lihan kanssa tai sellaisenaan lämpimänä kasvisruokana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti